Esa Haapaniemi
AmigaOnen hyötykäyttö ja ohjelmien toimivuus AOS4:llä

Koska AmigaOS4:ssä toimivien ohjelmien lista on pääasiassa nähtävissä osoitteesta www.intuitionbase.com ja erikseen pelejä kaipaaville on listoja kautta Internetin, en listaa itselläni toimivia ohjelmia mitenkään täydellisenä. Kerron enemmänkin vaikutelmista ja kamppailuista noiden toimintaan saamiseksi sekä joidenkin tuolla esiintymättömien, minulle tärkeiden ohjelmien toimivuudesta.
Linuxista AmigaOS4:ään
AmigaOne on XP-versiossa huomattavan nopea ja tehokas kone (vrt. RC5-laskenta verrattuna yksittäisten X86-koneiden laskentatehoihin). Sen hyötykäyttö Debianin Linuxillakin olisi jo ollut mahdollista, mutta Linux-puolen ohjelmavalikoimasta puuttuu nippu aikaisemmasta Amigasta tuttuja ohjelmia. Gimp kuvankäsittelyssä ei ole kaikkein paras optio. Lisäksi väitetystä stabiilisuudesta huolimatta Linux kaatui minulla paljon useammin kuin A1200 OS3.9:llä. Kyseessä ei ollut pelkästään käyttöympäristön tuttuus, sillä toimin aikoinaan myös SGI Unix -ylläpitäjänä yliopiston kemian laitoksella.

Kun Debianiin kyllästynyt sai käsiinsä ensimmäisen prerelease-version AmigaOS4:stä, ei kovalevyn tyhjentäminen sitä varten tuottanut tuskaa. Kun ensimmäisessä kovalevyllisessä klassisessa Amigassani oli ollut 3 Mt:n muisti ja 80 Mt:n kovalevy, oli tässä tehomyllyssä 512 Mt muistia ja 80 Gt:n kovalevy. Kellotaajuuskin on yli 100-kertainen vanhaan verrattuna.

Käyttöjärjestelmän asentamisesta kirjoittavat muut varmaan oman raporttinsa, ja joku kirjoittanee niistä hienoista peleistä mitä tälle(kin) kokoonpanolle on saatavana, mutta minä katson olevani hyötyohjelmien "loppukäyttäjä", jolle itse ohjelmointi ei ole niin tuttua kuin useimmille, ja pelit kiinnostavat vain ajan tuhlauksena.

Heti onnistuneen käyttiksen asentamisen jälkeen siirsin koneeseen varmuuskopiot A1200:n kaikista levyistä ja vielä säilytetyt kauan sitten A2000-koneessa olleen kovalevyn asennetuista hyötyohjelmista. Tässähän uudessahan tuntui olevan tilaa kuin pienessä pitäjässä. Systeemilevy tuli sentään melko täyteen, kun olin sille varannut vain 2 Gt, ja panin molempien yllämainittujen koneiden kaikki tiedostot jostakin syystä uuden koneen käynnistyspartitiolle. Olisihan tuota ollut tilaa muuallakin.
Tärkeimmät testiin
Aloitin kokeiluni kopioimalla mielenkiintoisimmat ohjelmat Work: partitiolle (20 Gt!) ja siellä Testaa-hakemistoon. Hämmästykseni oli suuri, kun tärkeimmiksi katsomani ImageFX 4.5 ja FinalWriter toimivat suoraan. Siirsinkin ne tuon jälkeen järkevämpiin hakemistoihin. Kokeilin silti asentaa ImageFX:n 4.5-versiota myös alkuperäisiltä CD:iltä (ensin 4.1 ja sitten päivitys 4.5:een), mutta silloin onnistuin kirjoittamaan yli muutamia MUI:n uusia tiedostoja vanhemmilla sekä asentamaan toimimattomia datatyyppejä. Seuraavalla käyttiksen korjaamisen jälkeisellä "Expert"-mukaisella asennuksella sain kierrettyä nuo vanhojen osioiden asennuksen uusien päälle, mutta jo ensimmäinen ImageFX:n käynnistys toi GrimReaperin esiin, ja "continuen" painaminen hyydytti koneen.

Tutkin asiaa SnoopDOSsilla, ja löysinkin ImageFX:n alihakemistoista syylliseksi YUVSplit-rutiinin, joka ei ollut yhteensopiva PPC:n kanssa. Sen poistaminen mahdollisti ohjelman ajon, ja aikaisempaan A1200 060/50 MHz + 64 Mt -koneeseen verrattuna monin kerroin nopeammin, vaikka ajettava koodi oli edelleen 680x0-koodia.

Koska FinaldWriter toimi kopioimalla, kirjoitin lyhyen testisivun kuvineen ja aloin valita sopivaa kirjoitinta. Vasta silloin minulle selvisi, että tuo ensimmäinen prerelease-versio käyttiksestä oli vielä varsin vajaa, eikä siinä ollut toimivaa kirjotinportin ajuria eikä kirjotinajureita, ja sarjaporttikin oli varattu yhteen ainoaan debuggaustiedon ulospuskemiseen.

Eipä hätää. Minä muistin, että TurboPrint mahdollisti myös tiedostoon tulostamisen, joten se myös testattavaksi. Pelkkä OS3.9:n CMD ei toiminut OS4:ssä, koska kaikki muukin tarvittava puuttui vielä siinä vaiheessa.

TurboPrintkin toimi heti kopioinnin jälkeen. Sen kirjoitinajurit piti asentaa ohjelman haluamalla tavalla, mutta jo ensimmäinen kokeilu suoraan levylle tulostamisesta onnistui. Huono puoli taas oli, että levyn käsittely oli varsin hidasta eikä kone moniajanut tuon "tulostamisen" aikana. Ison (120 Mt!) testisivun (2 kpl 1400x1400 dpi 5 Mt:n kamerakuvia) polttaminen RW-levylle oli samaten paljon hitaampaa kuin olisi toivonut.

Parin yrityksen jälkeen sain homman toimimaan paljon helpommalla ja nopeammin tekemällä/kopioimalla tehdyt tiedostot RAM:-levylle ja polttamalla ne sieltä. Sitten tuo CD vanhaan A1200-koneeseen ja "copy CD0:test PAR:" aloitti hitaan tulostuksen. Se toimi kuitenkin!
Säätöä ja virittelyä
Ehdin tuon ensimmäisen tulostuksen odotuksen aikana testata jo suuren määrän muitakin ohjelmia. SnoopDOSin uusin 680x0-versio oli suureksi avuksi, kun etsin syitä miksi joku ohjelma ei heti käynnistynyt. Muitakin hyödyllisiä utilityjä löytyi, joiden testaamisesta en tässä kirjoita.

Ensin yritin saada vanhoja ohjelmia toimimaan kopioimalla tarvittavia kirjastoja ja muita tarvittavia tiedostoja systeemilevyn hakemistoihin, mutta sitten tulin ajatelleeksi, miten vaikeaa kirjanpitoa tuo aiheuttaa itselle. Tein sitten systeemilevylle hakemistot 00_Libs, 00_Devs ja 00_L, joihin kopioin noita tarvittavia aputiedostoja ja assignoin ne kohdalleen User-Startupissa.

Muutaman hyötyohjelman kanssa taistelin sitten pidempäänkin kuin mitä tuossa koetulostuksien tekemisessä meni aikaa. Esimerkiksi DeluxePaintV vaikutti lupaavalta kandidaatilta piirto-ohjelmaksi, kun sen käynnistys meni ensimmäisellä kerralla niin pitkälle, että ehdin nähdä paletin välähtämisen piirtopohjan päällä, ennen kuin GrimReaper tuli kummittelemaan. Mutta useammankaan yrittämisen, virittelyn ja hiuksien harventamisen jälkeen tuo ei päässyt sen pidemmälle. Onhan noita muitakin piirto-ohjelmia saatavana...

Parin päivän päästä systeemin ensiasennuksesta minulla oli jo toimiva kokoonpano hyötyohjelmia AmigaOnessani, ja aina kun aikaa riitti, saatoin testata jotakin aikaisemmin kokeilematonta. Oheisessa kuvassa on esiteltynä tämänhetkinen tilanne, missä näkyvät ohjelmat ovat todettu käynnistyvän ja suurimmaksi osaksi toimivankin. Ymmärrettävästi tuo skanneri-ikkunan info on hieman vajaata, kun minulla ei vielä ole toimivaa SCSI väylää skannerilleni, mutta ohjelmat toimivat silti muuten.
AmigaOnen tilanne kirjoitushetkellä.
Päivityksistä apua?
Hankin sitten Tampereen Saku-vuosikokouksesta Boogielta ImageFX:n 4.5 PPC -päivityksen, joka teki tuosta ohjelmasta vielä entistäkin ripeämmän. Ainoaksi tyytymättömyyden aiheeksi jäi siinä välissä toimimattomat portit ja hidas kovalevyn käsittely.

Kun ensimmäinen päivitys käyttöjärjestelmään ilmoitettiin ja sain sen taisteltua omalle koneelle kaikkien muiden siitä kilpailleiden välistä, asensin sen melkeinpä suoraan. Seuraavalla käynnistyksellä olivatkin taas kaikki taustakuvat, äänitehosteet, dockin asetukset ja apuohjelmat kadonneet, eikä esimerkiksi AMPista saanut ulos pihaustakaan.

Samaten kaikki muut jo ääntä aikaisemmin tuottaneet ohjelmat olivat lakanneet toimimasta, osa kieltäytyi jopa käynnistymästä tai avaamasta preferences-toimintaa. Varmuuskopioista olisi ollut hyötyä!

Jälleen parin päivän ylimääräisen työn jälkeen ja muutaman 680x0-koodin kopioinnilla sain taustakuvia lukuunottamatta kaiken takaisin entiselleen. Tai ei ihan entiselleen kuitenkaan; kovalevyn käsittely oli huomattavan nopeaa, eikä ollut enää tarvetta käyttää RAM:-levyä välipuskurina partitiolta toiselle kopioidessa tai CD:lle poltettaessa. Samaten löysin SYS:Storage-hakemistosta jo ennen varsinaista tarvetta PAR- ja SER-porttiajurit ja ehdin vielä saada aiemmin asentaneiden kommenteista tietooni, mitä muutoksia niihin piti tehdä, että ne sopivat laitekokoonpanolleni.

Virittelyn jälkeinen ensimmäinen tulostus meni sukkana läpi, mutta jostakin syystä varvasosassa oli reikä, eikä kirjotin huomannut mitään. Samana päivänä sain silti tietää, että joillakin toisilla oli ollut sama ongelma, ja koneen käynnistysrutiineissa piti vaihtaa Hyperionin suosittelema ECP-porttiasetus EPP-asetuksella. Ja kappas vain, tuon jälkeinen tulostus TurboPrintistä sujui vallan mukavasti ja niin nopeasti kuin vanha kirjoitin vain jaksoi ottaa vastaan sille annettavaa informaatiota.

Myös tekstin tulostaminen FinalWriterista oli ongelmatonta, samaten kuin TurboCalcin datan, FinalDatan tietueiden jne. Tätä kirjoittaessani olen enää GhostScript-rutiineja käyttävien ohjelmien suhteen tulostamisesta paitsi. Siihen liittyvää keskustelua on kyllä käyty varsin paljon ja monet ovat senkin saaneet toimimaan, mutta minulla on ollut liian vähän aikaa perehtyä vielä asiaan.

Musiikkiohjelmista on MIDI vielä kokeilematta, mutta vanhat modulit ja IFF-äänet kyllä saa kuuluville. Samaten DeLuxeMusic Construction Setistä saa nuotitukset paperille (äänet eivät toimi siinä, tai en vielä ole ehtinyt kaikkia optioita testata).

Lupaavaa, minä sanoisin!-) Olisi vain enemmän aikaa testata ja vielä kirjoittaakin noista testauksista...

Sivun alkuun