Kevätkokous 1995
hakemistoon

Suomen Amiga-käyttäjät ry:n ensimmäinen virallinen kokous järjestettiin aprillipäivänä 1.4.1995 tiedekeskus Heurekan ryhmätyötiloissa Vantaalla. Kokous ei kuitenkaan ollut aprillia, vaan varsin onnistunut tapahtuma. Itse kokous alkoi hieman kolmen jälkeen iltapäivällä, mutta järjestelyt aloitettiin jo kymmeneltä aamulla.

Ensimmäiset viisi tuntia oli tarkoitus käyttää kokouksen valmisteluun, mutta aika kului lähes kokonaan teknisissä järjestelyissä. Paikalle rahdattiin Amiga 2000 kirjanpitotehtäviä varten, ja se liitettiin suureen televisioon, jotta kokousvieraat saattoivat seurata sihteerin muistiinpanoja. Tämä ei kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta, sillä televisio liitettiin Amigan RGB-liitäntään, eikä Amigan omaa monitoria enää saatu kytkettyä koneeseen. Paikalle tuotiin toinen televisio monitoriksi sihteerille, mutta senkään liittäminen ei onnistunut. Lopulta monitoriksi hankittiin mono-video-liitäntään sopiva monitori.

Kokousta odotellessa Amiga 2000 soitteli moduuleita, ja aikaisin paikalle tulleet ehtivät pelata muutaman kierroksen MegaBall-peliäkin. Kone tosin jäi sellaiseen asentoon, että sen tuuletin pauhasi suoraan sihteerinä toimineen allekirjoittaneen korvaan, enkä oikein saanut kaikista puheenvuoroista selvää. Juuri ennen kokouksen alkua Broadlinen Seppo Virtanen rahtasi paikalle vielä Amiga 1200:n ja Amiga 4000:n lisälaitteineen kokouksen päättävää esitystä varten.

Kello 15:14 kevätkokous pääsi alkamaan. Paikalla oli 19 henkilöä, ja kaikki ikäluokat noin kymmenvuotiaasta seitsemänkymmenen paremmalle puolelle olivat edustettuina. Kokous lähti käyntiin hieman kangerrellen, olihan tämä ensimmäinen kokouksemme, mutta kun hieman oli lämmetty, jaettiin esityslistan asioista useita mielenkiintoisia ja valaisevia puheenvuoroja. Näistä tarkemmin kokouksen pöytäkirjassa.

Broadlinen tarjottua pullakahvit Heurekan ravintola Arkhimedeksessä keskustelu päätettiin hieman viiden jälkeen, ja Seppo Virtanen pääsi esittelemään laitteistojaan kokousvieraiden kuolatessa ympärillä. Seppo kertoi aluksi muutamista uutuuksista, joita Broadline myy Amigalle, kuten HD-levyasemista kaikille malleille, A1200:n Blizzard-turboista ja KS 3.1 -päivityksestä.

Pääesitys koostui täyteen ahdetun Amiga 4000:n lisälaitteiden esittelystä. Koneessa oli 16 megatavua muistia ja kolmisen gigatavua kovalevyä höystettynä tehokkailla ääni- ja videokorteilla. Seppo esitteli, kuinka helposti Sunrize Industriesin äänikortilla loihdittiin koneesta upeita audioesityksiä ja tehokkaaseen videokorttiin liitettynä mukaan saatiin todella korkealaatuista videokuvaa. Onhan laitteilla hintaakin, mutta samaan pystyvillä grafiikkatyöasemilla vielä paljon paljon enemmän. Only Amiga makes it possible.

Kokous päättyi 17:55 Heurekan sulkiessa oviaan. Paljon olisi vielä ollut keskusteltavaa ja katseltavaa, joten ensi kerralla yritämme varata kokoukselle enemmän aikaa.

Janne Sirén


Pöytäkirja

Kokous pidettiin Vantaalla tiedekeskus Heurekan ryhmätyötiloissa.

1. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15:14

Kokouksen toimihenkilöiksi nimettiin puheenjohtaja Tomi Jaskari, sihteeri Janne Sirén sekä ääntenlaskijat Heimo Laukkanen ja Joose Vettenranta.

2. Toimintakertomus ja yhdistyksen tilit

Puheenjohtaja esitteli lyhyesti yhdistyksen toiminnan perustamiskokouksesta lähtien tähän kokoukseen eli aikaväliltä 23.9.1994 - 31.3.1995. Toimintakertomus ja yhdistyksen talouskatsaus ovat pöytäkirjan liitteenä (liite A).

Kokoukseen osallistui 19 henkilöä. Yhdistykseen liittyi kokouksessa kuusi uutta jäsentä. Pöytäkirjan liitteenä ovat kokoukseen osallistuneiden nimet (liite B). Päätettiin, että syksyllä järjestettävän vuosikokouksen kutsu on yhdistyksen Saku-lehden numerossa 13. Saku 13 julkaistaan heinäkuun alussa. Sovittiin myös, että kokouksen tarkennettu esityslista, toimintakertomus ja talouskatsaus jaetaan kokoukseen osallistujille vastaisuudessa paperilla ennen kokouksen alkua.

3. Suomen Amiga-käyttäjien hallituksen vaali

Suomen Amiga-käyttäjien hallitukseen nimettiin Tomi Jaskari (puheenjohtaja), Toni Miettinen (varapuheenjohtaja), Veli-Matti Vuorensyrjä (sihteeri), Heimo Laukkanen ja Seppo Virtanen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Janne Sirén, Jani Höglund, Tomi Väisälä, Jussi Virtanen ja Jari Nieminen. Pöytäkirjan liitteenä ovat hallituksen yhteystiedot (liite C).

4. Yritys- ja yhteisöjäsenyys, sekä mainostaminen yhdistyksen lehdessä

Kokous hyväksyi uuden yritysjäsenluokan ja päätti tukimaksun suuruudeksi jäsenmaksun viisinkertaisena. 1995 sen suuruus on siis viisisataa markkaa.

Yritysjäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa, mutta jäsenyrityksillä on oikeus mainostaa yhdistyksen lehdessä ilmaiseksi. Käydyn keskustelun pohjalta sovittiin, ettei mainostilan määrää ennakolta rajoiteta. Hallitus määrättiin valmistelemaan sääntömuutosta.

5. Yhdistyksen toimintaan suoranaisesti liittymättömät projektit

Lukijakyselyn järjestämisestä keskusteltiin sihteerin alustamana. Esitettiin idea mahdollisuudesta vastata kyselyyn Internetin WWW (World Wide Web) -sivun välityksellä. Puheenvuoron aiheesta käyttivät Antti Vähä-Sipilä, puheenjohtaja ja Toni Miettinen. Broadline Oy lupautui lahjoittamaan kyselyyn vastaajien kesken arvottavan palkinnon. Ehdotettiin pakollista kyselyä ennen Sakun imurointia, kyselyn tiivistämistä yhdelle A4-arkille mahtuvaksi ja muita motivointikeinoja mahdollisimman suuren vastausmäärän saamiseksi. Kyselyn purkkikäyttöä varten pyritään julkaisemaan valmiit ohjelmat.

Heimo Laukkasen alustuksella keskusteltiin Amiga-messuista elokuussa järjestettävän Assembly-tapahtuman yhteydessä. Tapahtumassa olisi tarkoitus mm. esitellä lehteä, antaa yrityksille mahdollisuus esitellä omia tuotteitaan ja hyödyntää Amigan video-ominaisuuksia näyttävässä audiovisuaalisessa esityksessä. Tapahtuma järjestetään mahdollisesti Pasilan messukeskuksen viereisessä ATK-instituutissa. Ehdotettiin myös asiantuntijaraadin kokoamista paikalle apuaan tarjoamaan sekä ilmaisohjelmien kopiopalvelua. Heimo Laukkasta projektissa avustamaan lupautuivat Janne Sirén, Antti Vähä-Sipilä, Jani Höglund ja Toni Luode. Asiasta päätettiin kertoa lisää viimeistään Sakussa 13.

Amphibia-projektin eli Sakun modernisoinnin yhteen hypertekstistandardiin (HyperText Markup Language) pohjautuvaksi esitteli lyhyesti sihteeri. Projektin tarkoitus on tuottaa pienimmälläkin Amigalla toimiva lukuohjelma. Aki Laukkanen vetää Internetissä postilistaa, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Akin tavoittaa sähköpostilla osoitteesta alaukka@voima.jkl.fi.

Sihteerin lyhyen alustuksen pohjalta Heimo Laukkanen esitteli mainoslehtisen tuottamisen perusteita. Asiasta käytiin vilkas keskustelu. Kuka sen kokoaa? Miltä se näyttää? Kuinka pian se julkaistaan? Jaetaanko sitä kenties jo Kotimikro-messuilla Pasilassa? Omassa kojussa vai jonkun Amiga-tarvikkeita myyvän yrityksen osastolla? Päätettiin antaa asia takaisin hallituksen valmisteltavaksi. Seppo Virtasen ehdotuksesta keskustelua siirryttiin jatkamaan ravintola Arkhimedekseen. Kokousväelle tarjotun kestityksen jälkeen palattiin takaisin ryhmätyötiloihin, ja asian käsittely päätettiin kello 17:00.

6. Jäsenedut ja jäsenrekisterin käyttö

Kokous päätti, että jäsenille annetaan mahdollisuus valita, haluavatko he yhteystietojaan levitettävän. Antti Halla esitti, ettei puhelinnumeroita luovuteta suoramarkkinointiin. Puheenjohtaja esitti, että jäsenrekisteristä annetaan tietoja vain kertaluontoiseen käyttöön ja vain yhdistyksen hallituksen hyväksymässä kampanjassa käytettäväksi.

Kokouksen päätöksellä Sakusta tehtiin Suomen Amiga-käyttäjien virallinen äänitorvi. Maksaneille jäsenille lähetetään lehti postitse, elleivät he yhdistyksen rajallisia varoja säästääkseen kieltäydy kunniasta. Jakelun hoitaa yhdistyksen sihteeri, Veli-Matti Vuorensyrjä.

7. Muut esille tulevat asiat

Sakun ilmaisjakelusta Länsi-Suomessa vastaa jatkossa uusi koordinaattori Joose Vettenranta. Seuraavaan Sakuun tulevat uuden koordinaattorin yhteystiedot.

Heimo Laukkanen esitteli PD-kirjaston toteuttamista. Kokous päätyi suosittelemaan, että ohjelmia jaetaan yhdistyksen kautta lähinnä levykekokoelmina, ei yksittäisinä ohjelmina. Näin säästetään yhdistyksen avustajien rajallisia voimavaroja. PD-kirjaston ohjelmien kuvauksia ja Sakussa julkaistavia arvosteluita kirjoittamaan tarvitaan avustajia. Heimon tavoittaa Internetistä sähköpostilla osoitteesta huima@eden.fipnet.fi. Ilmaisohjelmien jakelun urakointi on toistaiseksi lähes yksinomaan ollut Esa Heikkisen harteilla.

Kokouksen huipennukseksi Broadline Oy esitteli studioäänityöskentelyä ja videofilmin koostamista omalla Amiga 4000 -pohjaisella laitteistoiltaan.

8. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen kaikkien mielipahaksi kello 17:55, kun tiedekeskus Heureka sulki ovensa.

Liitteitä kiinnostuneet voivat tiedustella koordinaattoreilta.