|
hakemistoon |
15.9.1997 - Luin juuri erään purkin viestialueilta harmitteluja amigistien osoittamasta vähäisestä kiinnostuksesta Assembly '97 -demopartyilla olleita Amiga-kauppiaita kohtaan. Ymmärrettävästikin on harmillista jälleenmyyjille, että kun asiakkaat ensin valittelevat vuodesta toiseen Amiga-tarvikkeiden heikkoa saatavuutta, sitten ei hyödynnetä tällaista tilaisuutta.
Mielestäni on yhtä lailla ymmärrettävää että moni missasi mahdollisuutensa ensikäden kokemuksiin uusista Amiga-tuotteista. Ensinnäkään tieto ei välttämättä ole saavuttanut järin suurta kiinnostuneiden joukkoa. Toisaalta Assemblyt eivät ainakaan kävijöille ole (vielä?) kovin kaupallinen tapahtuma, joten mielenkiinto on muualla kuin laitteisto- tai ohjelmistohankinnoissa. Kolmanneksi kysymys voi olla vain kynnyksestä lähestyä ihmisiä ja kysyä, nyt kun ei kyse ole ihan tavaratalon kassasta.
Samalla kuitenkin peräänkuulutan enemmän aktiivisuutta amigisteilta - antakaa itsenne näkyä ja kuulua ennenkuin viimeisetkin yritykset päättelevät teidän tyystin kadonneen. Amigan nykytilanteessa ei voida olettaa valtavirran tasoista tuotesaatavuutta, joten olemassa olevia kanavia pitää tukea. Suomen pieniä Amiga-yrityksiä tuskin ainakaan voi moittia yrityksen puutteesta, kuten Assembly-osanottokin osoittaa.
Onneksi nyt on erinomainen tilaisuus paikata tilannetta osallistumalla Saku 97 -tapahtumaan 27. syyskuuta tiedekeskus Heurekassa. Paikalle on alustavasti lupautunut kolme jälleenmyyjää, joten tulkaa tekin kertomaan olemassaolostanne!
Terveisin,
Janne Sirén