 |
|
|
|
Boogie
|
|
|
|
|
Tohtori AivoTurmio
|
|
|
|
|
Juha Niemimäki, Ilkka Lehtoranta, J-P Jokela
|
|
|
|
|
Sami Ylönen
|
|
|
|
|
Tero Säärelä
|
|
|
|
|
Jarmo Piippo
|
|
|
|
"Ei oikein tunnu tulevaisuudelta" on lause, joka on tullut kuultua useammin kuin kerran ja useammalta kuin yhdeltä. Eräs kaveri tuohon lauseeseen kertaalleen vähän kommentoi takaisinpäin, ja minäkin olen siitä lähtien tuota tokaisua aika hölmönä pitänyt.
Miettikäähän nyt tarkemmin asiaa. Ei tarvitse mennä kuin Star Trek Original Seriesiin, kun oli jo hämmästyttävää ja ihmeellistä teknologiaa, ovetkin aukeavat itsestään. Nyt jokaisen halpahallinkin ovet aukeavat itsestään. Kauppahalliin kun menee, niin seinätkin ovat ihmeellisiä läpinäkyviä ja pyöreänmuotoisia, ennenkuulumatonta! Seinillä on telkkareita, joissa liikkuu jos jonkinmoista informaatiota, joka on parhaimmillaan vielä interaktiivista. Kun niihin koskettaa, ne alkavat elää. Lattiat liikkuvat itsekseen eteenpäin, ettei edes itse kävellä tarvitse, ainakaan yläkertaan.
Vielä 80-luvulla scifi-leffoissa kuolattiin, kun oli cyberpunk-aikakautta, jossa kaikki ihmiset olivat keskenään yhteydessä. Kun nappia painoi, sai yhteyden missä vain. Nyt on kännykät, joilla ollaan jo melko lähellä cyberpunk-leffojen yhteydenpitoa. Lisäksi tietokoneita oli cyberpunkissa joka puolella, ja niinhän se nykyään on. Kyllä tämä minusta ainakin melkoisen tulevaisuus on, jos vertaa vaikka vain 15 vuottakin taaksepäin, kun A500:t alkoivat vasta hissuksiin vallata kotien nurkkia ja lasten mieliä ja Playstationin konsolien läpimurtokin oli vasta parin vuoden päässä. Saati sitten kännykät, jotka siihen aikaan painoivat viisi kiloa eivätkä olleet edes ison miehen taskuversioita, vaan lähinnä sellaisia kaksin käsin kuljetettavia halkoja, joiden akkukin kesti hyvässä lykyssä sen kolme tuntia.
Kun tätä kaikkea katsoo ja ihmettelee, niin jo nyt on kumma, jos ei tajua ns. tulevaisuudessa tai scifi-maailmassa elävänsä.
Mutta mistä sitten tulee tämä kummallinen lausahdus "Ei oikein tunnu tulevaisuudelta"?
Se on ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä on tietty ajatus tulevaisuudesta, siitä kuinka se on sellaista jatkuvaa kohokohtailua, kun on kaikkea mahtavaa ja hienoa, pelikoneet jotka liikkuvat joka paikassa mukana jne. Mutta totuus on, että tulevaisuus on harvinaisen tylsä paikka olla ja elää.
Tulevaisuus näyttää hienolta ja mahtavalta niin kauan kuin se on vain kaukainen nähtävyys, että tuollaista, mutta kun se muuttuu arkiseksi ja rutiiniksi, niin se jo itsessään kertoo kaiken. Arki ja Rutiini ovat molemmat kertakaikkisen oksettavan tylsiä.
Kaikki mikä muuttuu rutiiniksi ja arkipäiväksi on kertakaikkisen sietämättömän tylsää.
Ei siitä kauan ole, kun netti oli vasta tuloillaan ja sitä jossain vähän pääsi kokeilemaan. Tuntui niin fantastiselta, että itsellä olisi myös kiinteä netti, niin voisi tehdä sitä tätä ja tuota. Nyt sitä vain roikkuu koneen äärellä, vahtaa vain samoja sivuja ja toivoo, että edes jossain olisi välillä jotain näkemisen arvoista.
Kuinka upeaa oli leffoja ja kappaleita alussa imuttaa, kun kaikki maailman elokuvat olivat parin kirjaimen, napinpainalluksen ja odotuksen päässä. Vuosi sitten minä kyllästyin niin totaalisti, etten ole enää viitsinyt elokuvia sieltä hakea. Ei ole vain mitään intoa katsoa elokuvia, kun ne saa niin helposti, ne menettävät hohtonsa. Mieluummin ostan leffat DVD:nä, jotta niiden hankkimisessa on edes jotain vaivaa saanut nähdä eikä ihan kaikkea tuosta vaan saisi, niin silloin niitä vielä arvostaa.
Ja miten komeasti lähti Return to Castle Wolfenstein paukkumaan moninpelinä, kun vihdoin se fantastinen moninpelitulevaisuus oli totta, jota jo viimeiset 10 vuotta oli odotettu. Nyt minä haaveilen hyvistä yksinpeleistä, mutta kun kaikki tekevät niitä pahuksen nettipelejä.
Ennen moninpelien aikaa ei koskaan tajunnut, että moninpelit ovat juuri niin mahtavia kuin pelaajatkin. Ja keskivertopelaajahan on täysi ääliö, jolloin jotain sotapeliä ei viitsi edes pelata, kun taktiikalla ei ole mitään merkitystä. Etenkään kun pelien tekijät vielä suosivat näitä tarkimpia hiiren heiluttajia, jotka rynnivät päälle kuin sarvikuonot.
Tai FreeCiv, joka olisi muutoin niin hyvä moninpeli, onkin harvinaisen tylsä, kun paras tapa pärjätä on rakentaa pieniä kaupunkeja niin vikkelään kuin pystyy, jolloin peli muuttuu klassiseksi Empireksi. Ja sitähän ei koskaan jaksanut loppuun asti tahkoa, kun on tuhat pikkuyksikköä, joita kaikkia pitäisi erikseen liikuttaa.
Tulevaisuuden keksinnöt ovat lopulta tylsiä.
Pari vuotta ennen vuosituhannen vaihdetta äitini oli katsonut jotain Beyond 2000 -ohjelmaa, jossa esiteltiin lähitulevaisuutta kuten kauppojen uusia kylmiöitä, joissa ei olisi ollenkaan ovia. "Ajattele nyt kuinka hienoa se olisi, kun ei tarttis kuin ottaa vaan ne sieltä." Jos jokin keksintö on tylsä, niin kauppojen kylmiöt. Ennen sai sentään sen pienen virikkeen siitä, kun aukaisi sitä ovea. Nyt ei enää tule sitäkään virikettä, tavarat vain otetaan kylmiöstä käden hutasulla ja jatketaan virikkeetöntä kierrosta. Kätevähän ja mukavahan se on kuin mikä, mutta niin tavattoman tylsä.
Olemme tulleet sen totuuden eteen, jonka eteen antiikin Kreikan hedonistifilosofitkin tulivat, kun pohtivat miten saada elämään järkeä. Ensiksi he tulivat siihen tulokseen, että elämässä pitää pyrkiä saamaan maksimaalinen määrä hyviä hetkiä ja niiden pitäisi vielä olla mahdollisimman mahtavia.
Kun sitten ensimmäiset koekaniinit, jotka rahojensa ja sosiaalisen statuksensa puolesta kykenivät tätä hedonistista fantasiaa toteuttamaan olivat pari viikkoa putkeen juhlineet, tulivat hedonisteille ongelma. Kyseiseiset henkilöt olivat juuri viettäneet elämäänsä täydellisesti kaksi viikkoa, mutta he eivät olleet onnellisia. Päinvastoin, he olivat väsyneitä ja kaipasivat kaikkea muuta kuin lisää juhlintaa.
Oli siis mietittävä uusiksi koko teoria, sillä selkeästi teoria ei ollut toiminut käytännössä, sillä koko ikä huvipuistossa ei taannutkaan täydellistä elämää.
Jatkuvaa tahtia scifi laitteesta toiseen ravaaminen ei takaakaan meille täydellistä elämää, vaikka nyt siltä tuntuukin.
Tulemme tulevaisuuden suhteen reagoimaan ihan samalla lailla. Ei tässä enää kauan mene, kun cyberpunk on meitä entistäkin lähempänä. Parhaimmillaan jopa planeettojen välinen matkailu, tai lähinnä Kuukaupunki ja sinne matkailu. Se on sitten ihan sama käykö sitä Tukholmassa ostoksilla vai Monopoliksessa, maisemat vain vähän muuttuvat ja Monopoliksesta näkee kiikareilla kotiin koti-ikävän sattuessa.
Nyt tuntuu hohdokkaalta kun ajattelee vaikka Saarnin Utele-teoriaa (Universal Theory of The Energies of Life on Earth). Jos teoria pitää paikkansa, niin puhutaan luultavasti enää vuosista, kun hissit korvataan antigravitaatiolla. Nyt se tuntuu hohdokkaalta, että astutaan hissitilaan ja lähdetään ylöspäin leijumaan.
Kun sitä on kaksi vuotta harrastettu, niin voi tylsyyksien tylsyys, että voi olla typerää. Hissiaikana sentään sai avata ovet, painaa nappia ja jännittää, missä kohtaa odotus loppuu ja nytkähdys tapahtuu. Tulevaisuudessa vain kävellään zombiena sisään ovesta, joka vähintäänkin aukeaa itsestään ja kenties siinä sivussa käskee ostamaan Coca-colaa ja tarjoaa valmiin tilauslomakkeen. Sitten vain tahdottomasti vähän aikaa heilutellaan jalkoja, kun ei enää virikkeettömyydeltä huomata että mitään tapahtuu ja ilman että edes huomataan mitään, kun kyseinen tapahtuma on niin rutiinia ettei sellaisia rutiineja pane merkille, ollaankin jo kotiovella.
Tulevaisuudesta tulee tylsää, kun siitä tulee nykyaikaa.
Sivun alkuun
|
|
|
|
