Uskottava yhdistyskuva?
hakemistoon

22.5.1997 - Suomen Amiga-käyttäjät ry. on kärsinyt viimekuukausien aikana melkoisesta uskottavuuspulasta. Sen lisäksi että syksyllä Sakun julkaisurytmi meni täysin sekaisin, myös yritykset järjestää yhdistyksen syksyinen vuosikokous ajallaan epäonnistuivat.

Tapahtuneelle on lukuisia selityksiä, jotkut parempia kuin toiset. Mielestäni sormien osoittelua tärkeämpää on kuitenkin keskittyä uskottavan yhdistyskuvan palauttamiseen. Syksyllä sorruttiin pilvilinnojen maailailuun huomaamatta resurssien jatkuvaa ohenemista, sillä seurauksella että jopa aikaisemmin hyvin toimineet asiat jotenkin vain lakkasivat toimimasta.

Keskitytään nyt siihen minkä me osaamme, siihen mihin me pystymme. Meillä ei ole voimavaroja toteuttaa omaa HTML-lukijaamme, joten tyydytään vanhaan lehtikoodiin. Emme ehdi järjestämään Suomeen Amiga-messuja, mutta pidetään sentään huoli että omat vuosikokouksemme pysyvät aikataulussa. Tehdään kunnolla se mitä tehdään, mieluummin kuin tehdään vähän mitä sattuu, miten sattuu.

Hyvä paikka aloittaa uusi uskottavampi tulevaisuus on kevätkokous Heurekassa lauantaina. Tervetuloa mukaan!

Terveisin,

Janne Sirén