jPV | jpv@amigascne.org
Demoscene vuonna 2006

Amigan demoscene on ollut samassa tilanteessa jo useamman vuoden. Joka vuosi tulee entistä vähemmän julkaisuja, demoscene julistetaan kuolleeksi ja demojulkaisut keskittyvät aina vain harvemmille partyille. Kuitenkin joka vuosi tulee uusia demoja, jotka ovat hienompia kuin koskaan aiemmin! Tänä vuonnakin tuli muutama demo, jotka jälleen kerran tipauttivat leuan lattiaan, vaikka sitä ei uskoisi enää tapahtuvankaan.

Amiga-demojen päätapahtumaksi on viime vuosina muodostunut Breakpoint-party Saksassa. Siellä järjestettävät kilpailut keräävät yhä paljon osallistujia, jopa kilpailuksi asti. Useimmilla muilla partyillä Amiga-kilpailut joudutaan yhdistämään eri koneiden tai eri kategorioiden kanssa, jotta saataisiin edes muutama tuotos samaan kilpailuun.

Pääosa demoista tehdään yhä ns. classic-koneille. Ne käyttävät 68k-prosessorisarjaa ja Amigan alkuperäisiä ääni- ja video-ominaisuuksia. Käytännössä demot toimivat parhaiten nykyään 68060-prosessorilla ja AGA-piirisarjalla, joka onkin juuri sopiva kompromissi näyttävyyden ja rajallisten resurssien välillä. Jonkin verran tehdään myös A500:lla toimivia demoja. Uudemmat PPC-prosessorit ja 3D-näytönohjaimet eivät sen sijaan ole juurikaan innostaneet demojen tekijöitä. PPC-demot classic-laitteistolle ja uuden sukupolven koneille ovat jääneet vain muutaman ryhmän harrasteeksi.

Vuonna 2006 julkaistiin noin 70 tuotosta, joista suuri osa on kieltämättä roskaa, mutta kyllä mukaan helmiäkin mahtuu.
Breakpoint 2006
Breakpoint ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka osallistujien määrä ja taso olikin hieman huonompi kuin edellisvuosina. Breakpointilla julkaistiin 8 demoa ja 4 introa Amigalle. Iris voitti vihdoinkin demokilpailun monen hyvän yrityksen jälkeen hienolla Kilofix-demollaan. Demossa ovat kaikki osa-alueet kunnossa. Koodi, musiikki ja grafiikka ovat hyvää, eikä viimeistelyssäkään ole moitittavaa, toisin kuin monilla muilla nykyään.
Kilofix by Iris
Kilpailun kakkoseksi tuli Ephidrena eeppisellä tunnelmademollaan "Lux aetherna lucia eis", joka saa mielipiteet jakautumaan. Teknisesti demo on taattua Ephidrenan laatua, mutta verkkaisuus ja epätyypillinen musiikki joko onnistuvat luomaan tunnelmaa tai sitten eivät.
Lux aetherna lucia eis by Ephidrena
The Black Lotus voitti viisi kertaa peräkkäin demokompon Breakpointeilla ja sitä edeltävällä Mekka&Symposium-partyllä, mutta tällä kertaa he jäivät kolmanneksi tasoonsa nähden keskinkertaisella demolla. Neljänneksi tullut Tulou:kin oli saanut aikaiseksi kelpo demon omaperäisellä tyylillä, mutta loput demoista eivät juuri ole mainitsemisen arvoisia.

Intro-kilpailuun oli yhdistetty tällä kertaa sekä 4k:n että 64k:n introt. Voittajaksi äänestettiin Looniesin 4k:n intro, joka näyttää taas kuinka paljon efektejä osaava koodari saa ahdettua vaivaiseen neljän kilotavun tiedostoon. Mukana on musiikkia, puhesyntetisaattori sekä imitoituja efektejä muutamasta tunnetusta introsta ja demosta. Suomalaisten mainetta piti yllä RNO, joka sijoittui toiseksi hyvällä A500-introllaan.
Assembly '06
Vuoden toinen kohokohta oli yllättäen Assembly Helsingissä. Assemblyillä ei ole enää vuosikausiin ollut erillisiä Amiga-kilpailuja, vaan Amiga-demot ovat kilpailleet samoissa sarjoissa muiden koneiden kanssa: A500-demot oldskool-kilpailussa ja muut Amiga-demot pääsarjassa PC-demojen kanssa. Tämä tietysti kuulostaa jo hieman epäreilulta nykyään, kun PC-demot ajettiin tänä vuonna Athlon 64 3800+ PC:llä, jossa oli giga muistia ja nopeat 3D-näytönohjaimet. Lähtökohtien epätasaisuus onkin verottanut osallistuvien Amiga-tuotosten määrää viime vuosina, mutta hyvillä teoksilla on voinut pärjätäkin. Sen ovat osoittaneet mm. Exploder 4k-introjen ja Potion 64k-introjen voitoillaan. "Mahdottomaan" tekoon ylsi myös vuonna 2001 MatureFurk Lapsuus-demollaan, joka voitti pääpalkinnon PC-demojen nenän edestä.

Sitä luuli MatureFurkin voiton olleen ainutkertainen tapahtuma, mutta
Breakpoint-tappiostaan sisuuntunut TBL julkaisikin kaikkien yllätykseksi uuden demon Assembly '06:ssa. Starstruck oli ladattu täyteen grafiikkaa, designiä, hienoja objekteja ja teemaan sopivaa musiikkia. Demo voitti koko kilpailun ylivoimaisella äänimäärällä.
Starstruck by TBL
Kukapa olisi voinut uskoa, että vielä vuonna 2006 50 MHz:n 68060:lla, hitailla 90-luvun alun AGA-grafiikoilla ja vuodelta 1985 olevilla Paula-äänillä voitetaan modernilla PC:llä tehdyt demot! Eikä voitto perustu siihen, että äänestäjät olisivat osanneet huomioida käytettävän raudan, vaan demo oli oikeasti näyttävä ja siinä oli tarvittavaa potkua. Amigan voittokulkua demokilpailussa nousi myös tukemaan RNO oldskool-demokilpailussa. Fruitcake-nimisellä perinteisellä A500-demolla tuli voitto myös siitä sarjasta.
Muita demomietteitä
Pian Assemblyn jälkeen järjestettiin myös Suomen ainoa Amiga-party, Motorola Inside. Tällä kertaa tosin oli mukana myös 8bit-demokilpailu. Fit voitti hauskalla goottidemollaan. Osallistujia olisi saanut olla enemmänkin, mutta oli kilpailussa sentään pari muutakin demoa antamassa vastusta.

Vähän ennen joulua tuli myös myyntiin kauan odotettu MindCandy Volume 2: Amiga Demos Video-DVD. Se on laadukkaasti tehty DVD, joka sisältää 30 Amigan klassikkodemoa videomuodossa. Lisänä on kommenttiraita joka demosta, parannellut ääniraidat alkuperäisten lisäksi, 12-sivuinen täysvärinen kirjanen demoista, yms.

Vaikka demoscene on kaukana entisestä loistostaan, niin kyllä se silti yhä porskuttaa eteenpäin tasaisella tahdilla. Toivottavasti Amigalle nousee vielä joskus samanlainen retroscene kuin C64:lla on nykyään. Ei kun kaivamaan A500:sia kaapinpohjilta!

- - - - -

Alkuperäisen artikkelin kirjoituksesta on vierähtänyt jo vuosia, mutta päivityksenä voi sanoa, että sama tahti jatkuu edelleenkin vuonna 2013. Uskomattomia ja aina vain viihdyttävämpiä demoja on tullut vuosi toisensa perään. Katselemaan!

Linkkejä:
-
MindCandy 2 DVD: http://www.mindcandydvd.com/
- Parhaimpia demoja: http://ada.untergrund.net/
- Uusimmat Amiga-demot: http://amiga.bbs.fi/
- Kaikenlaisia demoja: http://www.pouet.net/
-
Omia suosikkidemoja: http://jpv.wmhost.com/demopack/


Sivun alkuun