 |
Nyt kun tulee 20 vuotta täyteen ensimmäisestä Sakusta, on hyvä sauma luoda katsaus pelien nykytilaan ja tulevaisuuteen. Paljon on tapahtunut 20 vuodessa. Pelialustana tietokoneet ovat jääneet konsoleiden alle massamarkkinoilla etenkin viimeisen 8-10 vuoden aikana, jolloin pelityypit ovat kuihtuneet vain muutamaan. Tässä artikkelissa en paneudu sen syvemmin siihen, miksi näin on käynyt, vaan lähinnä ruodin sitä mikä on mielestäni pielessä ja millaisena näen pelien tulevaisuuden. Kaikki eivät varmaankaan ole samaa mieltä, ja toivottavasti artikkelini saa aikaan keskustelua.
Mielestäni monet ongelmat pelimaailmassa johtuvat pelien alati kasvavista tuotantobudjeteista ja massayleisön esille tulemisesta, minkä vuoksi pelit ovat tyhmentyneet jatkuvasti viime vuosikymmenen puolesta välistä lähtien, jotta ne viehättäisivät mahdollisimman laajaa yleisöä. Laajalle yleisölle tehdyt pelit eivät sinällään olisi ongelma, vaan ongelmana on myös julkaisijoiden tarve saada mahdollisimman isot tuotot muutamalla julkaisulla, jolloin niiden tuotanto- ja markkinointikustannukset ovat nousseet jatkuvasti, eikä loppua ole näköpiirissä: nykyisellään 100 miljoonan dollarin tuotantokustannukset ja toiset 100 miljoonaa markkinointiin eivät ole mitään kummajaisia, ja joissakin peleissä pelkät tuotantokustannuksetkin nousevat jo 200 miljoonaan.
Koska julkaisijat erinäisistä syistä johtuen keskittyvät laajan yleisön peleihin, jotka tehdään mammuttimaisella budjetilla, esimerkiksi paljon myyvät yksittäiset pelit näyttävät ja kuulostavat paremmilta osakkeenomistajien korviin ja niistä saadaan näyttäviä uutisia mediaan. Julkaisijat ovatkin lähes kokonaan hylänneet pienen ja keskiluokan budjettien pelit, jotka voisivat olla pienemmän yleisön pelejä, ja keskittyvät massoja houkutteleviin tuotoksiin.
Osittain näistä syistä pelit ovat nykytilassaan ajautuneet luovuudessa umpikujaan. Pelien tarinat ja hahmot ovat usein naurettavan melodramaattisia, niissä pyritään apinoimaan elokuvia näyttävillä välinäytöksillä sekä niminäyttelijöillä, joilla pelejä monesti mainostetaankin. Umpikujassa ollaan, koska peleissä ei keskitytä siihen missä olisi pelien vahvuus: interaktiivisuus tarinankerronnassa. Sen sijaan, kuten mainitsin, pelit pyrkivät apinoimaan elokuvakerrontaa, joka ei sovi peleihin eikä voi koskaan nousta tarpeeksi korkealle tasolle.
Koska julkaisijat hylkäsivät kokonaan useita perinteisiä pelityyppejä, kuten esimerkiksi seikkailupelit, strategiapelit, simulaattorit ja itselleni tärkeimpänä perinteisemmät roolipelit, niiden tekemisen osaaminen on katoamassa. Nykyisellään edellä mainittuja pelityyppejä tekevätkin vain pienemmät nyrkkipajat, joilla ei ole tarpeeksi resursseja eikä aina osaamistakaan panostaa tarpeeksi pelitoteutuksen ja -idean hiomiseen, jolloin ne joko eivät ole tarpeeksi suuren skaalan pelejä tai sitten ne eivät vain yllä samalle tasolle laadussa kuin kultaisten vuosien tuotokset.
Pelityyppien katoamisesta syytän osittain myös pelikonsoleita. Käytännössä melkein kaikki julkaisijat vaativat pelin tekemisen myös konsoleille, joten pelintekijät joutuvat tekemään paljon kompromisseja myös kontrolleihin ja käyttöliittymiin. Peliohjaimella on huomattavasti hankalampi pelata monimutkaisempaa rooli- tai strategiapeliä kuin näppäimistöllä ja hiirellä. Pelien tyhmentyminen johtuu myös epäsuorasti konsoleista, joiden kuluttajilla on erilaiset pelitottumukset kuin tietokonepelien pelaajilla: koska julkaisijat vaativat konsoliversionkin tekemistä, pelit räätälöidään konsolikuluttajien pelitottumuksiin sopiviksi.
Koska kyseisillä pienillä tekijätiimeillä ei ole useinkaan varaa palkata tarpeeksi hyviä kirjoittajia tai he usein itse kirjoittavat pelinsä, jää käsikirjoituksen laatu usein varsin heikoksi, vaikka yritystä olisikin. Kun vertaa esimerkiksi kahden ensimmäisen Falloutin, Arcanumin, Planescape: Tormentin ja Vampire the Masquerade: Bloodlinesin dialogia ja tarinoita esimerkiksi uudempiin The Dark Eye: Drakensangiin, Risen 1 ja 2 sekä The Two Worldsiin, ovat jälkimmäiset auttamatta jäljessä, puhumattakaan yhden tai muutaman henkilön tiimien tuotoksista.
 |
|
Tästä pääsemmekin sitten isompiin tuotoksiin, joita nykyään kutsutaan "roolipeleiksi". Isommista tekijöistä ainoastaan Obsidian Entertainment yrittää tehdä pelejä, joita voisi kutsua roolipeleiksi, koska kaksi muuta eli Bioware ja Bethesda eivät tähän pysty. Bioware keskittyy elokuvien apinoimiseen ja kirjoittamaan melodramaattisia romansseja - hyvin pitkälti samantyylisiä kuin viiden euron harlekiinikirjallisuus, joka puree tietynlaiseen kohdeyleisöön. Bethesdan pelien dialogi ja kirjoitus ovat samaa tasoa kuin amatööreillä, vaikka he kutsuvat itseään ammattilaisiksi, ja pelimekaniikaltaan ne ovat käytännössä toimintapelejä. Joillekin tämä riittää, mutta minulle ja muille jotka vielä muistavat pelityypin parhaat tuotokset, jäävät heidän pelinsä prameasta ulkokuoresta huolimatta vanhojen varjoon.
Obsidian onkin siis ainoa tämän hetken isommista tekijätiimeistä, joiden peleissä on hyvää dialogia ja käsikirjoitusta. Kun vertaa Obsidianin Fallout: New Vegasia ja Bethesdan Fallout 3:a, ero on kuin yöllä ja päivällä - Fallout: New Vegasin hahmot tuntuvat paljon realistisemmilta ja syvemmiltä. Pelaajalla on tehtävänään paljon valintoja ja vaihtoehtoisia etenemistapoja sekä dialogi on todella hyvin kirjoitettua. Pelin tarina on hyvin kirjoitettu ja pysyy hyvin kasassa, vaikka se rönsyileekin pelaajan tekemien valintojen mukaan. Fallout 3:n tarinassa ei sen sijaan ole paljonkaan järkeä eikä valinnanvaraa, ja dialogi on kuin koulunäytelmästä, vaikka pelin pitäisi olla hyvinkin tarinavetoinen, jollaisena sitä on mainostettu ja kehuttu.
Nyt pääsemmekin siihen, mitä haluaisin roolipeleiltä ja miksi olen niin negatiivinen useita uusia pelejä kohtaan. Mielestäni pelien on turha yrittää apinoida elokuvia ja elokuvien tarinankerrontaa, koska pelit eivät koskaan voi päästä samaan kuin elokuvat visuaalisessa ja passiivisessa kerronnassa. Tämä johtuu median rajoituksista, esimerkiksi pelihahmot eivät voi päästä samaan kuin näyttelijät tulkinnassaan johtuen "uncanny valleystä" (ks. Wikipedia). Hyvät ääninäyttelijätkään eivät voi tätä pelastaa.
Pelien vahvuus olisi interaktiivisuudessa - kuinka pelaajan valinnat vaikuttavat pelimaailmaan, hahmoihin, tarinaan sekä itse pelihahmoon. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Fallout 1, 2 ja New Vegas, joissa pelaajan teot ja valinnat vaikuttavat osittain paljonkin itse pelimaailmaan; mitä käy kaupungeille, mitä ryhmittymää pelaaja auttaa ja mitä vaikutuksia sillä on muihin ryhmittymiin sekä miten tarina etene. Lyhyesti sanottuna pelimaailma reagoi pelaajan tekemisiin eikä pysy staattisena tai vaikuta vain muutamaan riviin dialogia.
Peleistä ovat myös hyvin pitkälti kadonneet vaihtoehtoiset etenemisreitit ja tavat ratkaista pelissä annettu tehtävä. Hyvänä esimerkkinä tästä käyttäisin Arcanumia, jossa pitää päästä kartanoon tunnetun henkilön puheille ja saada häneltä etenemisen kannalta tärkeää tietoa. Mikäli pelaajahahmolla on tarpeeksi hyvä puhetaito, hän voi puhua itsensä sisään tai ratkaista ongelman kyseisen kartanon omistajan tehtaalla ja siten saada audienssin. Pelaaja voi myös murtautua kartanoon viemärin kautta ja löytää päiväkirjan, josta saa saman tiedon.
Kuten aikaisemmin mainitsin, hyvin useat pelit ovat nykyaikana yltiömelodramaattisia naurettavuuksiin asti, eikä peleissä ole juurikaan hienovaraisuutta, vaan pyritään aina saamaan peleistä "elämää suurempia". Niissä pyritään vetoamaan pinnallisiin tunteisiin, jolloin pelit tuntuvat muka syvemmiltä kuin mitä ovat. Nykyään siihen tuntuu riittävän vähän siirappista musiikkia taustalle ja muutama rivi dialogia. Haluaisinkin useamman pelin käsittelevän korkeamman konseptin teemoja, kuten esimerkiksi Planescape: Torment tekee ja joita tekeillä olevan Torment: Tides of Numeneran on lupailtu käsittelevän. Heillä onkin projektissa mukana useita kirjoittajia, joiden uskon pystyvän tähän.
Kaikkien pelien ei tarvitsekaan olla rönsyileviä. Monet 90-luvun ja 2000-luvun alun seikkailupeleistä ovatkin täysin lineaarisia, mutta niissä onnistuttiin saamaan tarinankerronta luontevaksi osaksi peliä ja niissä oli oikeita pulmia, jotka pelaajan piti ratkaista, jotta pelissä voi edetä. Nykyään seikkailupeliksi tunnutaan kelpuuttavan melkeinpä mikä tahansa peli, jossa on edes vähän enemmän samoilua ja hitusen vähemmän taistelua. En edes odota mitään erikoista juonta esimerkiksi strategiapeleiltä, vaan hyvää ja tarpeeksi monimutkaista pelattavuutta ja mekaniikkaa, jossa juoni voi taustalla viedä peliä ja tehtäviä eteenpäin, lukuun ottamatta tietysti "hiekkalaatikkopelejä" kuten Civilizationin useat iteraatiot sekä Paradox Interactiven pelit.
Sivun alkuun
Vaikka en erityisesti välitäkään digitaalisesta jakelusta, vaan pyrin suosimaan fyysistä mediaa, olen tullut siihen päätelmään, että digitaalinen jakelu tulee pelastamaan pelaamisen. Pelintekijöiden on paljon helpompi saada pelinsä jakeluun kuin vielä kymmenen vuotta sitten, koska peleistä ei tarvitse välttämättä painaa fyysisiä kopioita ja saada niitä perinteisiin jakelukanaviin. Tällöin kuluja säästyy huomattavasti, ja mikäli pelit julkaistaan omakustanteena, tekijät saavat tulot itselleen eivätkä ne jää julkaisijoiden hyppysiin.
Toinen pelastava seikka saattaa olla yhteisörahoitus, mutta sen tulevaisuus jää vähän nähtäväksi riippuen siitä kuinka hyvin esimerkiksi Kickstarterin kautta rahoitetut pelit menestyvät, kuinka onnistuneita ne ovat ja löytävätkö ne yleisönsä rahoittajien ulkopuolelta. Yleisörahoituksen turmioksi voivat käydä ihan puhtaat huijaukset tai mikäli jokin isompi projekti epäonnistuu ja hajoaa täysin, jolloin rahoittajat menettävät rahansa eivätkä saa luvattua peliä.
Erityisen paljon odotan neljältä yleisörahoitetulta peliltä, jotka ovat inXilen Wasteland 2 ja Torment: Tides of Numenera, Obsidianin Project Eternity ja Larian Studiosin Divinity: Original Sin. Kaikki kolme peliä ovat perinteisiä tietokoneroolipelejä, joihin on luvattu pelaajille mahdollisimman paljon valintoja tehtäväksi.
Yhteisörahoituksen ja etenkin digitaalisen jakelun yleistyttyä onkin tullut tai tulossa pelejä, jotka pyrkivät herättämään henkiin paitsioon jääneitä pelityyppejä, mutta aika näyttää ovatko ne tarpeeksi suosittuja ja millä tavalla ne otetaan vastaan.
Pelibisnes ei ole nykyisessä tilassaan kantavalla pohjalla, koska pelien tuotantokustannukset kasvavat jatkuvasti, jolloin tullaan ennen pitkää pisteeseen, jossa ne eivät vain tee tarpeeksi tuottoa budjettiinsa nähden. Aika näyttää, löytävätkö julkaisijat itselleen sopivan kompromissin, jolla ei tule ongelmia tuotantokustannuksien kanssa ja jatkavat kyseisten isojen budjettien pelien tekemistä isolle yleisölle, vai meneekö koko touhu siihen saakka että tulee toinen videopelien kuplan puhkeaminen ja isojen julkaisijoiden kaatuminen kuten vuonna 1983.
Jolleivät julkaisijat palaa rahoittamaan pienemmän budjettien pelejä ja lopeta pienemmälle yleisölle tehtyjen monimutkaisempien ja monipuolisempien pelien pelkäämistä - mitä en näe tapahtuvaksi - toivon että tulee toinen romahdus, joka pakottaisi paluun pienempien budjettien peleihin. Tiedän että tämä kuulostaa radikaalilta, mutta mikäli jotain ei tapahdu, ennemmin tai myöhemmin peleistä tulee yhä homogeenisempiä, ja taito tehdä erilaisia pelejä katoaa lopullisesti.
Muuten en näkisi jättibudjetin ja ison yleisön pelejä ongelmana, jolleivät ne olisi jättäneet alleen kaiken muun. Erilaisten pelien tarjonta on köyhtynyt niin paljon, ettei tahdo mitään muuta enää löytyä kuin joko todella pienen budjetin indie-pelejä tai sitten jonkinlaista toimintaa joko ensimmäisestä tai kolmannesta persoonasta kuvattuna. Vakavasti otettavia strategiapelejä tekevät ja julkaisevat enää oikeastaan Paradox Interactive ja Matrix Games, jotka ovat hyvin erikoistuneita, joten tarjonta on kapeaa myös sillä rintamalla, unohtamatta Firaxista joka on vastuussa Civilization-sarjasta, mutta aika jättää nähtäväksi sen kohtalon.
 |
|
Sosiaali- ja mobiilipelaamisesta on ollut paljon puhetta viime vuosina, mutta kumpikaan niistä ei ole säilyvä, sillä sosiaalipelaamisen kupla on jo puhkeamassa. Esimerkiksi Zynga on isoissa vaikeuksissa ja joutunut lopettamaan useita alajaostoja, irtisanomaan henkilöstä ja yrityksen arvokin on romahtanut. Mobiili- ja tablettipelaamiselle tulee tapahtumaan samoin ja ne jäävät lyhyiksi muoti-ilmiöiksi. Mobiilipelien tarjonta saturoituu niin paljon, että hyvien pelien etsinnästä tulee mahdotonta eikä ostajia riitä millään tarpeeksi monille. Toisena syynä näen ns. kasuaalipelaajat, jotka muodostavat ison joukon mobiili- ja tablettipelien kuluttajista. Vaikka muutamat heistä kiinnostuvatkin pelaamisesta enemmänkin, valtaosa kuitenkin ostaa vain muutaman pelin, joita he pelaavat jonkin aikaa ja sitten kyllästyvät pelaamiseen uutuudenviehätyksen hiivuttua.
Keskityin tässä artikkelissa roolipeleihin, sillä ne ovat lähinnä omaa sydäntäni ja näen ne edistyneimpänä pelityyppinä, koska ne antavat parhaan mahdollisuuden vaihtoehtoisiin tapoihin edetä pelissä ja mainitsemaani pelin tarinoihin vaikuttamiseen. Nämä molemmat ovat ikävä kyllä kadonneet, koska välinäytökset ja rajoitetumpi pelimaailma ovat syrjäyttäneet enemmän tekstiin nojaavan toteutuksen.
Sivun alkuun
|
| Linkkejä tekstissä suositeltuihin peleihin |
|
Arcanum Of Steamworks & Magick Obscura
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Epävirallinen fanipäivitys
Päivityssivulta kannattaa ottaa UAP (Unofficial Arcanum Patch), High Quality Townmaps, High Quality Music, Extra Content sekä High Resolution Patch. Suosittelen resoluutioksi 1024x768 tai vähän isompaa, sillä 1920x1080/1200 alkaa mennä jo vähän liian isoksi.
Fallout
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Päivitys korkeampaan resoluutioon
Fallout 2
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Päivitys korkeampaan resoluutioon
Fallout: New Vegas
> Lisätietoa ja verkkokauppa
Planescape: Torment
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Suositeltuja modauksia
Wasteland 2
> Lisätietoa
Project Eternity
> Lisätietoa
Torment: Tides of Numenera
> Lisätietoa
Divinity: Original Sin
> Lisätietoa
Julkaistuja Kickstarter-rahoitettuja pelejä:
Expeditions: Conquistador
> Lisätietoa
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Lisätietoa ja verkkokauppa
FTL - Faster Than Light
> Lisätietoa
> Lisätietoa ja verkkokauppa
> Lisätietoa ja verkkokauppa
Sivun alkuun
|
|
