 |
 |
|
|
Kuvassa olen Vectorama 2013 -tapahtumassa, harvinaisella tauolla: Amigan ääressä, silmät kiiluen pelaten kuin joskus takavuosina. Ja minä hymyilen, sydämestäni saakka. Huomaan nytkin istuneeni koneeni ääressä pitkään tuijottamassa ruutuun, kädet näppäimistöllä, aivot pörräten. Tuntuu että viimeisen kahdenkymmenen vuoden tunnelmat pitäisi tiivistää jotenkin tähän pääkirjoitukseen, tähän hetkeen. Tietenkin juuri nyt pää on pelkkää hattaraa. Hapuilen todellisuutta.
Työpaikallani tuli keväällä sisäiseen hakuun uusi tehtävä. Olin viimeksi hakenut työpaikkaa vuosituhannen alussa. Maailma ja työkalut ovat muuttuneet. Tällä kertaa, kiitos netistyneiden työnhakupalveluiden, jouduin tekemään hakemuksen aivan alusta asti verkossa. Milloin olen valmistunut? Kerro itsestäsi, vahvuuksistasi, luottamustehtävistäsi. Todistukset, työsuhteet, päivämäärät, täytä pakollinen kenttä, apua, help, m'aider? Hyvänen aika, viimeisin hakemukseni mahtui paperilla kahdelle riville: "Pyydän, että minut otetaan huomioon täytettäessä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa avoinna olevia kirjastovirkailijan virkoja."
Hakemusta tehdessäni kaivoin luottamustehtäviin kaiken Saku-historiani. Lehti ja yhdistys ovat olleet osa minua kaksikymmentä vuotta. Vaikka periaatteessa tiesinkin tehneeni paljon, yllätyin silti: "Suomen Amiga-käyttäjät ry:n Saku-lehden oikolukija vuodesta 1994, päätoimittaja vuodesta 1998, hallituksen jäsen 1999-, hallituksen puheenjohtaja 2000-, kotisivujen ylläpitäjä 2002-, kirjanpitäjä 2003-."
Ei se edelleenkään kuulosta terveeltä, mutta se on ollut välttämätöntä. Älkääkä hetkeäkään luulko, että olisin tästä selvinnyt tai tehnyt tätä yksin. Kiitos Janne Sirénille arvostuksestani tämän lehden jutuissa, mutta Saku on yhdistys, kaikkien tekijöidensä summa. Minä olen saanut patsastella sen keulakuvana, kun taustalla on jyllännyt uskomaton voima: Amiga-harrastajat ympäri Suomen. Yhä edelleen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Heistä jokainen on ja on ollut arvokas: maksaneet jäsenet, nykyiset ja entiset, tapahtumissa ja kokouksissa käyneet, foorumiin ja lehteen kirjoittaneet, muita harrastajia auttaneet, teknisiä ongelmia ratkoneet, yhdistyksen ilmettä raikastaneet, aivan kaikki! Nimiä on liikaa mainittavaksi tässä, te tiedätte kyllä. Haluaisin halata teitä kaikkia, mutta pakko on nöyränä edessänne tyytyä tähän pieneen suureen sanaan:
KIITOS.
Saku-lehden historiassa vakiintui aikanaan julkaisijoiden kesken sisäpiirin vitsi: Saku-karma. Se tarkoittaa, että kun lehden julkaisu on käsillä, jotain hajoaa aina. Modeemit tussahtelivat, korput hajosivat, palvelimet kuolivat, nettipiuhat venyivät ja paukkuivat, ohjelmat kaatuilivat, sähköt menivät tuntikausiksi poikki, migreenit ja kulkutaudit iskivät ja sukatkin reikiintyivät. Se karma ei valitettavasti mihinkään kadonnut näiden seitsemän vuoden aikana. Voisi sanoa, että tällä kertaa juttutulva yllätti päätoimittajan.
Nyt lehden viimeistelyä tuskaillessani kuitenkin totesin: on vuosi 2013, lehti on online-julkaisu. Enää sitä ei tarvitse saman tien sulloa zippiin ja lha-pakettiin, lähettää Aminetiin ja upata purkkeihin, jotta se varmasti on kaikkialla samaan aikaan. Niin moni kirjoittaja on nähnyt niin paljon vaivaa, että julkaisen lehden nyt. Lisätään ne pari puuttuvaa juttua viikonlopun aikana, ja voimme aivan rehellisesti sanoa juhlajulkaisun julkaistun juhannuksena (kieli solmussa). Taustamusiikkikin lehteen valmistuu aivan näillä hetkillä.
Valitettavasti se toinen puuttuva artikkeli on minun kontollani ollut 20-vuotisjuhlajuttu. Voin tunnustaa: kirjoitin sitä vähitellen kevään aikana, ja se näytti viime metreille asti hyvältä. Sitten saapui deadline, ja muiden kirjoittajien artikkeleita alkoi sadella. Kaikki uudet jutut, muistelot, seitsemän vuoden tauon jälkeen... ja yhtäkkiä historiikkini näytti jopa omissa silmissäni naurettavalta. En ollut nähnyt metsää puilta enkä Sakua sammakolta. Tiedän, perfektionismi on pahasta eikä periksi anneta ennen kuin sydänkäyrä on suora, mutta nelikymppinen päätoimittaja tajusi viimein jotain: maailma ja työkalut ovat kuin ovatkin muuttuneet! Eikä maailma lopu tai kukaan kuole, jos löysään hihnaa. Suurin työ on kuitenkin jo tehty.
Nauttikaa lehdestä ja juhannuksesta.
Anu Seilonen
yhä täällä
Edit 24.6.2013: Se on valmis, ja se on yhdistyksen näköinen. Kiitos Janne Sirénille avusta ja näkemyksistä. Sulla on mun luonto.
Edit 8.7.2013: Kaikkiin historiikkeihin on nyt lisätty kuvat. Näin lähtee lehti käsistäni. Kunnes jälleen tapaamme?
Sivun alkuun
|
|
