Päivän namupalat
hakemistoon

ToolAlias

17.11.97 - Jari Karjalainen

Project-tyyppisessä ikonissa on yleensä Default Tool -kohdassa kerrottu jokin ohjelma jota käytetään ikonia vastaavaan tiedostoon. Joskus vain ei itseltä löydy tarvittavaa ohjelmaa, tai sitten ohjelma sijaitsee levylläsi eri paikassa kuin ikoniin on määritelty. Yleensä ongelma tulee vastaan erilaisten tekstinnäyttäjien ollessa kyseessä. Jollakin on More, jollakin PPMore, MuchMore jne, ja sijoitettuna mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. (kuva)
(kuva) ToolAlias auttaa tähän. Käyttäjän määritelmien mukaisesti ToolAlias ajaa ikonissa olevan alkuperäisen komennon sijaan käyttäjän haluaman komennon. Eli esimerkiksi voidaan määritellä että aina kun komentona on sys:utilities/more, komento korvataan komennolla MUIMore.
ToolAlias on jo hieman vanha ohjelma, eikä käyttöliittymä ole kaikkein miellyttävin käyttää, mutta onneksi asetustiedostoa voi toki käsitellä ihan tekstieditorillakin.

ToolAlias-toimintoja löytyy myös joistakin ohjelmista, esim. MultiCX:ssä sellainen on, mutta käsittääkseni siihen voi kertoa vain yhden korvaavan komennon. Itse ToolAlias-ohjelmaan voi määritellä korvattavia ohjelmia niin monta kuin haluaa.

ToolAlias on public domainia ja vaatii AmigaOS 2.0:n tai uudemman.