[ Etusivu ] [ Sivukartta ]

Pääkirjoitus
Anu Seilonen <thoriel@sci.fi>

Anu
Väsy. Siispä hetkeksi levolle.

Ajattelin ensin laittaa pääkirjoitukseksi televisiokanavien ohjelmapolitiikkaa myötäillen koko edellisen numeroni pääkirjoituksen sellaisenaan, varustettuna maininnalla "ohjelma on uusinta viime numerosta", sillä sen verran hyvin se sopisi tämänkin Sakun julkaisutaistelun alkutahdeiksi. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä lehden julkaisua viivästyttivät sekä henkilökohtaiset että toimitukselliset vastoinkäymiset. Kun lehden varsinainen kasaaminen on käytännössä parin ihmisen harteilla ja muutkin lehden eteen työtä tekevät joutuvat omassa elämässään yllättäviin tilanteisiin, on valitettavasti vapaa-aika se joka tästä kaikesta eniten kärsii. Vapaa-ajallamme mekin Sakua teemme, mutta se ei tarkoita sitä, että suhtautuisimme lehteemme mitenkään harrastelijamaisesti. Ei suinkaan; lehden julkaisun siirtäminen on aina yhtä ikävää ja epämiellyttävää, mutta tosiasioille mekään emme mitään voi: kun ei ehdi, niin ei ehdi.

Keskeneräistä tai sisällöltään vajavaista lehteä emme suurin surminkaan halua julkaista, mutta joskus pieniä myönnytyksiä on pakko tehdä. Tämän lehden uutispalsta kärsi varsinkin ohjelmistouutisten osalta niin, että päivityspalsta oli pakko jättää resurssipulan vuoksi pois. Ehkäpä päivityspalstalle löytyisi joku siihen omistautunut ylläpitäjä? Käytännössähän homma vaatisi vain tiivistä Amiga-ohjelmistouutisten seuraamista, varsinkin kun ilmais- ja shareware-ohjelmista ilmestyy päivityksiä tuhkatiheään. Edellisen numeron myötä uutistoimittajan tehtävästä vetäytynyt Terho Henriksson uudisti Sakun uutisten ulkoasun ja hengen, nyt vain pitäisi saada sille työlle jatkajia. Työhakemukset voi osoittaa allekirjoittaneelle.

Takana on yhdistyksen kannalta uskomaton vuosi. Saku-keskustelufoorumin pystytys alkuvuodesta oli vain esinäytös. Koko vuosi aina syyskuulle asti uurastettiin porukalla yhtä tavoitetta kohti: Saku 2001, kahden vuoden tauon jälkeen suurin ja kaunein Amiga-tapahtuma Suomessa - ja ainoa. Odotukset olivat korkealla ja tavoitteet asetettiin vastaavasti. Vaikka pieniä takapakkeja tulikin, tapahtuma onnistui silti erinomaisesti. Kun vielä syyskuun lopulle saatiin järjestettyä yhdistyksen historian ensimmäinen tapaaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vuosikokous 2001 Oulussa, oli yhdistysvuosi todella työntäyteinen ja tapahtumarikas.

Mutta kaikella tällä on tietenkin myös seurauksensa: vuoden vaihtuessa yhdistyksen puuhamiehillä on hieman takki tyhjä, ja samaa täytyy valitettavasti sanoa myös yhdistyksen tilistä. Saku 2001:n ja vuosikokouksen järjestäminen söi koko budjettimme, mutta sehän toimintamme ydin onkin: yleishyödyllisenä yhdistyksenä käytämme varojamme yhdistystoimintaan voittoa tuottamatta. Raskaat palvelumaksut kuitenkin veloittavat piskuista tiliämme joka kuukausi, joten säännöllisiäkin tuloja pitäisi saada. Asiasta pöydänjalkaan: mikäli vuoden 2002 jäsenmaksu on maksamatta, voit hoitaa homman kuntoon seuraamalla kotisivun ohjeita.

Kaiken tämän ryöpytyksen, taistelun ja voitokkaiden hetkien jälkeen olemme päättäneet pitää pienen paussin lehden osalta. Tavoitteena on, että ydinporukkamme saa vetää hieman henkeä ja samalla hoitaa yhdistyksen muita asioita kuntoon. Mietimme myös yhdistyksen kehittämistä ja uusia suuntia toimintaamme, mitä kuvaa myös tämän lehden kompassiaiheinen kansikuva. Luovimme toivottavasti kohti selvempiä vesiä ja myötätuulessa.

Saku-foorumin siirto on edessä heti vuoden alkupuolella, joten muistakaapa käyttää foorumin lueskeluun osoitetta foorumi.amigafin.org; se osoittaa aina oikeaan paikkaan riippumatta foorumin todellisesta sijainnista. Lisäksi tarkoituksena on saada kotisivutilaltamme isoimmat tiedostot, lehtipaketit ja muut möhköfantit siirrettyä toisaalle, jotta rajallinen tilamme ei loppuisi kesken. Mikäli vielä Patentti- ja rekisterihallituskin saisi vuoden vehdattuaan yhdistysrekisterimuutoksemme hyväksyttyä, saisimme yhdistyksen tilin siirrettyä halvempaan pankkiin ja näin myös raha-asioiden pohjat tulevaisuutta varten parempaan kuosiin.

Palaamme siis lihapatojen ääreen jälleen kesäkuun 9. päivänä Saku #39:n myötä. Silloin starttaa lehden kymmenes vuosikerta, ja luvassa on toivon mukaan runsaasti juttuja uusista Amiga-tuotteista (muistakaahan kirjoitella :-), koska niiden osalta tuleva vuosi näyttää näin etukäteen katsottuna todella runsassatoiselta - ehkäpä yhdistykselläkin on jotain esiteltävää mahdollisissa uusissa tapahtumissa ja tapaamisissa. Seuratkaa edelleen yhdistyksen kotisivua, sillä siellä tiedotamme ajankohtaisista asioista myös lehden julkaisutauon aikana. Luvassa näyttäisi olevan antoisa Amiga-vuosi.

Valossa nukkuen,

Anu Seilonen


[ Etusivu ] [ Sivukartta ]