|
hakemistoon |
SUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY. PÖYTÄKIRJA 1.10.2016 YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 AIKA 24. syyskuuta kello 13.02 – 13.12 PAIKKA Oulun Tetra, Mäkelininkatu 31 LÄSNÄ Anu Seilonen, puheenjohtaja Tapio Koivuniemi, sihteeri 7 jäsentä ja kokousvierasta (liite 1) 1Kokouksen avausAnu Seilonen avasi kokouksen kello 13.02. 2Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaaValittiin kokouksen puheenjohtajaksi Anu Seilonen, sihteeriksi Tapio Koivuniemi sekä pöytäkirjantarkistajiksi Mirva Luukkainen ja Petteri Valli. Ääntenlaskijoita ei tarvittu eikä valittu. 3Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuusKokouskutsut (liite 2) on lähetetty ajoissa ja läsnä on vaadittu määrä osanottajia ja toimihenkilöitä (liite 1). Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4Hyväksytään kokouksen työjärjestysHyväksyttiin kokouksen työjärjestys kokouskutsun mukaisena. 5Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausuntoTilikauden 2015-2016 tilinpäätös esitettiin vuosikokouksen osallistujille. Anu Seilonen esitti yhdistyksen vuosikertomuksen (liite 3). Petteri Valli esitti toiminnantarkastajan lausunnon (liite 4). 6Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestäTilikauden 2015-2016 tilinpäätös vahvistettiin ja yhdistyksen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus yksimielisesti. 7Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruusAnu Seilonen esitti yhdistyksen toimintasuunnitelman, joka vahvistettiin (liite 5). Tapio Koivuniemi esitti yhdistyksen tulo- ja menoarvion, joka vahvistettiin (liite 6). Jäsenmaksuksi kaudelle 2016-2017 ehdotettiin 10 euroa, joka vahvistettiin. 8Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenetValittiin hallituksen kokoonpanoksi edellisen kauden hallitus (liite 7). Kokouksesta poissa olleet hallituksen jäsenet olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään. 9Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi varamiesValittiin toiminnantarkastajaksi Antti Siren ja varatoiminnantarkastajaksi Ilkka Lehtoranta. Molemmat olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään. 10Käsitellään muut esille tulevat asiatMuita asioita ei tullut esille. 11Kokouksen päättäminenPuheenjohtaja päätti kokouksen klo 13.12
12Pöytäkirjan tarkistusOlemme tarkistaneet pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.
13LiitteetLiite 1 - OsallistujatMirva Luukkainen, Antti Mustakangas, Petteri Valli, Vesa-Pekka Holappa, Petri Ruokolainen, Tuomo Mämmelä, Ismo Keskikukko, Anu Seilonen, Tapio Koivuniemi. Liite 2 - KokouskutsuSUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY. KUTSU 16.9.2016 Hyvä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsen, kutsumme teidät Saku 2016 -tapahtumaan ja yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen, jotka järjestetään Oulussa lauantaina 24. syyskuuta. Vuosikokous alkaa kello 13, ja esityslistan löydät tämän viestin lopusta. Kaikille avoin ja ilmainen Saku 2016 -tapahtuma alkaa kokouksen jälkeen klo 14 ja jatkuu aina puolille öin asti. Tule käväisemään tai koko päiväksi! Alustava aikataulu: 14.00 - Vapaata pelailua ja puuhastelua. 17.00 - Hollywood-esittely. Ei estä muilla koneilla puuhastelua. 18.30 - From Bedrooms to Billions: The Amiga Years! -dokumenttielokuva 20.00 - Moninpelejä linkkikoneilla yms. 4-8 pelaajan pelejä, esim Lotus 2, Stunt Car Racer, Super Skidmarks, Worms DC, SWOS jne. Yhdistyksen tuotteita on myynnissä tapahtumassa, ja paikan päällä voit liittyä myös yhdistyksen jäseneksi. Varaathan mukaasi käteistä! Tapahtumassa on tarjolla pikkupurtavaa ja vierestä löytyy pitseria ja korttelin päästä kioski. Tarjoamme myös kahvia ja tapahtumapaikalta löytyy jääkaappi, mikroaaltouuni sekä astioita, joten omiakin eväitä voi tuoda tarvittaessa. Tapahtuma on päihteetön ja kaikenikäisille sopiva. Gentle Eye:n myyntipöytä notkunee taas Amiga-tavarasta, joten varatkaapa rahaa mukaan tai tehkää ennakkotilauksia. Lisätietoja viralliselta tapahtumasivulta: http://saku.bbs.fi/yhdistys/tapahtumat/saku2016/index.html Tervetuloa jatkamaan suomalaista Amiga-historiaa! Ystävällisin terveisin Anu Seilonen puheenjohtaja Suomen Amiga-käyttäjät ry. - - - - - Vuosikokouksen esityslista: 1. Kokouksen avaus. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto. 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä. 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus. 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet. 9. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi (1) varamies, toiminnantarkastajan toimikausi on 1.10. - 30.9. 10. Käsitellään muut esille tulevat asiat. 11. Kokouksen päättäminen. Liite 3 – Suomen Amiga-käyttäjät ry:n vuosikertomus 2015-2016Saku 2015 –tapahtuma ja vuosikokous järjestettiin lauantaina 26. syyskuuta Oulussa Oulun Tetran kokoustilassa klo 13-24. Paikalla olivat Effi ry., Skrolli ja Amiga-jälleenmyyjä Gentle Eye Ky. Sanomalehti Kaleva teki tapahtumasta jutun paperilehteen ja myös verkkojulkaisuunsa. Vieraskirjassa oli 76 nimeä, ja kävijöitä kaiken kaikkiaan noin sata. Yhdistys osallistui Limingassa NoseLAN-verkkopelitapahtumaan. Olimme koneinemme paikalla sunnuntaina 18.10.2015 klo 12 alkaen. Varustuksena oli kolme Amiga 1200 -konetta videotykkien kera, Mac mini MorphOS-käyttöjärjestelmällä sekä tietenkin parhaat Amiga-pelit. Vieraskirjan signeerasi lähes 60 kävijää, ja kaikkiaan tapahtumaan osallistui toistasataa lanittajaa. Tapahtuman tuotto meni Nenäpäivän hyväksi. Yhdistys osallistui viidennen kerran peräkkäin Vectorama-verkkopelitapahtumaan 9.-12. kesäkuuta Oulun jäähallissa. Tapahtuma keräsi jäähalliin 860 pelaajaa ja kaikkiaan lähes 2000 osallistujaa vierailijat mukaan lukien. Ensimmäistä kertaa yhdistys oli teettänyt pelikilpailuille palkintomitalit, jotka saivat ansaittua huomiota. Myös Hollywood-ohjelmointikielellä tehty yhdistyksen multimediaesittely keräsi katseita. Vieraskirjaan kertyi n. 220 nimeä ja kävijöitä ”Amiga-pisteellä” riitti vierailuaikoina jatkuvana virtana. Yhdistys osallistui niin ikään viidettä kertaa Oulun taiteiden yöhön torstaina 18.8. Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastossa järjestämällä retropeliluolan, jossa oli pelattavana retropelejä kolmen Amiga 1200- ja yhden Amiga 500 -tietokoneen voimin. Mac mini varustettuna MorphOS-käyttöjärjestelmällä pyöritti Wings Battlefield –ilmataistelupeliä. Luolassa kävi neljän tunnin aikana lähes 400 kävijää ja vieraskirjaan saatiin 120 nimeä. Yhdistyksen tilikausi 2015-2016 oli 4,13 euroa alijäämäinen, mutta talous on edelleen vakaalla pohjalla ja rahat on käytetty siihen mihin on tarkoituskin: kaikille avointen tapahtumien järjestämiseen ja Amigan sekä retropelaamisen tunnetuksi tekemiseen. Saku 2016 ja vuosikokous järjestetään lauantaina 24. syyskuuta Oulussa. Liite 4 - Toiminnantarkastajan lausuntoSuomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsenille Olen tarkastanut Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tilivuodelta 2015-2016. Hallituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman ja taseen. Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon tilinpäätöksestä ja hallinnosta. Tarkastus on suoritettu hyvän tarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Lausuntona esitän, että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöstä koskevien muiden määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja muille vastuuvelvollisille tarkistamaltani tilivuodelta. Tampereella 19.9.2016 Antti Siren Liite 5 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2016-2017Yhdistys jatkaa toimintaansa perusajatuksenaan tukea suomalaisia Amiga-käyttäjiä ja edistää Amiga-tietouden tuntemusta sekä retropeliharrastusta. Yhdistyksen perustoimintojen ylläpitoa jatketaan lain vaatimuksia noudattaen. Taloudellisesti yhdistys on vakaalla pohjalla, ja tästä tullaan pitämään kiinni jatkossakin. Yhdistyksen toiminta on ollut erittäin aktiivista viimeiset viisi vuotta, kun vuosittain on oltu mukana vähintään neljässä tapahtumassa, joko omissa tai muiden järjestämissä. Saku 2016 –tapahtuma on jo viides Saku-tapahtuma peräkkäin. Tapahtumia on jaksettu järjestää tässä mittakaavassa nyt jo viisi vuotta. Pienempiäkin tapahtumia voi järjestää. Esimerkiksi pikkujoulut on pidetty viimeksi 2010 ja Winter/Summer Games 2007. Oulun ulkopuolella vaikuttavia harrastajia kannustetaan järjestämään pienempiä tilaisuuksia. Yhdistys osallistuu mielellään myös muiden järjestämiin tapahtumiin, jos niihin pyydetään mukaan. Seuraava tapahtuma voisi olla Kansallinen pelipäivä lauantaina 19.11.2016, jolloin Amiga-peliluolaa on pyydetty tuttuun paikkaan Oulun kaupunginkirjastolle. Yhdistys nähdään todennäköisesti myös Vectoramassa ensi vuonna. Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään heinä-syyskuussa 2017. Liite 6 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n tulo- ja menoarvio kaudelle 2016-2017Yhdistyksen tilikausi 2015-2016 oli 4,13 euroa alijäämäinen, mikä on hyvä tulos. Yhdistyksen varat ennen vuosikokousta ovat n. 1250 euroa eli samassa tasossa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Tiedossa olevia menoeriä kuluvalla kaudella ovat Saku 2016 –tapahtuman tilavuokra 310 euroa, yhdistyksen tuotteiden teettäminen n. 250 euroa sekä todennäköisesti Saku 2016 –tapahtumassa tarjotut virvokkeet. Tapahtumassa myydään yhdistyksen tuotteita, joista tuloja voisi tulla n. 300 euroa. Muita kuluja tai erityisiä tuloja jäsenmaksujen lisäksi ei tällä hetkellä ole tiedossa. Sääntöjen mukaan laskettu jäsenmäärä on pudonnut edellisen kauden n. 70 maksaneesta jäsenestä vajaaseen 60:een, mikä on hieman alle tavoitteen. Jäsenmäärää pyritään nostamaan hieman esimerkiksi jäsenmaksukampanjan avulla. Yhdistyksen varat on hyvä pitää noin 1000 eurossa, jotta tulevien tapahtumien järjestäminen on helposti mahdollista. Nykyiset varat riittävät erinomaisesti yhdistyksen toiminnan jatkamiseen. Liite 7 - Hallitus 2016-2017Hallituksen jäsenet ja varajäsenet:
Varajäsenet:
|