[ Toimitukselliset ] [ Sivukartta ]

Vuosi 2001 avasi tien tähtiin
Jarmo Piippo <jarmo.piippo@pp.nic.fi>

Kuin varkain oli aiempien vuosien myllerrys Amigan omistajavaihdoksineen päässyt jälleen kerran vaipumaan takaisin puuduttavan tasaiseksi odotukseksi, kunnes alkusyksy vihdoin keräsi kotimaiset amigistit kauan haaveiltuun uuteen Saku-tapahtumaan...

Vahva suunnannäyttäjä
Uuden vuosituhannen puolella entiseen tapaansa täydellä voimalla jatkuneen toiminnan myötä on varmasti viimeisillekin epäilijöille jo valjennut, ettei Amiga-käyttäjäyhteisö ole mikään hetkellinen ilmiö, vaan vakaa kiintotähti IT-maailman taivaalla. Myös vuonna 1993 Saku-lehden muodossa alkusoittonsa saanut ikioma Suomen Amiga-käyttäjät ry:mme on - kuten sanonta kuuluu - tullut jäädäkseen.

Vuosi 2001 alkoi uudistuneessa kotisivuosoitteessa julkaistun Saku #35:n voimin. Lehti oli ensimmäinen vain html-muodossa julkaistu numero levykelehden jäätyä edellisen vuoden lopussa viettämään ansaittuja eläkepäiviään monien haikeiden jäähyväisten saattelemana. Lehden julkaisu jatkui läpi vuoden normaaliin tapaan Anu Seilosen ahertaessa päätoimittajana. Toimituksen Internet-yhteyksissä välillä esiintyneet ongelmat ja muut yllättävät sattumukset aiheuttivat toki joidenkin numeroiden julkaisuun viivästyksiä, mutta lopputulos oli kuitenkin aina odottamisen arvoinen.

Amigistit saivat Internetiin uuden suomenkielisen www-keskustelupaikan, kun edellisen vuoden lopulta asti työstettävänä ollut Saku-foorumi avattiin käyttäjille 25. helmikuuta. Alkukangertelua ei ehditty pahemmin nähdä, vaan viestimäärät lähtivät nopeasti kasvuun. Terho Henrikssonin toteuttama ja yhdistyksen hallitusjäsenten yhdessä suunnittelema foorumirakenne osoittautui käyttäjien määrästä ja tyytyväisyydestä päätellen onnistuneeksi. Foorumin lyhyt osoite (foorumi.amigafin.org) kannattaa painaa mieleen, sillä foorumin muuttaa toiseen paikkaan vuoden alussa, ja sen suora osoite tulee muuttuumaan.

Hieman myöhemmin keväällä päästiin lopultakin ylpeilemään omalla kiinteällä www-osoitteella huhtikuussa käyttöön otetun portaaliosoitteen (saku.amigafin.org) myötä. Lopultakin saimme helposti muistettavan osoitteen, joka pysyy aina vakiona, vaikka sivujen fyysistä sijaintia jouduttaisiinkin joskus muuttamaan. Tosin monin paikoin on uutisissa ja mediassa näkynyt edelleen olevan käytössä sivujen suora osoite, vaikka yhdistys on esittänyt toivomuksen, että vain uusi portaaliosoite esiintyisi julkaisuissa. Ehkäpä oikea käytäntö kuitenkin leviää ajan myötä paremmin ihmisten tietoisuuteen, ja pääasiahan kuitenkin on, että tällä kertaa opeteltavana on se lopullinen osoite, jonka ei enää tarvitse pelätä vaihtuvan kovin äkkiä ja joka on myös silmää miellyttävän lyhyt ja tyylikäs.


Ja sitten lahkeet lepattamaan

Vuoden kohokohdaksi muodostui kiistatta yhdistyksen 1. syyskuuta Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla järjestämä Saku 2001 -tapahtuma. Vaikka suunnitelmien mukaisista ulkomaisista vieraista suurin osa peruuntuikin, saatiin onneksi sentään Cloanton johtaja Michael C. Battilana mukaan, ja hän antoikin tapahtumalle tärkeän ripauksen kansainvälistä tunnelmaa. Kävijöiden kanssa rupattelun lisäksi hän esitteli sekä auditoriotilaisuudessa että tapahtumatilan puolella Amiga Forever -emulaation käyttöä kannettavassa tietokoneessa. Muita osallistujia olivat kävijöiden suureksi iloksi kotimaiset Amiga-jälleenmyyjät Gentle Eye Ky ja Broadline Oy, joiden pöytien ympärillä kävi aiemmista tapahtumista tuttu innokas hälinä. Yhdistyksen omilla pöydillä nähtiin esittelyssä mm. Amigan uuden AmigaDE -tuotelinjan edustajia, ja muutakin tapahtumaohjelmaa oli valmisteltu koko päivän varalle. Tilaisuuden viimeisteli todellinen harvinaisuus: tapahtuman ikioma virallinen tunnusmusiikki, joka oli saatavilla myös CD-levyllä tapahtumassa. Yhdistys hyödynsi jälleen myös Internetiä, jotta ne jotka eivät päässeet tulemaan paikalle saivat ihastella kahden kameran voimin tuotettua webcam-kuvaa yhdistyksen kotisivuilla ja jutella kävijöiden kanssa IRC-kanavalla. Saku 2001 -tapahtumasta voit lukea lisää toisaalta tästä lehdestä.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 29. syyskuuta Oulun keskustassa, taloyhtiön kerhotilassa. Kokous oli ensimmäinen yhdistyksen pääkaupunkiseudun ulkopuolella järjestämä tilaisuus. Kokouksen yhteyteen järjestettiin edellisen vuoden tapaan virvoketarjoilu sekä Amiga-aiheista ohjelmaa, kuten videotuokio ja AmigaDE Playerin esittely, ja kävijöiden luettavana oli Amiga-lehtiä. Paikalla oli myös Amiga-jälleenmyyjä Gentle Eye Ky tuotteineen. Kokouksen käytännön järjestelyistä vastasi pienen oululaisiskuryhmän kanssa hallituksen puheenjohtaja Anu Seilonen, joka urakkansa lisäksi ehti myös toteuttaa kokouspaikan lähestymisoppaan yhdistyksen kotisivuille. Kokouksessa toimi jälleen sihteerinä Jarmo Piippo ja puheenjohtajana Helsingistä asti paikalle matkannut yhdistyksen perustajajäsen Tomi Jaskari. Vuosikokouksesta voit lukea lisää Toimitukselliset-palstalta.


"Jatkuu ensi numerossa"
Uudelle vuodelle 2002 on yhdistyksen puuhakasvoille ja avustajille tiedossa jälleen runsain mitoin tekemistä, sillä rankasta uurastuksesta huolimatta ei mittavimpia tehtäviä saatu vielä vietyä loppuun asti. Vuosikokouksen 2000 päätöksellä aloitettu tilinhoitojärjestelmän uusiminen saatiin Janne Sirénin urakoinnin ansiosta jo varsin hyvälle mallille, mutta vanhoille tilikausille 1994-1999 uuden mallin mukaan tehtyjä tilinpäätöksiä ei ehditty tehdä ja hyväksyttää. Niiden valmistumisen jälkeen työtä jatkaa Jarmo Piippo nykyisen hallituksen aikaisten kausien osalta. Homma on tähän mennessä kieltämättä niellyt jo vuosia, muttei asiaan mitään pikaratkaisuakaan ole, sillä paperityön monimutkaisuus ja pykälien noudattamisen vaatima tarkkuus syövät aikaa. Kun byrokratian ammattilaisiltakin voi yhdistysasioiden virallinen käsittely viedä kuukausia, ei liene kummakaan että harrastajavoimin vapaa-ajalla ylläpidetyssä toiminnassa suuret kirjanpito-operaatiot nielevät paljon työtunteja.

Saku-lehden julkaisu jatkuu edelleen tuttuun tyyliin, vaikka lehden ilmestymisväliä joudutaankin ainakin seuraavan numeron osalta hieman pidentämään. Toimitus tarvitsee nimittäin välillä pientä hengähdystaukoakin, semminkin kun tällä hetkellä näyttää samojen henkilöiden hoidettavaksi kasaantuvan ylimääräisiä tehtäviä muualtakin kuin vain yhdistyksen suunnalta. Aktiivista kirjoittaja-ainesta löytyy sentään edelleen jonkin verran, tosin laskusuhdanne on ollut viime vuosina selkeästi kaikkien nähtävillä lehden ohenemisena. Älä hyväksy tilannetta, muuta sitä itse tarttumalla näppikseen! Tilaisuutesi on tullut, sillä nyt ehdit rauhassa valmistella artikkelin tai vaikka useamman ennen seuraavan Sakun ilmestymistä.

Kuten aikaisempinakaan vuosina, nytkään ei tässä vaiheessa vuotta ole vielä alkuunkaan riittävästi tietoa sitovien päätösten tekemiseen uuden Saku-tapahtuman järjestämisen mahdollisuuksista. Kokemusta yhdistys kuitenkin sai kerättyä Saku 2001:n aikana runsaasti, ja mikä vielä hienompaa, tapahtuma todisti, että innokkaita ja vastuunsa tuntevia ihmisiä löytyy yhä tarpeeksi paljon kunnon järjestäjätiimin kasaamiseksi. Jos hankaluuksia joltakin suunnalta tulee, niin ne todennäköisesti hiipivät kimppuumme käyttäen Amiga-markkinoiden heilahteluja tai yhdistyksen tulojen pienenemistä aseenaan. Kävi niin tai näin, yhdistyksen vuosikokous on kuitenkin joka tapauksessa ohjelmassa, ja se järjestetään elo-syyskuussa 2002.

Lopuksi vielä kerran mittaamattoman suuret kiitokset kaikille vuoden 2001 toiminnassa mukana olleille ihmisille, nimiä mainitsematta, aakkosjärjestyksessä. :-)

"Käytä Voimaa, Saku!"
Yhdistyksen aikaisempien vuosien historiasta löytyy tietoa Saku-lehden numeroista #35 (1/2001), #31 (1/2000), #27 (1/99) ja #25 (2/98).

[ Toimitukselliset ] [ Sivukartta ]