Mietinpä tässä päivänä eräänä. Viimeiset kymmenen vuotta Amiga-maailmassa ovat kuluneet pyhän graalinmaljan metsästyksessä. Tuotteet ja edistys ovat saaneet väistyä odotusten, unelmien ja pettymysten tieltä. Pikkuhiljaa sanasta Amiga on tullut vitsi. Kun omistaja vaihtui kulissien takana vuonna 2003 ties kuinka monennen kerran, julkisuudessa uutiselle lähinnä naureskeltiin. AmigaOS 4.0 ja keskinkertainen lisenssirauta AmigaOne ovat aika laiha lohtu, kun tähän on tultu.

Kun unohdan hetkeksi kuluneet kymmenen vuotta, palaa mieleeni se toinen melkein täyteen tullut vuosikymmen ennen sitä, jolloin asiat olivat toisin. Muistan kun luin MikroBitistä ja uudenkarheasta C=lehdestä Amigan ensimmäisistä peleistä ja siitä, kuinka Workbenchissa oli moniajo ja sellainen hieno puhesyntetisaattori. Amigan aikaisin saaneen kaverin luona pelattiin Interceptoria ja koulun välitunnilla kuhistiin uudesta Falconista. Täytetyt polygonit eivät koskaan ole näyttäneet niin hyvältä...

Kun ikioma Amiga 500 viimein päätyi pöydälleni vuonna 1988, olin myyty. Pienen tietokoneharrastusikäni olin ollut Commodore-tuotemerkille uskollinen, eikä uusi Commodore tuottanut pettymystä. Kuusnelonen näytti antiikkiselta Amigan rinnalla. Ilta jos toinenkin vierähti Workbench-levykkeiden sisältöä tutkiessa ja AmigaBasic tuntui melkoiselta edistysaskeleelta C64:n rajoittuneeseen tulkkiin verrattuna. Koneessani oli jopa upouusi Workbench 1.3 hienoine ikoneineen, joita kavereillani ei ollut. Ensimmäiset pelini, Falcon ja Outrun, veivät nekin mukanaan.

Muistan edelleen kuinka hyvältä Falconin ulkonäkymät silloisin silmin näyttivät.

Pelit, alkeelliset ohjelmointiviritelmät ja vuodet seurasivat toisiaan. Tuli Populousta, tuli AMOSia ja A590 kiintolevyineen. R-kioskien lehtihyllyt notkuivat Amiga-aiheisia julkaisuita, joista moni päätyi kaappiini kuukaudesta toiseen. Mieletön tunne, kun sai uusia pelidemoja lehden kansilevykkeillä. Ensin levykkeitä oli yksi, sitten kaksi, sitten jopa kolme... C=lehti ja MikroBitti kertoivat Amigasta kuukausittain ja pelejä sai esimerkiksi Mustasta Pörssistä, eikä vain postimyynnistä.

Oman Amiga 500:n mukanaan tuoma maaginen tunne ehti toistua vielä vuonna 1993. Erilaisena, mutta yhtälailla voimakkaana. Amiga 1200 oli kauan odotettu tulokas. Tämä oli edelleen aikaa, jolloin Amiga toimitettiin hienossa pahvilaatikossa; mukana oli painetut, painavat ohjekirjat ja kaikesta tihkui ammattimaisuus ja laatu. Talousongelmat järisyttivät jo Commodoren perustuksia, mutta Amiga 1200 oli edelleen Amiga sanan kaikissa hyvissä merkityksissä. Taas kerran kului tunteja, nyt colorwheeliä ihmetellessä ja AGA-piiristön saloihin tutustuessa.

Kaipa niihin vuosiin jotain ikävääkin mahtui. Ehkä Amigalla oli puutteensa, mutta juuri nyt en niitä jaksa muistaa tai muistella. Sitten Amigan valmistus lopetettiin, ja muutamaa vuotta myöhemmin myin omani. Aikansa kutakin - mutta hieno laite se oli!

Hieno laite.

Jokaisella meistä lienee silloin tällöin oikeus valikoivaan muistiin ja soveltavaan itsepetokseen. Tästä päivästä lukien suon itselleni tämän oikeuden.

Tällaisena minä muistan Amigan.

Janne Sirén

P.S. Kirjoitin aikaisemmin myös nykyhetkestä. Lue vain jos haluat rikkoa illuusion.

Sivun alkuun