Vuosikokous 2006 -lähestymisopas
hakemistoon

Tämä opaste on koottu helpottamaan vuosikokouspaikan löytämistä. Seuraava kuvasarja havainnollistaa reitin autolla sekä bussilla rautatie/linja-autoasemalta tai keskustasta saapuville Oulun yliopistolle Erkki Koiso-Kanttilan katu 3:een. Pienestä kuvasta klikkaamalla saat isomman kuvan.

Oulun tarkemman kartan löydät mm. Oulun kaupungin karttasivuilta. Paikallisen bussiyhtiön, Koskilinjat Oy:n, sivuilta saat tietoa mm. hinnoista, aikatauluista ja reiteistä. Bussilla liikkumista voit suunnitella etukäteen myös suhteellisen toimivan Linjakas-reittipalvelun avulla. Vilkkaimmilla pysäkeillä on näytöt, jotka kertovat seuraavien bussien numeron ja saapumisajan. Kaikissa busseissa on pysäkkinäytöt, joissa ilmoitetaan aina seuraavan pysäkin nimi. Näppärä järjestelmä, joka vain ei ihan aina toimi...

Autolla

Omalla autolla saapuville selkein reitti on ajaa moottoritietä (eli Oulun ohitustietä eli Pohjantietä) pitkin Rajakylän ja yliopiston liittymään, joka sijaitsee viitisen kilometriä Oulujoen silloista pohjoiseen. Liittymän numero on 12 ja opasteet ohjaavat alusta alkaen yliopistoa kohti.

Kuvassa etelän suunnasta tulijoiden erkanemisramppi. Pohjoisen suunnasta opaste on tismalleen samanlainen eikä maisemassakaan juuri eroa huomaa...

Etelästä tulijan näkymä rampin lopussa. Käänny valoista vasemmalle Linnanmaantielle yliopiston suuntaan. Saavut pian kiertoliittymään.

Pohjoisesta tulijan näkymä rampin lopussa. Käänny risteyksestä oikealle Linnanmaantielle yliopiston suuntaan. Etene suoraan, kohti kiertoliittymää.

Kiertoliittymässä seuraa edelleen yliopiston opastetta. Jatka siis suoraan...

...kunnes saavut valoristeykseen. Käänny valoista vasemmalle Yliopistokadulle yliopiston opasteen mukaan. Siirry kohtaan "Pian ollaan perillä".

Bussilla rautatie- tai linja-autoasemalta

Tervetuloa Oulun rautatieasemalle! Kuva on otettu aseman radanpuoleisen sisäänkäynnin luota.

Lähin paikallisliikenteen bussipysäkki sijaitsee n. 200 metrin kävelymatkan päässä ratapihan toisella puolella. Sinne löydät seuraavasti: Ykköslaiturilla häämöttää toteemi, joka opastaa mm. linja-autoasemalle sekä laitureille 2 ja 3. Mene alas portaita, jotka löytyvät opasnuolen osoittamasta suunnasta.

Portaiden jälkeen käänny oikealle asematunneliin (laitureilta 2 ja 3 tullessasi putkahdat suoraan sen keskivaiheille, käänny tästäkin oikealle). Suunnista kohti tunnelin päässä häämöttäviä portaita.

Mutta jos mielesi halajaa keskustaan, suuntaakin vasemmalle. Tunnelista noustuasi jatka kulkua pitkin suoraan eteesi avautuvaa Hallituskatua. Nelisensataa metriä marssittuasi saavut suurehkon puiston (Otto Karhin puisto, alkuasukkaat saattavat puhua Letkusta) laitaan ja olet enää parin korttelin päässä Oulun the ytimestä, kävelykatu Rotuaarista. Puiston länsilaidalla Osuuspankkia vastapäätä sijaitsee bussipysäkki, jolta pääset taas jatkamaan matkaasi kohti yliopistoa.

Nouse tunnelista vasemmanpuoleisia portaita pitkin. Opasteet ohjaavat kohti Raksilaa.

Portaiden yläpäästä katsottuna näyttää tältä. Bussipysäkki häämöttää oikealla etuviistossa pensaan takana.

Tämän pysäkin kautta lauantaisin liikennöivistä busseista numerot 4 ja 6 ajavat yliopistolle. Muilla (13, 17 ja 20) pääset keskustaan mm. Otto Karhin tai Kuvernöörin pysäkeille, joilta voit vaihtaa sopivampaan vuoroon. Aikuisen kertamaksu on 2,60 euroa (klo 23-04 5,20 euroa) ja lipulla on tunnin siirto-oikeus.

Jos tulet pitkänmatkan linja-autolla, jäät todennäköisesti kyydistä tälle linja-autoaseman oven edessä olevalle pysäkille (laiturialue on oikealla kuvan ulkopuolella). Kävele jalkakäytävää pitkin takaisin bussin tulosuuntaan, kunnes saavut kuvassa taustalla häämöttävän Ratakadun varteen. Katse vasempaan ja siellä paikallisliikenteen pysäkki näkyykin, matkaa on muutama kymmenen metriä.

Bussilla keskustasta

Otto Karhin pysäkki sijaitsee Isollakadulla Otto Karhin puiston laidassa. (Edellinen pysäkki on Anttilan tavaratalon edessä, viralliselta nimeltään Isokauppuri P.) Tämän pysäkin kautta liikennöivät yliopistolle (= Linnanmaalle) lauantaisin vuorot 4, 6 ja 19 (suora yhteys lentokentältä yliopistolle ja teknologiakylään), katso mahdolliset vuorot aikatauluyhdistelmästä. Bussimatka yliopistolle kestää 10-15 minuuttia.

Kuvernöörin pysäkki on Otto Karhista seuraava ja sijaitsee Linnankadulla tuomiokirkon ja Holiday Inn -hotellin välissä. Tämän pysäkin kautta liikennöivät yliopistolle lauantaisin vuorot 4, 6, 7, ja 19.

Pian Kuvernööriltä lähdön jälkeen ylitetään Oulujoen suisto. Kulku on suoraviivaista: risteyksiä riittää mutta bussi posottaa suoraan. Kun lopulta n. 10 minuutin matkanteon jälkeen saavutaan valoristeykseen, jossa bussi ryhmittyy kääntyäkseen vasemmalle, on syytä valpastua. Jos olet bussissa numero 19, paina pysäytysnappia viimeistään, kun auto on kääntymässä! (Pysäkkinäytössä lukee "Palloiluhalli P".)

Ikkunasta voi bongata tämänkaltaisen maiseman. Metsä tulvii sinisiä, punaisia, keltaisia ja vihreitä opiskelija-asuntokuutioita. Lähes samantien bussi kääntyy oikealle Yliopistokadulle.

Jos olit bussissa numero 19, huomaat tipahtaneesi kuvassa näkyvälle pysäkille. Kävele eteenpäin pitkin tien vieressä olevaa kevyenliikenteen väylää, kunnes saavut Yliopistokadun risteykseen. Etene loppumatka autoilijoiden ohjeiden mukaan, et ole enää kaukana!

Pian ollaan perillä

Aja (tai istu vielä rauhassa bussin kyydissä) katua suoraan, ohi vasemmalla näkyvän rakennuksen...

...ja käänny sitten heti korotetun suojatien jälkeen vasemmalle Erkki Koiso-Kanttilan kadulle.

Bussimatkustajan kannattaa painaa pysäytysnappulaa, kun bussi ohittaa yliopiston mustanpuhuvan opastaulun. (Pysäkkinäytössä lukee "Yliopisto P".)

Katu kaartuu oikealle, parkkipaikka häämöttää jo oikealla puiden takana...

...ja ajotie parkkipaikalle on heti mutkan jälkeen oikealla.

Bussipysäkki, jolla seisoo valkotakkinen hahmo, näkyy kuvassa hiukan nuolenkärjen yläpuolella.

Kun pysäköityäsi auton ja käveltyäsi takaisin kadun varteen katsot vasemmalle tai bussista hypättyäsi katsot bussin tulosuuntaan, näkymän pitäisi olla tällainen.

Suunnista kohti harmaan rakennuksen vasenta päätyä...

...ja seuraile kevyenliikenteen väylää, kunnes...

...säiliön kohdalta puikahdat oikealle...

...rakennuksen sisäpihalle ja siellä vasemmalle.

Kokouspaikan ovi löytyy pihan vasemmasta sisänurkasta. Oven lähelle voi myös väliaikaisesti pysäköidä mm. tavaroiden purkamisen/lastaamisen ajaksi.

Suomen Amiga-käyttäjät ry. ei vastaa tiedoissa mahdollisesti esiintyvistä virheistä. Käyttö omalla vastuulla. Kuvat: Sirpa Pöyhönen ja Esa Haapaniemi, tekstit Sirpa Pöyhönen.