|
hakemistoon |
SUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY. PÖYTÄKIRJA 30.9.2019 YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2019 AIKA 28. syyskuuta kello 13.20 – 13.33 PAIKKA Oulun Tetra, Mäkelininkatu 31 LÄSNÄ Anu Seilonen, puheenjohtaja Tapio Koivuniemi, sihteeri 6 jäsentä ja kokousvierasta (liite 1) 1Kokouksen avausAnu Seilonen avasi kokouksen kello 13.20. 2Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaaValittiin kokouksen puheenjohtajaksi Anu Seilonen, sihteeriksi Tapio Koivuniemi sekä pöytäkirjantarkistajiksi Mirva Luukkainen ja Petteri Valli. Ääntenlaskijoita ei tarvittu eikä valittu. 3Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuusKokouskutsut (liite 2) on lähetetty ajoissa ja läsnä on vaadittu määrä osanottajia ja toimihenkilöitä (liite 1). Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4Hyväksytään kokouksen työjärjestysHyväksyttiin kokouksen työjärjestys kokouskutsun mukaisena. 5Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausuntoTilikauden 2018-2019 tilinpäätös esitettiin vuosikokouksen osallistujille. Anu Seilonen esitti yhdistyksen vuosikertomuksen (liite 3). Tapio Koivuniemi esitti toiminnantarkastajan lausunnon (liite 4). 6Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestäTilikauden 2018-2019 tilinpäätös vahvistettiin ja yhdistyksen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus yksimielisesti. 7Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruusAnu Seilonen esitti yhdistyksen toimintasuunnitelman, joka vahvistettiin (liite 5). Tapio Koivuniemi esitti yhdistyksen tulo- ja menoarvion, joka vahvistettiin (liite 6). Jäsenmaksuksi kaudelle 2019-2020 ehdotettiin 10 euroa, joka vahvistettiin. 8Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenetValittiin hallituksen kokoonpanoksi edellisen kauden hallitus (liite 7). Kokouksesta poissa olleet hallituksen jäsenet olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään. 9Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi varamiesValittiin toiminnantarkastajaksi Antti Siren ja varatoiminnantarkastajaksi Ilkka Lehtoranta. Molemmat olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään. 10Käsitellään muut esille tulevat asiatMuita asioita ei tullut esille. 11Kokouksen päättäminenPuheenjohtaja päätti kokouksen klo 13.33.
12Pöytäkirjan tarkistusOlemme tarkistaneet pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.
13LiitteetLiite 1 - OsallistujatTapio Koivuniemi, Anu Seilonen, Antti Mustakangas, Petteri Valli, Mirva Luukkainen, Petri Ruokolainen, Ismo Keskikukko, Vesa-Pekka Holappa. Liite 2 - KokouskutsuSUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY. KUTSU 17.9.2019 Hyvä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsen, kutsumme teidät Saku 2019 -tapahtumaan ja yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen, jotka järjestetään Oulussa lauantaina 28. syyskuuta. Vuosikokous alkaa kello 13, ja esityslistan löydät tämän viestin lopusta. Kaikille avoin ja ilmainen Saku 2019 -tapahtuma alkaa kokouksen jälkeen klo 14 ja jatkuu aina puolille öin asti. Tule käväisemään tai koko päiväksi! Tapahtumassa on lukuisia Amiga-tietokoneita sekä monenlaista ohjelmaa: Amiga-jälleenmyyjä Gentle Eye Ky täyttää pöydät Amiga-tuotteilla. Tule ostoksille tai nouda ennakkotilatut tuotteet postikuluitta! Kello 16.00 on esittelyssä klassisen IBrowse-selaimen vuosia odotettu uusi versio. Esittelyyn osallistuvien kesken arvotaan yksi lisenssi! Amigan demoscene on esillä aiempaa paremmin. Pyöritämme koko tapahtuman ajan videotykillä demoja aina Amigan alkuajoilta viimeisimpiin AGA/060-demoihin. Kello 17.00 esitellään parin tunnin setti valikoituja demoja Amigan alkuvuosilta tähän vuoteen. Koko päivän kestävässä pelikilpailussa parhaimmat palkitaan. Palkinnot voidaan myös toimittaa postitse, jos jätät yhteystietosi. Illan päälle järjestämme moninpelejä pienin Amiga-aiheisin palkinnoin: 19.00 - Sensible World of Soccer -turnaus 20.00 - Stunt Car Racer -moninpelikilpailu 21.00 - Päivän pelikilpailu päättyy ja voittajat palkitaan 21.30 - Super Skidmarks ja muita moninpelejä Perinteisesti paikalla on tietenkin myös useita Amiga-tietokoneita, paljon pelejä ja demoja, vapaata käyttöä lähes kaikilla koneilla ja mahdollisiin mieltä askarruttaviin Amiga-kysymyksiin vastaamassa koko joukko Amiga-harrastajia. Myynnissä on myös pieni valikoima yhdistyksen tuotteita kuten mukeja ja T-paitoja, ja tapahtumassa voi myös liittyä yhdistyksen jäseneksi. Meille voi maksaa myös kortilla! Tapahtumapaikan vieressä on pitseria ja korttelin päässä kioski. Tapahtumapaikalta löytyy jääkaappi, mikroaaltouuni sekä astioita, joten omiakin eväitä voi tuoda tarvittaessa. Tapahtuma on päihteetön ja kaikenikäisille sopiva. Lisätietoja viralliselta tapahtumasivulta, jonne tarkennetaan myös tapahtuman ohjelmaa tarvittaessa: http://saku.bbs.fi/yhdistys/tapahtumat/saku2019/index.html Tervetuloa jatkamaan suomalaista Amiga-historiaa! Ellet pääse paikalle, voit aina tukea toimintaamme maksamalla jäsenmaksun: http://saku.bbs.fi/yhdistys/liittyminen.html Ennakkotietona mainittakoon vielä, että osallistumme peliviikolla keskiviikkona 6.11. Keravan kirjastolla retropeli-iltaan Amiga-pelien ja kenties muidenkin retropelien merkeissä. Tiedotamme tästä lisää lähempänä tapahtumaa! Ystävällisin terveisin Anu Seilonen puheenjohtaja Suomen Amiga-käyttäjät ry. - - - - - Vuosikokouksen esityslista: 1. Kokouksen avaus. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto. 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä. 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus. 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet. 9. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi (1) varamies, toiminnantarkastajan toimikausi on 1.10. - 30.9. 10. Käsitellään muut esille tulevat asiat. 11. Kokouksen päättäminen. Liite 3 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n vuosikertomus 2018-2019Yhdistyksen 25-vuotisjuhlatapahtuma ja yhdestoista Saku-tapahtuma, Saku 2018 sekä vuosikokous järjestettiin lauantaina 22. syyskuuta Oulussa Oulun Tetran kokoustilassa. Ohjelmassa oli pelailun ja puuhastelun lisäksi elokuvanäytökset juuri julkaistusta "The Commodore Story" -dokumenttielokuvasta ja sen lisämateriaalista "The Chiptune Story". Esittelyssä oli AmiKit X -emulointipaketti, josta myös arvottiin esittelyyn osallistuvien kesken yksi paketti. Worthy-pelikilpailussa palkintona oli pelin alkuperäiskappale. Cloanton johtaja Mike Battilana osallistui tapahtumaan ja oli paikalla vastaamassa kysymyksiin sekä keskustelemassa. Cloanto on kehittänyt Amiga-ohjelmistoja 1980-luvulta lähtien ja julkaisee Amiga Forever- ja C64 Forever -emulointipaketteja, joiden uusimpien versioiden lisenssejä jaettiin myös tapahtumaan osallistuneille. Tapahtumassa kävi yli 150 vierasta ja vieraskirjaan kertyi 64 nimeä. Osallistuimme toista kertaa Lahden kaupunginkirjastolla Game Över -pelitapahtumaan 4. toukokuuta. Game Över 2019 järjestettiin Lahden nuorisopalveluiden ja Lahden kaupunginkirjaston yhteistyönä, ja peluutimme tapahtumassa Amiga-klassikoita kolmella Amiga 1200 -tietokoneella. Vieraskirjassa oli 18 nimeä, ja tapahtuman innoittamana saimme kutsun myös marraskuulle Keravan kirjaston retropeli-iltaan. Jo perinteeksi muodostunut Amiga-pisteemme pystytettiin kahdeksatta kertaa Vectorama-verkkopelitapahtumaan 6.-9. kesäkuuta Oulun jäähalliin. Amiga-piste oli avoinna pelailuille torstaista lauantaiyöhön. Järjestimme kolme pelikilpailua mitalipalkinnoin, ja muina palkintoina olivat mm. Aleksandr Manzosin kirja ”Pelit elämän peilinä”, Maija Sarasteen kirja ”Radio-Mikro: Kaikkea antennin ja maan väliltä 1946-1992”, Worthy-pelin alkuperäiskappale, uuden retropelilehti Retro Rewindin irtonumeroita sekä mainiot Kempelehalii-kassit. Vieraskirjaan kertyi 80 nimeä ja tapahtumaan osallistui yli 2000 ihmistä. Yhdistyksen kahdeksas Oulun taiteiden yö torstaina 16.8. Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastossa laajeni Amiga-peliluolasta nyt myös demoihin: ensimmäistä kertaa meillä oli erikseen demoluola, jossa esiteltiin parhaita Amiga-demoja kautta aikojen sekä kerrottiin demoscenen historiasta. Pelikoneillekin oli reilusti enemmän tilaa kuin aiemmin, joten toimme peräti seitsemän pelikonetta tapahtumaan eli tarjoilimme todella mojovan pläjäyksen Amiga-historiaa monelta kantilta. Peliluolassa kävi viiden tunnin aikana yli 400 vierailijaa, ja 110 heistä kuittasi myös vieraskirjan. Pelikoneet olivat lähes koko ajan varattuina ja demoluolakin veti katsojia seisomapaikoille asti. Yhdistyksen tilikausi 2018-2019 kiepahti edelliseen kauteen verrattuna plusmerkkiseksi ja oli rapiat 210 euroa ylijäämäinen. Suurimpana syynä tähän on onnistunut juhlapaitakampanja. Tilikauden vaihduttua järjestettiin vielä syyskuun puolivälissä myös pitkään suunniteltu jäsenmaksukampanja, jonka innoittamana jäsenmaksuja tulikin 440 euron edestä. Jäseniä on kirjoitushetkellä noin 60. Saku-tapahtuman lähestyessä yhdistys päätti ostaa iZettle-korttimaksupäätteen omaksi, koska lainalaitteiden saaminen on usein epävarmaa, ja nyt laite oli alennuksessa vajaan 24 euron hintaan. Kolmella jäsenmaksulla se on siis jo kuitattu. Saku 2019 ja vuosikokous järjestetään lauantaina 28. syyskuuta Oulussa. 6. marraskuuta osallistumme Keravan kirjaston retropeli-iltaan. Liite 4 - Toiminnantarkastajan lausuntoSuomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsenille Olen tarkastanut Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 2018-2019. Hallituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman ja taseen. Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon tilinpäätöksestä ja hallinnosta. Tarkastus on suoritettu hyvän tarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Lausuntona esitän, että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöstä koskevien muiden määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja muille vastuuvelvollisille tarkistamaltani tilivuodelta. Tampereella 26.9.2019 Antti Siren Liite 5 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020Yhdistys jatkaa toimintaansa tukemalla suomalaisia Amiga-käyttäjiä ja edistämällä Amiga-tietouden tuntemusta sekä retropeliharrastusta Suomessa. Taloudellisesti yhdistys on toistaiseksi vakaalla pohjalla. Yhdistyksen säännöllisiä tapahtumia ovat kesäkuun Vectorama-verkkopelitapahtuma, elokuun Oulun taiteiden yö sekä oma tapahtuma syyskuun lopulla. Nämä näyttävät jatkuvan. Lisäksi osallistumme mahdollisuuksien mukaan myös muihin tapahtumiin. Esimerkiksi Lahden kaupunginkirjaston Game Över -pelitapahtumassa olemme käyneet nyt jo kahdesti. Lahden tapahtumien pohjalta meidät kutsuttiin keskiviikkona 6. marraskuuta Keravan kirjastolle retropeli-iltaan, jonne olemmekin menossa mukavalla konekokoonpanolla. Näin ollen tämä on toinen vuosi peräkkäin, jolloin osallistumme kuuteen tapahtumaan vuoden aikana. Meille onkin muotoutunut Etelä-Suomeen pieni mutta aktiivinen iskuryhmä, jota on kiittäminen alueen tapahtumissa edustamisesta, ja toivomme että edustusmahdollisuuksia tulee lisää. Edelleen tähtäämme siihen, että Saku-tapahtumia järjestettäisiin muuallakin kuin Oulussa. Tänä vuonna se oli jo todella lähellä, mutta katsotaan tilannetta ensi vuonna uudestaan. Jäsenmaksujen sähköpostimuistutukset on vihdoin otettu käyttöön, ja niitä on tarkoitus jatkaa. Automatiikkaa siihen ei ole, mutta nykyisellä jäsenmäärällä tämä ei ole ongelma. Jäsenmäärän pitäminen 50-100 aktiivisessa jäsenessä on yhdistyksen jatkon kannalta tärkeää. Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään heinä-syyskuussa 2020. Liite 6 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n tulo- ja menoarvio kaudelle 2019-2020Yhdistyksen tilikausi 2018-2019 oli noin 210 euroa ylijäämäinen viiden tappiollisen tilikauden jälkeen, mikä oli tavoitteenakin. Yhdistyksen varat ennen vuosikokousta ovat noin 1333 euroa. Tiedossa olevia menoeriä kuluvalla kaudella ovat Saku 2019 -tapahtuman tilavuokra 320 euroa sekä tapahtumassa tarjoiltavat pienimuotoiset virvokkeet alle 30 euroa. Vectoraman pelikilpailuihin on teetetty mitalipalkintoja, joiden hinta oli menneellä kaudella n. 42 euroa ja jotka ovat olleet suosittuja, joten käytäntöä jatkettaneen. Varmat menoerät ovat siis arviolta vajaat 400 euroa. Myymättä olevien T-paitojen ja mukien myyntiarvo on 225 euroa. Noin 50 jäsenmaksun vuosittainen tulo olisi 500 euroa, eli näin ollen esimerkiksi 700 euron tuloarvio olisi realistinen. Mainittakoon että tapahtumissa saaduista korttimaksuista menee 1,95 % provisio eli esim. 10 euron jäsenmaksusta jää yhdistykselle 9,80 euroa. Sääntöjen mukaan laskettu jäsenmäärä on noussut kymmenellä noin 60 jäseneen. Jäsenmaksujen sähköpostimuistutukset on otettu käyttöön ja käytäntöä jatketaan. Yhdistyksen varat on hyvä pitää noin 1000 eurossa, jotta tulevien tapahtumien järjestäminen on helposti mahdollista. Nykyiset varat riittävät hyvin yhdistyksen toiminnan jatkamiseen, mutta isompi tapahtuma Etelä-Suomessa saattaisi tilavuokrienkin puolesta vaatia huomattavan rahallisen panostuksen. Liite 7 - Hallitus 2019-2020Hallituksen jäsenet ja varajäsenet:
Varajäsenet:
|