| Lauantaina 8. marraskuuta sain tiedon, että Amigan Intuitionin isä RJ Mical tulee käymään seuraavalla viikolla Suomessa ja että hän olisi kiinnostunut näkemään Pegasoksen käytössä ja juttelemaan käyttäjien ja kehittäjien kanssa. Tokihan olin kiinnostunut tapaamaan legendaarisen ja mielenkiintoisen ihmisen, ja kun Harry 'Piru'' Sintonen varmistui esittelemään MorphOS:ia tarkemmin, homma kuulosti vielä kiinnostavammalta. Esittelykoneeksi sovittiin (pitkän kaavan jälkeen) lopulta minun koneeni, jonka olin saanut juuri viikkoa aiemmin laitettua uusiin kuoriin Linux-Demo-tilaisuuksia varten.
| | Hopeahapsinen RJ Mical seuraamassa Harry Sintosen (oik.) MorphOS-esittelyä. | RJ Mical on tehnyt vuosien varrella paljon. Tiivistetysti: Amiga Intuition, Atari Lynx, 3DO-konsoli, Ericsson, Fathammer jne. Täydellinen resume löytyy hänen kotisivuiltaan. Merkittävävää on mm. se että hän teki hyvin innovatiivista ja uraauurtavaa työtä Amigan käyttöliittymän parissa aikaan, jolloin vertailukohdat ja esimerkit olivat todella harvassa. Samaten Lynxissä ja 3DO-laitteistossa olisi puhumista omaksi artikkelikseen, tosin niistä pitäisi kirjoittaa sellaisen jolla ko. laitteita sattuu olemaan.
Olin jutellut RJ:n kanssa puhelimessa etukäteen keskiviikkona, joten tiesin mitä hän halusi tapaamiselta. Hänelle kyseessä on samalla tutustuminen MorphOS:iin, sen kehittäjiin ja käyttäjiin. En tiedä yksityiskohtia, mutta ilmeisesti jonkinlainen yhteistyö hänen ja Genesin välillä on muodostumassa, liittyen Genesin Eclipse-laitteisiin. Kuten Sakun foorumilla totesinkin, aikaa ei ollut paljon ja käsiteltävää asiaa vallan runsaasti.
Lievien aikataulusekaannusten jälkeen (RJ tuli maahan tiistai-iltana) tapaamiselle saatiin aika ja paikka: perjantaina 14. marraskuuta klo 13 alkaen Fathammerin neuvotteluhuoneessa Helsingin Rukolahdessa. Väkeä ilmaantui kivasti, vaikkakin tilaisuuden informointi ja mainostus oli jäänyt vähiin nopean aikataulun vuoksi. Suurin osa oli käsittääkseni paikallisia, meidän kolmen Jyväskyläläisen lisäksi paikalla oli ainakin yksi Kotkasta tullut. Sakun vieraskirjaan kertyi kaikkiaan 13 nimeä (ja kyllä, myös Micalin nimmari, toim.huom.). | | Micalin lisäksi paikalla oli tusinan verran muita kiinnostuneita kävijöitä, mikä on nopeaan tahtiin järjestetylle tapaamiselle kuitenkin varsin hyvä tulos. | Tapahtuma meni kokonaisuutena hyvin sujuvasti. RJ Mical on mukava ja rennon oloinen kaveri, jonka seurassa viihtyy ja juttu kulkee kivasti. Enin osa ajasta olikin iloista keskustelua Pegasoksen äärellä. Suuren osan ajasta RJ esitti kysymyksiä tai kyseli selvennyksiä ja mielipiteitä asioihin. Ensisijaisena vastaajana oli Harry Sintonen, koska hän kuitenkin tiesi käyttöjärjestelmän tekniikasta ja toteutuksesta eniten. Rautakysymyksissä olin itse aika aktiivinen kohtuullisen tietomääräni turvin.
Minulla ei ole itselläni mitään muistiinpanoja keskusteluista ja siitä mitä kaikkea siinä parin tunnin aikana käytiin läpi, mutta ainakin keskustelimme MorphOS:stä yleensä, sen API-yhteensopivuudesta, sisäisestä rakenteesta, Quark-microkernelistä, MorphOS:n kehityssuunnista ja markkinoista, ohjelmisto- ja ajuripuutteista jne. | | RJ ja Piru mietteliäinä Pegasoksen äärellä. | Lisäksi keskustelun ohessa Harry demosi mm. MorphOS:n kehitystä ja toimintaa koneellani. Ensi alkuun Pegasos oli kiinni tuomassamme LCD-monitorissa, mutta myöhemmässä vaiheessa Kate Alhola toi paikalle videotykin, jolloin pääsimme kaikki paremmin näkemään, mitä oli tekeillä.
Parin tunnin kuluttua keskustelu kääntyi multimediaan, ja sitten vietimmekin kivan tovin katsellen animemusiikkivideoita ja muuta sekalaista. Tietenkin väliin piti saada pari kysymystä historiasta, ja totta kai paikalla oli ainakin pari kävijää, joiden kiinnostus Lynxiin oli ilo RJ:lle. | | Joannalla ja RJ:llä hymy herkässä. Kiireisestä aikataulusta huolimatta tilaisuus jätti mukavan jälkimaun. | Tapaamisen jälkeen ihmiset erkanivat kukin suuntiinsa. Alkujaan olin elätellyt toivetta, että RJ olisi joutanut istumaan muutamaksi tunniksi johonkin kivaan kuppilaan juttelemaan tapaamisen jälkeen, mutta valitettavasti hänelle tuli muita kiireitä siksi illaksi.
Mielenkiintoisimpia mieleen jääneitä asioita:- RJ Mical itse. Todella mukava ihminen, sääli että hänellä oli niin kiire.
- MorphOS 1.5:n epävirallinen näkeminen.
- 3DO-käyttöjärjestelmä, joka on RJ:n sanojen mukaan AmigaOS tehtynä oikein.
- Joku suomalainen kehittää Atari Lynx -ohjelmointijärjestelmää.
Sivun alkuun
| |