Vietin kesälomani Ugandassa. Alun perin tarkoituksenani oli viipyä pääkaupungissa Kampalassa viikko tuttavieni luona. Afrikka kiinnosti muutenkin, koska sinne on tullut tehtyä reissuja aiemminkin (Etiopia 1988, Marokko 2002), joskin ilmainen majoitus ja ruoka tuttujen luona ei ollut vähäisin motivaatio.

Uganda: "Lämmintä, mustia ihmisiä, elukoita. Niitä ja paljon muuta."

Lento Helsingistä Brysselin kautta Entebbeen kesti noin 14 tuntia, "portilta portille" (takaisin tullessa aikaa menikin sitten 24h ovelta ovelle...). Entebbe sijaitsee noin 65 kilometriä pääkaupungista koiliseen, ajoaikaa menee noin tunti. Lennon saapuessa perille kello oli hieman yli kahdeksan illalla ja oli jo pimeää - en siis tiennyt, minne minua autolla vietiin, kun tuttavani haki minut kentältä, ja lähdimme ajamaan kohti yöpymispaikkaa.

Aurinko laski hieman kahdeksan jälkeen, ja auringonlaskuun meni aikaa noin 20 minuuttia.

Yöt olivat todella pimeitä, Ugandassa ei ole juurikaan katuvaloja eikä muuta sähkövalaistusta sisätilat poislukien. Ehkä ei kaikkien mieleen, mutta tähtitaivas on upeimpia mitä olen nähnyt. (Vastaavia voi nähdä myös Suomessa, mutta keskellä erämetsää "poissa sivistyksen parista".)

Siellä jossain

Lähdes kolmen viikon lomani aikana kävin kahdella kolmen päivän safarilla. Ensimmäinen suuntautui Ugandan pohjoisosassa sijaitsevaan Murchinson Falls National Park -nimiseen paikkaan, toinen etelässä olevaan Queen Elisabeth's -kansallispuistoon. Mikäli satutte tuonne päin menemään, suosittelen lämpimästi jäljempänä mainittua - maisemat ovat upeat, ja hotelli aivan uskomattoman hieno sekin.

"Sademetsät ovat myös varsin hienoja paikkoja, ja molempiin safareihin kuului kävelyretki metsän siimekseen."

Eläimiä molemmissa puistoissa on todella paljon, tosin niiden näkeminen riippuu tuurista ja oppaan ammattitaidosta - minulla oli onneksi molempia. Kiraffeja tosin näin vain pohjoisessa, eikä niitä kuulemma etelässä olekaan, joten jos niitä haluaa nähdä, on suunnattava Murchinson Fallsiin. Virtahepoja, leijonia, punahäntäapinoita, paviaaneja, simpansseja, antilooppeja ynnä muita sen kaltaisia elukoita, puhveleita ja huima määrä erilaisia lintuja löytyy molemmista paikoista. Gepardejakin kuulemma, mutta yhtäkään en nähnyt.

	Miehemme Afrikassa. Huomaa asianmukainen pukeutuminen.

Sademetsät ovat myös varsin hienoja paikkoja, ja molempiin safareihin kuului kävelyretki metsän siimekseen. Metsä on aivan tyystin erilainen kuin Suomessa, mutta eteneminen on yhtä vaivalloista kuin tiheässä kuusikossa. Äänetkin ovat hieman eriäviä suomalaisesta hyttysten ininästä.

T-paidassani taitaa vieläkin olla simpanssin kuolaa toiselta kävelyltä. Löysimme aterioimassa olevan pesueen ja jäimme seuraamaan heitä, kun olkapäähäni osui pois heitetty puolikas hedelmä (kokoluokkaa appelsiini, kiinteysluokitus kookospähkinä). Virtsasuihku sentään meni muutaman metrin ohi...

Tarkkana siis saa olla, sielläkin. Oppaallamme oli mukanaan rynnäkkökivääri, jota käytetään eläinten pois pelottamiseen, mikäli virtahepoja (tai muita isohkoja elukoita) sattuu tulemaan vastaan.

Muuta(kin) kivaa

Päryttelin mönkijälläkin muutaman tunnin. Opas kierrätti meitä ympäri paikallisia pikkukyliä (pikku as in 10 asukasta) ja maaseutua. Pikkulapset yrittivät roikkua mönkijäni takaosassa, mistä opas suuttui silmittömästi - ja syystä. Tämä on erittäin vaarallista, akseli ja ketjut on suojattu vain yhdellä rautatangolla, jonka varassa penskat seisoivat. Pysähdys, paha mulkaisu ja armoton paikalta kaasuttaminen tuntuivat auttavan, kunnes sain oppaan kiinni ja taas madeltiin eteenpäin kävelyvauhtia ja lapsoset saavuttivat... Jokatapauksessa, mukavaa varsinkin silloin kun pääsi päristelemään vapaasti suurella nurmikentällä.

"Viimeisessä koskessa paatin heittäessä ympäri kyllä tuli mieleen, että olikohan tämä nyt sittenkään niin viisas juttu."

Kävinpä laskemassa Niilin koskiakin, väittivät ainakin parhaiksi koskiksi maailmassa. Vertailukohdan puutteessa pitää vain uskoa, mitä mainospuheissaan väittivät, mutta ihan hienoja olivat kosket. Kyseisissä koskissa on kuulemma se erikoisuus, että verrattuna muihin niissä on "turvallinen" määrä vettä, jolloin veneestä putoaminen ei ole vaarallista (vaan ilmeisesti jopa suotavaa, päätellen siitä, että veneemme kaatui kaksi kertaa...). "Parhaat" kosket olivat luokkaa 5, joka ilmeisesti on isoin koski, mistä isolla kumiveneellä lasketaan.

En pidä itseäni hyvänä uimarina enkä juurikaan vietä aikaani veden äärellä, joskin ajoittainen uimassa käynti on ihan mukavaa varsinkin kesäisin. Mutta Niilin virran mukana kelluminen on silti ihan kivaa. Viimeisessä koskessa paatin heittäessä ympäri kyllä tuli mieleen, että olikohan tämä nyt sittenkään niin viisas juttu. Itse asiassa tuo ajatus tuli mieleeni jo rannalla, mutta "kun kerran muutkin niin kyllä, perkele, minäkin!"... Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että muut lautan matkustajat edustivat ryhmää, joka tunnetaan nimellä "US Marines".

*** mindflow ***
... Vettä. Vettä, enemmän vettä. Happi loppuu. Tahtois lisää, nyt. Vieläkin vettä. Oho, taitaa olla ilmaa... aukaisen suun, ei tule vettä suuhun. Aukaisen silmät ja näen kuinka seuraava valkokuohuinen aalto vyöryy pääni ylise täyttäen suuni vedellä...
*** end ***

Lähemmäksi hukkumiskuolemaa en välittäisi mennä. Opin ettei hukkuminen ole vaikea tapa lähteä. Nielin ja hengitin tarpeeksi suuren määrän Niilin vettä testausmielessä, ja olo oli lievästi sanoen karmea illemmalla. Uskokaa setää.

Mutta jos kysyttäisiin lähtisinkö uudelleen, joutuisin harkitsemaan lähtemistä.

Kaupunkielämää

Pääkaupungissa Kampalassa on parisenkymmentä kerrostaloa keskustan alueella, ja loput alueesta on täynnä pientaloja. Korkeimman kukkulan laelta näkee, kuinka kaupunki levittäytyy niin pitkälle kuin silmä kantaa, rajoittuen vain yhdellä suunnalla Victoria-järveen. Kuvitelkaapa 6 miljoonaa ihmistä asumassa omakotitaloissa, niin saatte hieman kuvaa siitä, kuinka laaja alue on kyseessä.

"Kaiken kaikkiaan Uganda kuuluu niihin maihin, mihin voisin lähteä kyllä uudelleenkin."

Liikenneruuhkat kaupungin alueella ovat varsin mielenkiintoisia, mutta niistä ei tarvitse huolehtia erinomaisten taksimopojen ("boda boda") ansiosta. Kyseiset mopot puikkelehtivat liikenteen seassa kuin mielettömät, ja kuten tuttavani asian ilmaisi, "two of the most dangerous transportation systems in the world" viitaten toisella paikallisiin Toyota Hiace -takseihin (taksit tosiaan olivat 100% Toyota Hiacea, muu autokanta vain noin 96,8-prosenttisesti Toyotaa..). Kannattaa miettiä kaksi kertaa.

Epä-Amiga?

Vettäkin lomani aikana tuli, useaan otteeseen ja paljon. Kuurot kestivät puolisen tuntia, mutta tänä aikana kaupungin alaville paikoille kerääntyi noin puoli metriä vettä. Vajaa puoli tuntia sateen jälkeen kaikki merkit (poislukien hiekka tiellä) vesisateesta olivat kadonneet. Hauskaa.

Kaiken kaikkiaan Uganda kuuluu niihin maihin, mihin voisin lähteä kyllä uudelleenkin.

Sivun alkuun