Saku 2007

Saku-foorumi » Interaktiivinen Saku » Viestit 2007 » Saku 2007 « Edellinen Seuraava »

Kirjoittaja Viesti
 

Anu Seilonen
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 2.17:   
Luitte ihan oikein. Saku-tapahtuman nimellä on tässä männävuosina tituleerattu vaikka mitä vuosikokouksia, mutta totuushan on se, että viimeinen "oikea" tapahtuma järjestettiin vuonna 2001.

http://saku.amigafin.org/yhdistys/tapahtumat/saku2001/

Nyt ovat kohtalon hetket lähellä. Kesä 2007 on tavoite, ja käytännössä se on tämän hallituksen viimeinen hetki järjestää Se Tapahtuma. Yhdistyshän olisi voitu purkaa jo vuosia sitten, mutta kun ei luonto anna periksi. Tapahtuman järjestämiseen on rahaa, eikä sitä haluaisi ihan ehdoin tahdoin heivata hyväntekeväisyyteen yhdistyksen mahdollisesti purkautuessa, vaikka ajatuksena se onkin kaunis. Hyväntekeväisyys, siis.

Kerätään ajatuksia ja ideoita tähän ketjuun. Totuus kuitenkin on, että ellei tapahtumaa nyt saada kasattua, se todennäköisesti jää tekemättä.

 

itix
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 13.07:   
Olisi se oikein kiva. Se voisi olla ehkä enemmän pelihenkinen tapahtuma (peliturnauksia), tietysti myös uutuuksien/vanhuksien esittelyjä jos suinkin mahdollista, mutta viimeksi Sakussa käydessäni katsoin pöydät läpi viidessä minuutissa ja loppuajan pyöritin peukaloita.

 

hooligan/dcs
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 13.24:   
@Itix

>"...vanhuksien esittelyjä"

Puhutko nyt koneista vai käyttäjistä :)

 

Jupp3
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 13.46:   
Onkos tapahtumapaikan suhteen ehdotuksia?

Pidetäänkö Heurekassa kuten aiemminkin? :)

 

itix
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 14.49:   
Hoolio: no miksei molempia :)

 

Thoriel
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 15.40:   
Heureka on tietenkin tuttu paikka, sikäli siellä olisi helppo toimia. Tampere-talostakin joskus puhuttiin, mokomilla vain ei näytä olevan minkäänlaista hinnastoa kotisivuilla.

 

Jarmo Piippo
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.13:   
Kokouksen jälkeen jutellessa paikaksi ehdotettiin esim. Oulun Tietomaata, joka olisi ainakin täkäläisille järjestäjille houkuttavan lähellä. :)

 

JPQ
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.21:   
itix: eikun hyötykäyttö.
ps. Amiga,AmigaOne,Pegasos ovat viimeiset hyötymikrot.
Thoriel: olisi mukava vaihtoehto tampere talo sanoisin mukavan
lähellä.
Jarmo Piippo: teillähän olis kyllä järjestäjiä totta ja
olisihan oulussa yksi syy muutenkin käydä. (yksi eräittäin hyvä ystävä
vaikkei amigan käyttäjä olekkaan) Tosin matka pitkä ja
kallis etelästä...

 

itix
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.25:   
Tampere olisi hyvä sijaintinsa takia. Hyvät liikenneyhteydet eikä kenenkään tarvitse matkustaa maan ääriin. Mutta ei Heurekassakaan tai Oulussa moittimista ole.

 

jPV
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.28:   
Jupp3: miten ois Oulun suunta vaihteeksi ;)

Tampere kyllä kuulostaisi erittäin hyvältä paikalta sijaintinsa suhteen. Hyvät kulkuyhteydet joka suunnalta eikä matka olisi liian pitkä mistään päin. Ei voi niin helposti stadilaiset valittaa, että on liian kaukana. Pohjoisesta päin tulevillekin Tampere olisi huomattavasti siedettävämmän matkan päässä kuin pääkaupunkiseutu.

 

tohe
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.41:   
Nyt äkkiä joku väsäämään 'vote-systeemiä' :)

Itse vaikka Oulussa asunkin niin pelkään että tulisiko tänne kuitenkaan niin paljon porukkaa.

Mikäli paikalle saataisiin ulkomailta Amiga-edustusta, niin Hki olisi kaikkein helpoin heille...

 

hooligan/dcs
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 17.46:   
Tampereelle annan ääneni jos pitää valita Oulun ja sen välillä.

 

jPV
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 18.51:   
Toisaalta jos tänne pohjoiseen järjestäis, niin varmaan tulis paljon ex-harrastajia ja sellasia, jotka eivät jaksa kovin kauas lähteä, mutta lähtisivät kun ois lähellä ensimmäistä kertaa :). Tai sitten vyörytetään koko Suomen yli ja pidetään usealla paikalla yhtaikaa ja netin kautta yhteydenpitoa eri osastojen välillä ;)

 

Jarmo Piippo
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 19.09:   
Voi kieltämättä olla, että Heurekaan tai Tampere-talolle olisi enemmän tulijoita, ja veikkaanpa, että myös järjestäjiä löytyy siltäkin seudulta, kun kerran oikeasta Saku-tapahtumasta on kyse. Lisäksi viime vuosien tapahtumat ovat keskittyneet ehkä liikaakin pohjoiseen, ja eteläparka on jäänyt nuolemaan näppejään.

 

Jani Kuituniemi
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2006 - klo 19.54:   
Tampere voisi olla pop. Sopivan matkan päässä täältä keski-
suomesta. Sekä Ouluun, että Helsinkiin, on matkaa vähän turhan
paljon. Ja jos toivomuksia saa esittää tapahtuman sisällölle, niin
retro-meiningillä alkup. Amigaan keskittyvänä olisi paras. Amiga
kun on nykyään enemmän retro-harrastus ja hyvä niin. Uudet
vekottimet olkoot sitten erikseen jossain syrjemmällä vaikka
esimerkkeinä erilaisista, ei PC eikä Mac, koneista :)

 

Esa Haapaniemi
Tiistaina, 3. lokakuuta, 2006 - klo 7.43:   
Paikaksi alkaa valikoitua Tampere, jossa porukka alkanee miettimään sopivaa tilaa. Mutta entä tapahtuman aika? Onko jo etukäteen tiedossa mitä muita tapahtumia jonakin viikonloppuna kaupungissa järjestetään, että voisi paremmin puolustella täältä asti sinne lähetemistä? Oulusta kun on niin pitkä matka, että jossakin pitää kuitenkin yöpyä.

Itse esitän jotakin elokuun lauantaita.

Ja jos saa esittää toivomuksen tiloista, niin siellä sais olla joku videotykeillä varustettuja pimennettäviä tiloja, mihin nuo retrokamppailut voisi järjestää useamman koneen voimin esikarsintoineen, harjoitteluratoineen ja lopputaisteluineen. Lopputaistelut tietenkin yleisölle avoimina.

Mutta omalta puoleltani toivon mukaan tietenkin niitä toivottavasti jo ensi vuonna saatavia uutuuksiakin. Sekä ulkomaisia esiityjiä, vieraita,...

 

jansa
Tiistaina, 3. lokakuuta, 2006 - klo 9.19:   
Ääni Heurekalle vanhojen hyvien muistojen valossa. Tuonne varmaan saisi suurimmat kävijämäärät - luulen ma. Mahdollisille ulkomaan vieraille myös helpoin ratkaisu.

Toiveena esitän tuollaista kirppispöytää, jonne sai tuoda Amiga-krääsää (miksei muutakin retrokonetta, jos tapahtumaa halutaan laajentaa siihen suuntaan) kaupattavaksi. Tuollainenhan oli jossain Saku XXXX:ssä.

 

KimmoK
Tiistaina, 3. lokakuuta, 2006 - klo 10.38:   
itse pidän Amigamaisuuksien uutta sukupolvea retroilua kiinnostavanpana, joten suhde vois olla vaikkapa 50/50

 

tohe
Tiistaina, 3. lokakuuta, 2006 - klo 11.43:   
"itse pidän Amigamaisuuksien uutta sukupolvea retroilua kiinnostavanpana, joten suhde vois olla vaikkapa 50/50 "

Ehdottomasti paikalle pitäisi saada niin 'punaisia kuin sinisiäkin (ja tietty AROS-konekin)' :) uskoisin ettei kovinkaan moni tiedä nykykoneista mitään.

Tietysti palanen historiikkia myös paikallaan, mukavahan niitä vanhoja hyviä aikoja on muistella...

 

JPQ
Tiistaina, 3. lokakuuta, 2006 - klo 17.42:   
Tampere saa ääneni.

 

Odysseys
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 8.19:   
Tampere saa äänen täältäkin. Tosin Heureka on ihan hyvä kakkonen.

 

KimmoK
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 8.27:   
ihan sama missä pidetään, kunhan pidetään.


Tosin Oulu ois ihan hyvä kakkonen. =)

(ja meidän autotallissa jos pidetään niin mun ei tarttis lähteä mihinkään)

 

JPQ
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 13.16:   
Odysseys: joo mulle oulu kanssa kakkonen osin kun en varmaan pääse kaummaksi.:) ja olisi kyllä syy käydä oulussa muutenkin hymiö.:)
KimmoK: miksei olohuoneessa ? :)

 

Thoriel
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 19.11:   
Tampere on saanut paljon ääniä ja on ihan varteenotettava vaihtoehto. Tampere-talon hinnat pitäisi selvittää. Heurekaa puoltaa sen tuttuus yhdistyksen tapahtumien pitopaikkana sekä se, että mahdollisten ulkomaalaisvieraiden yhteydet ovat helpot ts. Helsinki-Vantaa on lähellä.

Tapahtuma olisi kesällä (kesä-heinä-elokuu), koska immeisillä on lomia ja näin paremmin mahdollisuuksia osallistua. Itseäni on aina riesonut syyskuun tilaisuuksissa se että esim. Finnairin ja VR:n kesätarjoukset ovat jo silloin ohitse, samoin hotellien kesähinnat, jotka siis yleensä lopahtavat elokuun loppuun. Voisi joskus olla kiva tulla junalla tai lentäen ja majoittua ei-niin-riistohinnoin.

Ulkomaisten vieraiden osalta kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja huomioida myös muut Euroopassa pidettävät pippalot, eli ei tähdätä samaan viikonloppuun jonkun toisen tapahtuman kanssa. Aina se ei tietenkään onnistu, mutta suunnittelu kannattaa.

 

serla-setä, kissa ja koira
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 21.51:   
No niin. Tuleehan se sieltä kun vähän potkii :-)
(eli tapahtumana ne paljon puhut "päättäjäiset").

Heureka keräisi aivan varmasti eniten väkeä. Ja jatkot perinteisesti Hotelli Vantaalla, etenkin ruokapuoli toimi erinomaisesti ja muutenkin oli mukava ilmapiiri :-P

Tai sitten todetaan tässä vaan kaikki yhteen ääneen "tosi hyvä ajatus mennään sinne/tänne/tonne" ja kun tekemisen aika tulee niin mitään ei sitten oikeasti tapahdu. Jos näin käy, niin ennen hyväntekeväisyyslahjoituksia suosittelen järjestämään sitten vaikka kelohonkamökkilauantairyyppyjuhlasakut jossain laskettelukeskuksessa kera lumilautana käytettävien A600:sten ja lumikenkinä käytettävien CD32:sten että edes jotain toimintaa 2007 olisi...

 

Jarmo Piippo
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 23.26:   
Serla: vähiä jäljellä olevia järjestäjiä kannattaisi ehkä ennemmin tarjoutua auttamaan kuin potkimaan. :-) Mutta totta, Heureka taitaisi olla kävijämäärän kannalta yhäkin paras paikka. Ulkomaalaisvieraat (ketä?) varmasti pääsisivät Tampereelle tai Ouluunkin ihan yhtä hyvin.

Thoriel: Kesällä olisi tosiaan paras aika, syyskuussa kun on kuitenkin pidettävä sitten jo se (viimeinen?) vuosikokouskin. Heurekan hinnaston mukaan saataisiin näköjään ne ryhmätilat ja väliaula taas koko päiväksi, mutta auditorio vain neljäksi tunniksi (joka kai riittääkin).

 

JPQ
Keskiviikkona, 4. lokakuuta, 2006 - klo 23.43:   
Jarmo Piippo: joillekkin matka on vain pirunb pitkä. ps. toivotaan
että vuosikokous ei ole viimeinen.

 

jPV
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 9.51:   
Eiköhän ne muutamat harvat ulkomaaraisvieraat löytäisi tiensä tarpeeksi helposti muuallekin kuin Helsinkiin, etten sitä tapahtumapaikkaa heidän ehdoillaan valitsisi.

Taas nousee tämä huhuilu yhdistyksen lopettamisesta. Kaipaisin siitä selkeää keskustelua ja kyselyitä vapaaehtoisista jatkajista mikäli nykyisiä jäseniä ei enää kiinnosta. Heiltä tarvittaisiin selkeä tiedonanto asiasta ennenkuin yhdistys kuopataan. Ihmettelisin kyllä, jos ei uutta hallitusta saataisi kokoon, mikäli nykyinen ilmoittaisi lopettavansa.

 

Jarmo Piippo
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 14.21:   
JPQ: Suomi on pitkä maa, ja vastoin yleistä käsitystä matka pohjoisesta etelään on yhtä pitkä kuin etelästä pohjoiseen. ;-)

jPV: Yhdistyksen jatkajien "ilmaantumisessa" on tavallaan olemassa sellainenkin kirjoittamaton pointti, että homman vetämisestä oikeasti kiinnostuneiden ehdokkaiden voisi olettaa toimivan oma-aloitteisesti jo työhön hakeutumisvaiheesssa. Virallinen tiedote tottakai jossain vaiheessa myös tehdään, jos lopettaminen tulee ajankohtaiseksi (nyt ei vielä tullut). Jatkajien pula on kuitenkin varmasti ollut jo kauan potentiaalisten aktiivisten jatkajien tiedossa, koska aktiiviset seuraavat muutakin kuin vain virallisia tiedotteita, vai mitä? :)

 


Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 15.03:   
Yksi vinkki tälläistä järjestettäessä on se että ne jotka eivät aio osallistua järjestämiseen voisivat olla äänestämättä.

Ettei käy niin että kaikki jotka äänestävät oulua olisivat valmiita näkemään vaivaa ja tampereen äänestäjät haluavat valmista.

nimim. joskus on vastaavassa tilanteessa v tuttanut, että ihmiset ehdottelevat jotain ja saavat toiset taakseen mutta sitten kun pitäisi tehdä jotain niin ...

 

Anun Fäni
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 15.31:   
juu ei kait muuten homma ois loppumassa mutta ei voi olettaa että samoista kintaista riittäisi talkoovoimaa ikuisesti, etenkin kun homma ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

perhana, unohtui se Anun haliminen siellä vuosikokouksessa !!!


Saku 2007:ssa kannetaankin sitten kultatuolissa pitkin kaupunkia, eikös jåå?

 

itix
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 15.32:   
No se tapahtuma on helpompi järjestää jos sinne ei tule ulkomaisia vieraita... Ulkomaan vieraat täytyy ottaa vastaan ja yrittää keksiä jotain viihdykettä ettei se kuole yksinään sinne hotellihuoneeseen. Eli kannattaa miettiä tätäkin puolta. Tosin minun on aika vaikea kuvitella mitään arvovaltaisia vieraita... No ehkä Petro voisi tulla pitämään puheen.

 

itix
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 15.37:   
@mä

No jos tapahtuma (vaikkapa) järjestettäisiin Tampereella niin se kyllä tarvitsee jonkun paikallisen aktiivin hoitamaan asioita. Vilkaisin Tampere-talon tiloja ja niistä on vaikea saada käsitystä käymättä paikan päällä. Studio näytti kyllä hyvältä kuvissa.

 

Frn
Torstaina, 5. lokakuuta, 2006 - klo 16.44:   
Tampere on hyvä paikka ainakin kotimaan vieraita ajatellen, suhteellisen populaatiokeskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Ulkomaalaisia ajatellen kyllä Tampereellakin lentskarikenttä on (Helsinki-Vantaalta n. 20min, jos ei suorana tule).

Heureka on hyväksi todettu paikka, toiminut tähän asti hyvin. Kannattaako sitten lähteä muuttamaan toimivaa konseptia? Pohjoisesta Vantaalle on luonnollisesti matkaa, tosin Heurekan sijainti on myös liikenneyhteyksiltään hyvä.

Mulle on henkilökohtaisesti ihan sama, missä järjestetään, ainakin akselilla PK-seutu/Tampere/Oulu. Kaikkiin on riittävän hyvät yhteydet suuresta osaa maata. Ihmisten halukkuus lähteä esim. 6h junamatkalle kasvaa kummasti, mikäli jotain mielenkiintoista on tarjolla. Itse pyrin tulemaan paikalle joka tapauksessa, mikäli vaan ei taas satu jotain ylitärkeää samaan ajankohtaan.

Itse voin kontribuoida ainakin, jos Tampere-taloa pitää käydä tsekkailemassa/selvittelemässä.

 

JPQ
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 4.54:   
Jarmo Piippo: kyllä se kait noin on mutta haluaisin kysyä kuinka moni
muu teistä todellakin on esimerkiksi autoton ? Myönnän että
enemistöjen ehdoilla yleensä menee ja oululais tyypin amigisti on
miltei yleisin kait nykyisin.

 

Jupp3
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 9.50:   
>kuinka moni muu teistä todellakin on esimerkiksi autoton ?

Ei ole autoa eikä ajokorttia. eikä kyllä tähän mennessä ole ollut kummallekaan käyttöä (paitsi ehkä ajokortille henkilöllisyystodistuksena, mutta kyllä passillakin pärjää)

Itse voisin lupautua auttamaan tapahtuman järjestelyssä Helsingin päässä, niin hyvin kuin töiltä ehdin.

 

Jarmo Piippo
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 13.43:   
JPQ: Ehkäpä kannattaisi kokeilla laittaa kimppakyytejä pystyyn tapahtumaan? Nyt olisi hyvästi aikaa kerätä porukoita ja suunnitella reittejä ja vaikka jopa pikkubussien yhteisvuokrauksia tms. Kimppakyydeillä mekin kuljettiin Oulusta Vantaalle aikoinaan, kun ei täälläkään rahoissa kieritä (itse jouduin esim. Saku 2001 -tapahtumaan päästäkseni myymään huonekaluja pois).

 

JPQ
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 14.09:   
Jarmo Piippo: tiedän täältä päin vain yhden amigistin.
Ps. en epäile että kierttäisiinkään osin sen puutteen takia amigaa
itse käytänkin ei ole softien päivttyessä varaa uusia heti konetta
myös.:)

 

Nasse-setä, jallu ja kokis
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 15.21:   
Jos paikkana Tampere olen kyllä valmis osallistumaan talkoisiin. Muuten ei perhesuhteiden/työn takia ole helppo lähteä muualle, varsinkaan kovin kauas. Tosin Helsinki on vielä "lähiseutua" täältä katsoen.

 

Boogie
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 21.28:   
Vastaan mielelläni osasta järjestelyjä, Jos tapahtuma Tampereelle kääntyy.
Perinteitä kunnioittaen, niihin jähmettyä tuskin kannattaa, eli kiva pääkaupunkiseudulta on välillä matkailla poiskin :)

 

JPQ
Perjantaina, 6. lokakuuta, 2006 - klo 22.49:   
Boogie: :)
ps. yrittää kestää hymiö viljelyni...

 

jPV
Lauantaina, 7. lokakuuta, 2006 - klo 9.39:   
Jarmo: Niin siitä eri paikkojen seuraamisesta... eivät läheskään kaikki toiminnasta kiinnostuneet lue esim. tätä foorumia tai roiku irkissä kuulemassa valitteluja. Esimerkkinä eräs hallituksen uusi jäsen, joka ei ollut ollenkaan tietoinen mistään lopettamisajatuksista vielä jokin aika ennen vuosikokousta... Ja työhön hakeutumisvaihetta on vaikea määrittää, jos ei tiedä todellista työhönhakeutumistarvetta. Jos nykyiset asiansa osaavat henkilöt ilmoittavat aina jatkavansa vielä seuraavan vuoden, niin eivät välttämättä kaikki potentiaaliset jatkajat tiedä ajankohtaa ja tehtävää, johon heidän pitäisi hakea. Itsekään en tiedä monenkaan hallituksen jäsenen kantaa kyseiseen asiaan.

 

Jarmo Piippo
Lauantaina, 7. lokakuuta, 2006 - klo 14.20:   
jPV: Niinpä kyllä, siksi se virallinen tiedotekin julkaistaan toki jossain välissä. Vuosikokouksessa ei kuitenkaan oltu lopettamisesta nyt edes päättämässä, muussa tapauksessahan asia olisi sääntöjen mukaan pitänyt ilmoittaa jo kokouskutsuissakin.

Boogie: pidetään Sakut Näsinneulassa? ;-)

Hmm, kummallista, Tampereen kaupungin sivuilta ei löydy siitä tai Särkänniemestä mitään mainintaa, ei edes linkkiä, vaikka nuo ovat ulkopuolisille se mistä koko mesta tunnetaan. Höh?!

 

JPQ
Lauantaina, 7. lokakuuta, 2006 - klo 17.04:   
Piippo: ja toisekseen ei kiitos näsinneulalle. Ihan omista
henkilökohtaisista syistä.

 

Frn
Lauantaina, 7. lokakuuta, 2006 - klo 19.12:   
@Jarmo Piippo:

Minkähän Tampereen sivuja sitä on tullut katsottua? :)

http://www.tampere.fi/matkailu/nahtavyydet/nakotorneja/index.html
http://www.tampere.fi/matkailu/sarkanniemi/index.html
http://www.sarkanniemi.fi/

Näsinneula itse asiassa voisi soveltua tähän käyttöön. On siellä oudonpiakin tapahtumia ollu. Ja ruokapaikkakin olisi siinä samassa.

 

JPQ
Lauantaina, 7. lokakuuta, 2006 - klo 23.12:   
Frn: en mää muuten mä en vaan tykkää korkeista paikoista.

 

srela
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 15.13:   
Tikkurila, Heureka, vanhalla tutulla sapluunalla...

 

Esa Haapaniemi
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 16.26:   
Jos te alatta riitelemään, pitää jättää asia SAKUn virallisen hallinnon ratkaistavaksi. Kootkaapa te järjestämisestä vapaaehtoisesti vastuuta ottavat kaikista esityksistänne ne hyvät (ja rehellisyyden vuoksi myös huonot) puolet, niin päästään me muut sitten äänestämään asiapohjalta.

Minä kun olen ollut mukana niin Heurekassa (tilat kävivät pieniksi useampanakin vuonna, ja minusta tilat eivät sovellu ainakaan siihen kilpapelien järjestämiseen), Tampereella (vielä pienemmät tilat olivat ja tuo ilmastoinnin toimimattomuus...) ja Oulussakin, niin uudenpaa jo kaipaisin...

 

Jarmo Piippo
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 17.28:   
Frn: oho, kappas mokomaa. No, itse kyllä laittaisin moisiin maamerkkeihin linkit jo etusivulle, mielestäni niiden pitäisi heti ensi vilkaisulla hyppiä silmille, eikä vasta hakemalla. Mutta minä olenkin aina vähän liioitteluun taipuvainen. ;-)

Esa: Paikka kannattanee päättää lopullisesti sitten, kun järjestelijäporukka alkaa olla selvillä. Nykyisellään tuskin kuitenkaan Heurekan tai Tampereen tilat ahtaaksi käyvät. Tai no jaa, mistä sitä tietää jos tuleekin yllättävä retroilijoiden ryntäys tapahtumaan.

JPQ: Okei, unohdetaan Näsinneula, ettei yhdistys joudu maksamaan korvauksia huimauksen aiheuttamisesta. :-)

 

itix
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 18.12:   
Kuinka paljon on neliöitä Heurekan tiloissa ja paljonko se on maksanut?

 

Jarmo Piippo
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 18.26:   
itix: Tuossa on nykyinen hinnasto.

 

Thoriel
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 18.29:   
Esa: S-a-k-u. Kapitaaleista luovuttiin jo kymmenen vuotta sitten. ;) Tampereella olet nähnyt vain ravintolan hikisen (kirjaimellisesti!) kokoustilan, et Tampere-taloa. En sitä ole nähnyt minäkään, mutta aika kattava valikoima monenkokoista ja muotoutuvaa kokoustilaa siellä on tarjolla, joten ei jätetä sitä pois laskuista:

Tampere-talon kokoustilat

Minä en kaipaa uutta vaan toimivaa, tarpeeksi tilavaa ja tarkoitukseen sopivaa. Tampere olisi sijainniltaan hyvä. Heureka on toki aikansa elänyt, pöytämuoto voisi tietenkin olla erilainen, jos on tarkoitus järjestää pelikisoja.

Olisi mukava tietää, onko Tampere-talosta olemassa mitään hinnastoja, vai meneekö kaikki aina sopimuksen mukaan. Luulisi että tiloille olisi joku perusvuokra ja siihen päälle mahdolliset lisähilppeet. Pistän kyselyä liikkeelle heillepäin, yhdistyksen pj:llä on kuitenkin jonkinlainen statusarvo. (:

JPQ: Mitä jos pysyttäisiin asiassa, ettei ketju mene löpinäksi. Vapaa sana on höpinöitä varten.

 

JPQ
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 18.45:   
Thoriel: mä pysyn asiassa eli jos mun osallistumis mahkuni menee
pitopaikan takia mönkään se minusta tämän ketjun asiaa. Muutenkin
vaihtoehdoista pitäisi voida minusta keskustella ?

 

Thoriel
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 19.32:   
JPQ: Ei kukaan sitä Näsinneulaa vakavissaan heittänyt. Ihan kaikkeen ei tarvitse aina tarttua. ;)

itix: Heurekan lasku Saku 2001:stä oli aika tarkalleen 1400 euroa. Silloinhan oli käytössä auditorio, väliaula ja kaikki ryhmätyötilat. Tilavuokra oli tuosta n. 1220 euroa, videotykki 100, vanhtimestarikulut 60 euroa ja laskutuslisiä loput. Ryhmätyötilat olivat yhteensä n. 144 neliötä, väliaula arviolta noin 100 neliötä. Lisäksi maksettiin Teosto- ja Gramex-korvauksia, järjestely- ja muita kuluja noin 120 euroa.

 

Frn
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 19.54:   
@Thoriel:

Käsittääkseni vuokrat vaihtelevat aika paljon tilanteen mukaan, joten mitään julkista perushinnastoa ei taida olla. Joskus olen nähnyt jonkun n.40eur/hlö, mutta tuossa oli jo lounaat, kahvit, narikat, isot tilat koko päiväksi (muistaakseni) kaikki mukana.

Hyvä puoli Tampere-talossa on myös se, että tiloja on erilaisia, ja ne ovat kustomoitavissa tarpeen mukaan. Odotellaan vastauksia ainakin hintojen osalta sieltäpäin, sillä sopimuksen mukaan taitavat mennä. Voi olla että pitäisi tietää vähän ajankohtaakin.

Mun mielestä Tampere-talo olisi hyvä vaihtoehto, mikäli se vaan budjettiin sopii. Eikä ainoastaan siksi, että olen paikallisia. Ehdotelkaas nyt muualtakin vielä hyviä paikkoja, olisi kiva päästä matkustelemaan. :)

@JPQ:

Tuskin Näsinneula mikään ykkösvaihtoehto on, kunhan vaan heitin.

 

JPQ
Sunnuntaina, 8. lokakuuta, 2006 - klo 21.37:   
Frn: tamperetalo on ihan hyvä idea.
PS. hyvä ja perustelinkin vain ihan että olen todellakin tosissani kun
vieraista kaikenlaiset pitää huomioda. Sitä ei kaikki en viittaa nyt
kehenkään erikseen osaa huomioida.

 

Sami Ylönen
Keskiviikkona, 11. lokakuuta, 2006 - klo 18.09:   
Ihan vaan noista potentiaalisista ulkomaan-elävistä... jos sinne nyt jotain Oikeita Vieraita tullee niin perinteisestihän heidän ei ole tarvinnu osata liikkua Suomessa laisinkaan; nouto kentältä, hotelli, tapahtuma ja jälkimainingit on kuskattu.

Ainakin wanhan muistini mukaan...

Sijaintihan on mulle se ja sama, pidetään vaikka Nuorgamin Jehovantodistajan valtakunnansalissa.

Minä ainakin olen tulossa paikalle järjestäjän ominaisuudessa. Tosin olin tulossa myös vuosikokoukseen *<:*) Heinäkuu lienisi näppärin ajankohta, Suomi on kuitenkin muilta osin kiinni silloin.

PS. Hyvää juhannusta kaikille.

 

Boogie
Torstaina, 12. lokakuuta, 2006 - klo 0.24:   
Nuorgam - Suomen pohjoisin "kylänen", jossa eräs tuttavani oli aikansa töissä, ettei tarvii kysyä.
Letti My Man: Muistanpa miten Jens oli haahuilemassa juna-asemalla Heurekan -vierailunsa jälkeen (® silminnäkijä), minne lie matkalla :) Vai erehtyikö silminnäkijäni ?

 

Janne
Torstaina, 12. lokakuuta, 2006 - klo 13.32:   
Kutsutaan Amigan chairman ja pääosakas Pentti Kouri puhumaan... :)

 

itix
Torstaina, 12. lokakuuta, 2006 - klo 18.37:   
Voisi antaa hyviä sijoitusvinkkejä :)

 

mkl
Torstaina, 12. lokakuuta, 2006 - klo 21.56:   
Jos tapahtuma järjestetään Nuorgamissa, lupaan tulla sinne ja liittyä Sakuun normaalilla jäsenmaksulla. Ihan tosi.

 

sloxa
Perjantaina, 13. lokakuuta, 2006 - klo 18.17:   
Heureka olisi mukava... tilaa ja lähellä..
mutta kyllä se tamperekin kelpaa.

 

TSK
Perjantaina, 13. lokakuuta, 2006 - klo 22.35:   
Heureka tai Tampere ihan kumpi vaan.

 

Sami Ylönen
Lauantaina, 14. lokakuuta, 2006 - klo 18.34:   
@Boogie:

No paljon mahdollista, mutta onneksi jätin tuohon jo selityksenkin miksi muistelen mitä sattuu ;)

 

Janne
Lauantaina, 14. lokakuuta, 2006 - klo 20.31:   
Boogie: Kyllä Jensiäkin kuskattiin kentältä hotellille (itse ajoin),
mutta ei tosiaan koko reissun ajan taidettu kuskata... nyt en muista
kuskattiinko vain kentältä hotellille. Tietysti vähän isompi nakki
jollekin kuskata Helsingistä Tampereelle ulkomaan eläviä. :)

 

Jarmo Piippo
Sunnuntaina, 15. lokakuuta, 2006 - klo 14.21:   
Janne: Eikö Tampereella ole lentokenttää? ;)

 

Janne
Sunnuntaina, 15. lokakuuta, 2006 - klo 22.39:   
Jarmo: :) Etenkin jos joutuu Helsingistä saakka ajamaan ensin
Tampereen lentokentälle vastaan vierasta... ;)

 

srelaa sen olla pitää
Lauantaina, 21. lokakuuta, 2006 - klo 0.22:   
Eli Heurekaan mennään? Mainiota!

 

JPQ
Lauantaina, 21. lokakuuta, 2006 - klo 18.12:   
Jarmo Piippo: ei muuten ole lähin pirkkalassa jota luulin tampereen
osaksi huonon kouluopetuksen takia mutta varmistui tässä kerran että
väärinpä muistin.
srelaa sen olla pitää: pitää toivoa ettet ole oikeassa.:) Jos olis
tampereella pääsisin helpommion mukaan.

 

Jarmo Piippo
Lauantaina, 21. lokakuuta, 2006 - klo 20.09:   
srela: Ei paikkaa ole vielä päätetty.

JPQ: No, Oulun lentokenttäkin on Oulunsalossa (eihän se kaupungin keskustassa voi käsittääkseni ollakaan. ;-)

 

jPV
Lauantaina, 21. lokakuuta, 2006 - klo 21.17:   
Saati että Helsingissä olisi kovin isoa kenttää ainakaan...

 

Terho Henriksson
Tiistaina, 31. lokakuuta, 2006 - klo 10.51:   
Saku 2007 -tapahtumasta senverran, että kiinnostuksesta osallistua järjestelytiimiin voi laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen: terho@terhox.net

Aiotko osallistua tapahtumaan näytteilleasettajana ja/tai tapahtuma-avustajana yleisesti? Onko tapahtumapaikalla merkitystä? Tampere talo voisi tuoda uusia mahdollisuuksia tapatumalle.

Kerään tässä informaatiota selvittääkseni millainen tiimi meillä on mahdollisuus saada kokoon. Saku 2007 on iso projekti ja vaatii toteutuakseen kaikkien panosta.

 

Boogie/GE
Keskiviikkona, 1. marraskuuta, 2006 - klo 0.13:   
Pirkkalan lentokenttä sijaitsee 17Km luoteeseen Tampereen keskustasta, eli etäisyydet ovat tällaisessa pikkukaupungissa suh' pieniä.

Siis, vaikka asuisi Napamantereella, niin silti voi ilmoittautua mukaan auttamaan järjestelyissä - tosin paikan valinta on tietty merkittävä ja sitoutuu tiukasti työmäärään - Jos Nm:ltä tulee eniten halukkaita järjestelijöitä, niin harkitaanko Nm:ää paikaksi? :)

 

JPQ
Keskiviikkona, 1. marraskuuta, 2006 - klo 16.59:   
Boogie/GE: Kylmästi luulen että yhdistys on lämpimästi samaa mieltä
kanssasi.:)

 

Terho Henriksson
Torstaina, 2. marraskuuta, 2006 - klo 13.17:   
Edelleen on kysely päällä, eli jos tuntuu että voisit tulla auttamaan Saku 2007 -järjestelyissä, pistä mailia: terho@terhox.net

Muutama nimi on vasta listalla, näillä eväillä korkeintaan järjestää pilkki-illan Pyhäjärvellä. Joten rohkeasti mailia, jos siltä tuntuu että voisi olla menossa mukana!

 

Janne
Lauantaina, 4. marraskuuta, 2006 - klo 0.16:   
Itse kannatan Tampere-ideaa ihan vaihtelun vuoksi ja tietenkin
maantieteellisen tasapainon. Vaikka tietysti pk-seudulla voisi saada
eniten huomioarvoa ja kävijöitä, aiemmin oli mottona että parempi
olla lähellä jotain kuin kaukana kaikesta... Puolensa ja puolensa.
Tampere toki on suuri paikka kuitenkin ja lähempänä Oulua jossa
lienee edelleen asuu puolet Suomen amigisteista. :) Tärkeintä
nykytilanteessa lienee että paikka on sellainen josta järjestäjät
innostuvat ja tykkäävät, vapaaehtoishommastahan tässä on hyvä.

Menestystä järjestelyille!

 

Nyyrikki
Keskiviikkona, 18. huhtikuuta, 2007 - klo 18.40:   
Aikamääre lähestyy päivä päivältä ja mitä tapahtuu?
Eipä juuri mitään. Tehkää joku jotain.

Kannatan Näsinneulaa.

 

TSK
Keskiviikkona, 18. huhtikuuta, 2007 - klo 19.17:   
Minä haluaisin kans tietää vieläkö tämä projekti on hengissä ja suunnitteilla ?!?

 

Boogie
Torstaina, 19. huhtikuuta, 2007 - klo 10.59:   
Jos se on syksyllä, niin kesäloma ensin - Siis tämä Amiga 2007. Eiköhän kuolinhönkäisy ole niin mahtava että heikommat pökrää :)

 

JPQ
Torstaina, 19. huhtikuuta, 2007 - klo 16.36:   
Boogie: en usko että kuloin henkäisynä vois pitää tai ei aina ole suotavaa. Ja jos onkin niin yrittäkkäämme saada tosi paha hengen haju aikaiseksi.

 

Tohtori AivoTurmio
Torstaina, 19. huhtikuuta, 2007 - klo 21.41:   
Ei kai tuollainen tapahtuma muusta ole kiinni kuin siitä että joku lähtee sitä oikeasti tekemään ja organisoimaan.

Kyllä Saku kaikinpuolin varmasti mukaan lähtee rahoitukseen jne. niinkuin selväksi on jo käynytkin.

 

Thoriel
Torstaina, 19. huhtikuuta, 2007 - klo 23.39:   
Ketään ei tunnu tarpeeksi kiinnostavan, joten en minäkään yksinäni jaksa kivirekeä vetää soratiellä. (Tai kiinnostaa, mutta se "Joku Muu ei tee joten en minäkään".) Nostin ruoskan naulaan. Aikansa kutakin.

 

JPQ
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 0.57:   
Thoriel: :(
ps. tajuais vaan miten pieni apuriittää että tietäis voisiko jotain asian hyväksi itse tehdä...

 

Jarmo Piippo
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 5.25:   
Viimeksi yhteydessä ollessani Terho arveli, ettei ehkä sittenkään voi työkiireidensä takia alkaa tapahtumaa järjestämään, ja hiljaisuudesta päätellen arvelu on pitänyt paikkansa. Miten olisi joku realistisemman kokoinen happeningi Oulussa? Tai uskaltautuisiko esim. Tampereen jengi hyppäämään vetovastuuseen?

 

Tohtori AivoTurmio
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 8.07:   
Itseasiassa luulen että jo se auttaisi jos olisi joku sellainen joka organisoisi mitä muut tekevät.

Eli tarkoitan sitä että olisi henkilö joka itse ei sinänsä tekisi muuta kuin potkisi muihin vauhtia nakittamalla niille selkeitä tehtäviä.

Esim. tämä JPQ tässä varmaan auttaisi jos vain tietäisi mitä voisi tehdä jolloin tämä organisaattori voisi sanoa JPQ:lle että selvitäpä mitä paikkoja sieltä tampereleelta oikein löytyy soita niille ja kysy alustavaa hintaa ja mahdollisia vapaita päivämääriä.

Kun JPQ sitten saa sen urakan tehtyä, niin organisaattori voisi taas vasemmalla kädellä todeta että kun kerta tuonkin noin nopeasti ja näppärästi teit niin pistäpä nyt seuraavaksi viestiä sinne Saku foorumiin että ketä Tamperelaisia oikein olisi jotka voisivat ihan fyysisesti paikan päällä tehdä jotain kunhan keksitään että mitä. Ja soitapa samalla Boogielle tietääkö se tällaisia heppuja kun siellä kerta asuukin...

jne.

 

Jupp3
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 12.40:   
Miten olisi Kent Amiga Center? :)

 

JPQ
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 16.04:   
Jupp3: :)
PS. Tuohon puhelin rulianssiin en uskalla luvata koska joskus kuulen väärin. Nykyisen päätelmän (lääkäritkin mukana siinä ettei vain oma) mukaan vaivun ajatuksiini.:(

 

jPV
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 18.07:   
Tehkäähän tamperelaiset (tai miksei jostain muualtakin) jotain! Oulussa ollaan nyt näytetty vähän mallia muutamalla pienemmällä tapahtumalla :). Ei se niin paljoa vaadi, kunhan saa kasattua pienen perusporukan (lisäapuja sitten tulee jos on tullakseen) ja joku pitämään ohjia. Tohtori on aivan oikeassa, että yhden organisointikykyisen kannattaa kysellä/jaella tehtävät, pitää listaa kuka tuo ja tekee mitäkin, huolehtia kommunikoinnista ja pitää homma kasassa :) Nakittaa voi sitten tosiaan muita...

 

TSK
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 18.46:   
Jupp3: "Miten olisi Kent Amiga Center?"

Vähän turhan kaukana ja kalliin matkan päässä. Toisaalta en ole jenkeissä ikinä käynyt että kokemus se olis seki. ;-) :)

 

JPQ
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 18.48:   
TSK: Joo turhan kallis ja pääsisinkö edes jenkkeihin.:) Et kielitaito paikallisten kanssa...

 

Jarmo Piippo
Perjantaina, 20. huhtikuuta, 2007 - klo 20.39:   
Tohtori: määrittelit juuri tapahtumavastaavan toimenkuvan. :-) Terho sen viime Sakuilla hoiti, muttei siis jouda enää. Vanhoista Saku-lehdistä näkeekin muuten mukavasti, millainen tehdäväjako on tuolloisilla kerroilla ollut jne.

 

Ibe U
Lauantaina, 21. huhtikuuta, 2007 - klo 2.11:   
hmm aikanaa olin mukana yhdistyksessä joka kaatui siihen että oli mukana paljon ihmisiä joilla oli ideoita, mutta eivät ollet valmiita tekemään mitään asian eteen.

Latistaa aikalailla ne jotka ovat valmiita tekemään jotain, asiaa kun ei vertailla alustavissa palavereissä.

Eli jos jollain on ideaa ja on valmis tekemään jotain niin puhukoot, muut teorisoiat vaietkoot.

 

arles les serlas
Sunnuntaina, 27. toukokuuta, 2007 - klo 20.45:   
Onko havaintoja milloin ja missä tapahtuma 2007 on?

 

Janne
Sunnuntaina, 27. toukokuuta, 2007 - klo 22.29:   
Ibe U: Yksi vaikutin lienee myös se, että taannoin oli paljonkin
paloa ja tunnetta siitä että hei me tehdään jotain jolla on
merkitystä. Omat aktiivivuoteni Sakussa menivät juuri tällä
voimalla... etenkin ensin 93-95 ja sitten 97-99 oli sellaista
huumaa. Kun katsoo Amiga-maailmaa tänään niin on vähän vaikea
potkia itsestään motiiveita panostukselle - muuta kuin ne mukavat
ihmiset tietysti. Niiden ihmisten takia toki toivon että joku jaksaisi
vielä vaikka yhden ison häppeningin yhdistyksen puitteissa pukata
kun sitä budjettiakin tilillä kaiketi olisi.

 

serla
Maanantaina, 9. heinäkuuta, 2007 - klo 15.05:   
Kesän korvalla olisi varmaan monia edullisiakin paikkoja pitää ko. tapahtuma -- harvoissa paikoissa kun kesäisin on mitään erikoisempia tapahtumia ja siten hinnat ovat halvat.

t. arles


#amigafinlippu mukaan: http://ranneliike.net/artikkelikuvat/lippu2.jpg

 

Janne
Tiistaina, 10. heinäkuuta, 2007 - klo 12.18:   
Kannatan edelleen Sakun toiminnan uudelleenfokusoimista retrokerhoiluun (ja tapahtuman järjestämistä sen ympärille!), sillä olisi tulevaisuutta vaikka kuinka paljon vaikka samaa on vaikea sanoa Amigasta. Retro ei kuole koskaan...

Ajatus vain, jos joku innostuu tarttumaan.

 

arles
Maanantaina, 16. heinäkuuta, 2007 - klo 12.31:   
Innostuneina tarttuvat jono tähän alle, muutoin suosittelen jättämään kuppaisen yhdistysbyrokratian velvoitteineen ja pitämään komeat päättäjäiset...

 

Tohtori Aivoturmio
Maanantaina, 16. heinäkuuta, 2007 - klo 21.15:   
Vaikka itse toki olen henkilökohtaisesti kiinnostuneempi Amigan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta enkä niinkään ertroilusta, niin joudun kuintkein yhtymään Jannen kommenttiin siinä että lienee aika remontoida hdistystä huomattavasti enemmän retroilua huomioivaksi. Itse ainakin aion seuraavaa sakua seuraavaan sakuun pistää kasan reroaiheista artikkelia.

Lisäksi mitä Arlesin kommenttiin tulee niin en näe tällä hetkellä mitään ongelmaa siinä vaikkei Saku 2007 tapahtumaa tulisikaan sillä olemmehn juuri tänä vuonna huomanneet ensimmäset merkit tuon retroilun ympärille kasattujen tapahtumien syntymisestä.

Retrotapathumat ovat pienessä mittakaavassa erittäin helppoja jopa. Sinne ei tarvita kuin kaksi A500 konetta linkitettynä ja Stunt car racer periaatteessa niin homma toimii jo mainiosti. Videotykki on suuri plusssa, saati sitten kaksi kappaletta että näkisi moelmmat Stun Car racer ruudut yhtä aikaa vietekkäin.

Kisat jne on helppo järjestää tälaisiten pelien ympärille jne.

Nyt kun ensimmmäiset on onnistuneesti järjestetty winter games ja summer games, niin vuottakin on vielä jäljellä tapahtua vielä kolmaskin tällainen ja lisäksi ensi vuonna enemmän ja ispmmin ja kahden vuone päästä kenties isompi Saku 2009 tapahtuma jossa Retorilulla on hyvinkin suuri osuus ja veikkaan että tällaiseen tulisi paikalle myös paljon ennestään toiminnastamme kiinnostumattomia henkilöitä ja kenties innostuisivat liittymäänkin toimintaan.

ja kun retroukot alkavat liittymään alkaa myös enemmän reroilua syntymään. Tällä hetkellähän me fanaatikot kun tukahdutamme kaikki Retro ukot sillä ettemme anna niille tilaa emmekä arvostusta.

 

q
Maanantaina, 16. heinäkuuta, 2007 - klo 21.29:   
Täysin samaa mieltä!

 

arles
Tiistaina, 17. heinäkuuta, 2007 - klo 23.36:   
T.Turmio:
Niin, onhan se pelailu toki todella mukavaa mutta kuka tekee sen kaiken virallisen yhdistysbyrokratian jos sitä toimintaa siis haluaa yhdistyksenä vielä kikkailla?? Vai olisiko toimintana mielummin kyseessä "vain" harrastajien satunnaisia kokoontumisia retroilun pariin ilman säännöllisiä yhdistystoimintapaineita asiakirjoineen, kokouksineen, luottamustehtävineen yms työllistävine juttuineen. Yhdistystoimintana jatkamaan kiinnostuneitahan on kuuluteltu jo useana vuonna, nytkin on tuossa alla tilaa ilmoittautua:

 

itix
Keskiviikkona, 18. heinäkuuta, 2007 - klo 19.23:   
Nostetaan reilusti se kissa pöydälle ja kysytään onko yhdistyksen jatkaminen mielekästä? Se on tärkeä yhdessä pitävä voima, mutta kenelläkään ei ole enää energiaa ja halua pyörittää sitä. Selkeästikin toiminta on enemmän foorumipainotteista kuin perinteistä yhdistystoimintaa.

 

Janne
Torstaina, 19. heinäkuuta, 2007 - klo 2.32:   
Ainoa hyöty yhdistyksestä lienee oikeus kerätä rahaa ja se, että
rahaa on kerättynä tilillä - joka olisi hyvä käyttää, toki muutoin
päätyy yleiseen hyväntekeväisyyteen yhdistyksen purkautuessa
mikä lienee "ekoteko" sekin. Olen toki samaa mieltä siitä että jos
hommaa ei saada pyöritettyä niin parempi lopettaa siististi ajoissa.
Toki esim. foorumi voisi jäädä päälle ilman yhdistystäkin, jos vaan
foorumin serveriä ylläpitävät sen suovat jne...

Nyt on halukkailla tilaisuus ottaa kantaa ja ottaa tehtäviä vastaan.

 

Tohtori Aivoturmio
Torstaina, 19. heinäkuuta, 2007 - klo 21.44:   
On olemassa myös kolmas vaihtoehto lopettamisen ja jatkamisnen välissä.

Jatketaan uudella tavalla.

Pidetään sääntömäräinen kokous ja pistetään yhdistyksen hallitusrakennelma uuiksi.

Hallituksessa kolme jäsentä joista kahden läsnäolo riittää siihen että kokous on virallinen

Kokous kerran vuodessa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä että kyseiset kolme henkilöä kokoontuvat joko virallisesti tai virallisesti epävirallisesti.

Eli esim sihteeri kirjoittaa mitä toimintaa on viime vuonna ollut "Saku lehteä julkaistu 1 kpl, retro tapahtumia 4 kpl. ei muuta" "Jäseniä x kpl, rahaa tullut x määrä, rahaa käytetty x määrä"

Ja sitten paperit pistetään vaikka postitse lopuille hallituksen jäsenille allekirjoitettavaksi, ja vuoden byrokratiatoiminta oli siinä.

Kuitenkin tällä tavoin säilytetään edelleen yhdistyksen edut.

Eli ensiksikin se, että kun joku pistää retro tapahtumaa pystyyn, niin yhdistys voi maksaa colat ja shipsit ja vieläpä paikan vuokrankin.

Se on kuitenkin oikeudenmukaisempaa niitä kohtaan jotka ovat tahtoneet Amigaa tukea rahaa yhdistykseen laittamalla kuin antaa jollekin muulle yhdistykselle.

Lisäksi hyvin usein on sekä helpompaa että hinta on aivan eri kun yhdistys käy kysymässä jotain paikkaa vuokralle. Sanotaan esim. koulujen kohdalla on aina hieman hankalahkoa kun yksityishenkilö käy sen vuokraamassa verrattuna siihen että sen vuokraa jokin yhdistys.

Kyse ei ole pelkästään siitä että on hankalempaa vuokraajan kannalta vaan myös siitä että koulun rehtori vapautuu jossain määrin vastuusta silloin kun kyse on yhdistyksestä eikä yksityishenkilöstä koska jos jotain tapahtuu ja kyse oli yksityishenkilöstä, niin tilanne voi olla että Rehtorin olisi pitänyt olla riittävän fiksu ymmärtääkseen että kyseisen henkilön kohdalla näin voisi käydä, tai olisi pitänyt henkilön taustat tarkistaa paremmin, kun taas yhdistyksen kohdalla Rehtori onkin huomattavasti vapaampi vastuustaan ja näin ollen antaa tilatkin jo käyttöön paljon helpommin.

ihan esimminä.

Lisäksi tässä on etuna se, että kun yhdistys on jo olemassa niin jos nyt retroilijoita alkaa ilmestyä niinkuin niitä nyt tuntuisi pikkuhiljaa tuntuvan koloista ulos madella, niin heillä olisi tässä käyttövalmis yhdistys valmiina jonka voisivat sitten aktivoida takaisin täyteen mittaansa niin halutessansa jos retroilu tuntuisi siihen malliin edistyvän, mikä ei mielstäni olisi ollenkaan mahdoton ajatus sillä tuntuisi että retroilussa on tulevaisuutta :)

 

jes
Torstaina, 19. heinäkuuta, 2007 - klo 22.33:   
Kannatan. Kuten jo em. tekstistä tuli ilmi yhdistyksen edut, on sen käynnistäminen luultavasti vaikeampaa kuin lopettaminen. Ei sillä etteikö kannattamatonta yhdistystä voisi lopettaa (noin yleensä), vaan karsia vähemmän kiinnostavat asiat minimiin ja painottamalla Saku lehteä vaikkapa retroilun suuntaan. Useimmilla lienee edelleen jokin classic amiga, johon halutaan vaikkapa tehoa.Jokin tälläinen testi/esittely tyyliin: vanhat tietokone lehdet, voisi kiinnostaa. Voisihan testata myös classicia/uudempaa&yhteensopivaa(mikäli löytyy). En itse kylläkään yhdistystoimintaa harrasta, mutta on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurata foorumia jolla on hieman laajempaakin toimintaa.

 

Janne
Perjantaina, 20. heinäkuuta, 2007 - klo 2.32:   
Oma veikkaukseni on, että tällä hetkellä byrokratiaa on vieläkin
kuvailtua vähemmän - paitsi taloudenhoito joka vaatii
kirjanpidon ja tilintarkastamisen. Muuten byrokratia rajoittunee
vuosikokoukseen, jos oikein arvaan? Hallitus tuskin on muutoin
kokoontunut vuosiin?

En toki ole päivittäisessä arjessa mukana, mutta tämä on oma
veikkaukseni. Yhdistys lienee lähinnä Anu joka tekee kirjanpidon
kerran vuodessa, vuosikokouksen valitsema
tilintarkastajavapaaehtoinen tarkastaa ja sitten Anu ja muutamat
muut Oulun hyvät kaverit pistävät vuosikokouksen pystyyn, joka
vedetään tutulla kaavalla ja vuosikertomukset yms. päivitetään
edellisen vuoden pohjalta Anun tai jonkun muun toimesta, se
"joku muu" auttanee vuosikokouksen pöytäkirjassakin ehkä.
Ennen Anu teki myös Saku-lehteä, mutta nyt se on telakalla.
Lisäksi on sitten näitä pienempiä tapahtumia joita erinäiset
mukavat poppoot laittavat kasaan ja Anu kaiketi hoitaa niitä
varten parit päivitykset vuodessa webiin.

Arvaisin että tässä yhdistyksen nykytoiminta pähkinänkuoressa,
tästä on aika vaikea karsia enää mitään pois...

 

Janne
Perjantaina, 20. heinäkuuta, 2007 - klo 2.33:   
Kyllä yhdistys mielestäni kannattaa pitää jos on jatkajia sen
lakisääteisten velvoitteiden hoitamiselle ja toiminta näyttää
jatkuvan, kyllä siitä sen verran hyötyä on. Mutta jos sitä ei saada
hoidettua asianmukaisesti niin parempi lopettaa - tässä mielessä
seuraavan vuosikokouksen tullen olisi varmaan hyvä olla uusia
vastuullisia jatkajia tarjolla...

 

Jarmo Piippo
Perjantaina, 20. heinäkuuta, 2007 - klo 13.01:   
Viime vuosikokouksen pöytäkirjan olen toki tehnyt jo syksyllä, sen oli tarkoitus ilmestyä taas Sakussa, mutta lehti on hieman myöhässä. :-) Kuten Janne arveli, säästöliekillä toiminta on ollut, tarkoituksena lähinnä antaa mahdollisille jatkajille tilaisuus tarttua ruoriin, ja sanoa vanhoille parroille, että menkäähän hyttiinne siitä.

 

itix
Perjantaina, 20. heinäkuuta, 2007 - klo 19.06:   
Kieltämättä yhdistys on hyvä olemassa sen takia, että sen kautta on mahdollista kerätä rahaa.

Mutta nähdäkseni yhdistystoiminnan ongelmana ei ole byrokratia vaan toimintojen organisointi. Ymmärtääkseni Anu on itse joutunut organisoimaan vuosikokoukset ja hoitamaan kontakteja (esimerkiksi juuri kirjanpitoa varten) jonka lisäksi on toiminut lehden päätoimittajana ja paljon muutakin.

Mutta lehtihän siirtyy manan majoille, eikös joo?

 

rrebel
Perjantaina, 20. heinäkuuta, 2007 - klo 20.53:   
Koulujen vuokrahinnoista yksityisille/yhdistyksille:
Ainakin se hinnasto jonka minä olen nähnyt Oulun yliopistolta erottelee vain sisäisen ja ulkoisen hinnan. Sisäinen ollen meille itsellemme + yhteistyökumppaneille yms. Ulkoinen sitten kaikki muut.

Luotan nyt hetken muistiini sen verran etten vaivaudu kaivamaan intrasta esille hinnastoa.

 

Tohtori Aivoturmio
Torstaina, 26. heinäkuuta, 2007 - klo 3.44:   
rrebel:
Niin en meinannutkaan että joka paikassa olisi noin kun puhuin. Itseasiassa joskus on jopa niinkin päin että antavat helpommin ja havelmmalla yksityishenkilölle kuin yhdistykselle.

Ja listahinta on vasta listahinta. Hyvin usein kyseinen hinta on erittäin paljolti neuvotelvtavissa silloin kun on yhdistys on kyseessä. Tai siis sellainen yhdistys joka ei ole ongelmallinen yhdistys kyseisen paikan kannalta.

Ja Saku tuskin kovin helposti on ongelmallinen yhdistys kovinkaan monelle paikalle.

Ja myös edelleen se että antaako esim Oulun yliopisto kuinka helposti sitten ihan minkä tahansa paikan käyttöön sieltä ja antaako sasmaan hintaan vai lisähintaan riippuu taas henkilöstä / yhdistyksestä jne.

Yleisesti ottaen vain yhdistyksen kautta on helpompi toimia kuin yksityishenkilön.

Ja tietysti sitten jo sekin että jos verottaja kiinnostuu syystä tai toisesta asiasta niin yhdistyksen kanssa on pääsääntöisesti helpompi elää.

 

rrebel
Torstaina, 26. heinäkuuta, 2007 - klo 9.53:   
Muista taaplaajista en tietty tiedä mutta tämä on nyt yhden valtion lafkan toimintatapa afaik.

"Ihan mikä tahansa paikka" No ei tietenkään, vuokrakelpoiset tilat on listattu ja hinnoiteltu. Minun työhuonettani ei ainakaan vuokrata :I.

Hintaneuvottelu, tuota ei harrasteta. Valtion lafkana emme saa vääristää hintatasoa, joten listahinta on listahinta. Eli hinta riippuu listasta. Ainoa siihen vaikuttava seikka on ero ulkoisessa ja sisäisessä hinnassa. Esim. meidän yksiköllämme tuo on niin pieni muotoista toimintaa että isoa eroa ei olisi vaikka ilmaiseksi antaisimme tiloja käyttöön, mutta siitä tuskin yksityiset tiloja vuokraavat ilahtuisivat.

Jos? _Kun_ verottaja kiinnostuu. Hinnat ovat verollisia, tietenkin. Kyllä tuo on ihan normibisnestä "meille" ja paperit tehdään pöydän päällä eikä alla.

 

jPV
Torstaina, 26. heinäkuuta, 2007 - klo 11.39:   
Vaikka hintaeroja tms ei olisikaan, niin yhdistyksellä on kuitenkin rahaa, jolla maksaa vuokrat ja kulut. Sen avulla voi pitää tilaisuudet ilmaisina ja sitämyöden avoimina mahdollisimman monelle kiinnostuneelle. Tuntuu aika epätodennäköiseltä, että vastaavia tapahtumia järjestetään puhtaasti yksityisvoimin/varoin...

Btw. Summer Gamesin jälkikommentien yms perusteella vastaaville tapahtumille olisi kyllä kysyntää jatkossakin. Tapahtumaan olisi kuulemma tullut monikin ex-(a500-)amigisti, mikäli olisivat saaneet tiedon tapahtumasta. Eli isompi tila ja isompi mainonta (Saku-piirien ulkopuolella), niin kyllä noihin väkeä riittäisi "retropelailemaan" :)

 

Janne
Perjantaina, 27. heinäkuuta, 2007 - klo 11.31:   
jPV: Olen samaa mieltä ja kannatan uusia retrotapahtumia!

 

Tohtori Aivoturmio
Perjantaina, 27. heinäkuuta, 2007 - klo 19.56:   
Vaikkei tämä nyt ehkä tarpeen olisikaan niin annan nyt kuitenkin tässä kaksi esimerkkiä ja korjaan samalla että ei asiat aina näin mene, mutta usein kuitenkin silloin kun osaa asiassa oikealla tavalla edetä ja lähestyä enkä puhu mistään pöydän alta sopimuksista vaan ihan laillisista verollisista hinnoissta joissa vain hinta muutetaan suotuisammaksi.

Vuokrattiin tässä hiljattain paikallisen koulun yksi sali yhdeksi illaksi kun järjestettiin nuorille tapahtumaa perjantai illaksi.

Mentiin rehtorin pakeille joka vastasi koulusalin vuokralle antamisesta.

"Olisi tarkoitus järjestää nuorille tällainen tapahtuma. tarvittaisiin salia kuudeksi tunniksi. 2 h tapahtumaa, 2 h etukäteen laitteiden paikalleen laittoa vartenm 1 h pois rahtauksia varten ja sitten 1 h hätä varaa jos aikataulu ei pidä paikkansa"
Rehtori siinä sitten lkatselee vähän että uskaltaakohan noille antaa?
Kun sitten vedettiin sieltä Ev. Lut. Srk:n nimi esille että paikallinen kirkkoherra on antanut asialle hyväksynnän ja luvannut olla mukana (joka siis hoidettiin jo etukäteen) ja itseasiassa koko homma hoidetaan srk:n nimissä, niin sen jälkeen kun vähän alustettiin että hintaa olisi hyvä saada alaspäin alkoi Rehtori sitten miettiä "Normaalisti tämä hinta on kyllä 50 Eur tunti... mutta olisiko nyt siten 50 Eur + verot koko illasta sellainen hyvä hinta?"

Ja sitten tällainen päinvastainen esimerkki yhdistyksen kannalta siis.

Oli tuossa pohdittu että olisi hyvä sada sellainen paikka minne voitaisiin rauhassa kokoontua milloin vain ja mihin aikaan tahansa ja niin paljon kuin halutaan rukousta, raamattupiirejä, jne. varten.

No yksi heppu sitten sai tietää että yhdellä Aikuiskoulutuskeskuksella oli kerhohuone joka ei käytännön tasolla ole käytössä. Joten meni sittne sinne ja neuvottelivat asiasta ja lopulta sieltä sitten todettiin että tehdään näin:
Saatte sen kerhohuoneen hintaan 20 Eur/kk käyttöönne, mutta vuokraajan pitää olla yksityishnkilö, koska muuten se ei mene johtokunnassa jossakin lävitse. Lisäksi sopimus on aina kerralla puoli vuotta voimassa ja jos joku muu on paikasta kiinnostunut, niin me lennetään automaattisesti ulos sieltä.

Näin meillä on nyt sitten jo yli vuoden ajan ollut kohtuu hyvä kerhohuone käytössä 20 Eur/kk hinnalla.

 

arles
Perjantaina, 27. heinäkuuta, 2007 - klo 20.48:   
"Kyllä yhdistys mielestäni kannattaa pitää jos on jatkajia sen lakisääteisten velvoitteiden hoitamiselle ja toiminta näyttää jatkuvan, kyllä siitä sen verran hyötyä on. Mutta jos sitä ei saada hoidettua asianmukaisesti niin parempi lopettaa - tässä mielessä seuraavan vuosikokouksen tullen olisi varmaan hyvä olla uusia vastuullisia jatkajia tarjolla..."

Huoh.. Missä tekijät ja mitäköhän hyötyä. Miksi kerätä rahaa kun ei ole edes niitä käyttäjiä nykyrahalle.

Joskus kannattaa tehdä rohkeita peliliikkeitä:
Yhdistykselle komea päättäjäisjuhla, jossa jäsenistölle järkätään kekkerit kassassa olevalla rahalla ja suunnitellaan ohessa miten toimintaa jatketaan _löyhästi_ yhteisin kokoontumisin eri teemojen ympärillä ilman _yhdistyspakkopullaa_.

Tai sitten voi toki tehdä niin kuin aikanaan että moneen vuoteen kukaan ei tee _lakisääteisiä_ yhdistysjuttuja ja sitten jos joku kiinnostuu asian hoitamisesta niin edessä on tavaton sotku ja työ.

Yhdistysrahalla viimeinen saku komeammaksi kuin koskaan, kaikki materiaali DVD:nä jäsenille ja kunnon kemut perinteitä kunnoittaen kehiin - yhtenä ohjelmanumerona vaikkapa lakkauttamisilmoituksen allekirjoittaminen....

 

Janne
Sunnuntaina, 29. heinäkuuta, 2007 - klo 23.56:   
arles: Sanoisin että rahalle on käyttöä pienessä määrin, jokainen
pelitapahtumakin kun on kuitenkin jonkin verran kuluja varmasti
aiheuttanut (vaikkakin hyvin pientä). Yhdistyksen muodossa on
helpompi saada porukka osallistumaan kustannustalkoisiin ja
lakiteknisestikin homma on reilassa. Toisaalta jos ei löydy sitä
yhtä, kahta henkilöä joka jaksaa nuo pienet muodollisuudet
vuoden aikana hoitaa niin toki parempi lopettaa.

Minä olen aina kannattanut ison päätösjuhlan järjestämistä jos
vain järjestäjät sellaiseen löytyy - toki vaivalla kerättyä ihmisten
antamaa rahaa ei saa tuhlata pois, mutta jos mielekäs
yhdistyksen tehtävää toteuttava tapahtuma syntyisi niin toki se
on kannatettava ajatus. Saku 2008?

 

jPV
Maanantaina, 30. heinäkuuta, 2007 - klo 10.11:   
Kyllähän rahaa on käytettykin näihin pieniin tapahtumiin, joita on nyt ollut aika tiheään viimeaikoina. Saku on mm. ostanut palkintoja ja maksanut tarjoilut ja vuokrat. Mikäli sama tahti jatkuu, niin vuokraankin aletaan tarvitsemaan isompia summia, sillä emme saa enää samaa edullista paikkaa käyttöön vastaisuudessa.

Jos yhdistys ei ole maksamassa noita, niin kuka ne maksaa? Pääsymaksu ei ole hyvä asia. Tai sitten tapahtumista tulee vaan entistä pienempiä kaveriporukoiden tapaamisia. Nyt noissa Sakutapahtumissa on kuitekin aina käynyt vähän muitakin uteliaita tutustumassa. Pikkujouluissa jopa Saksasta ja Japanista asti :-)

PS. Janne puhikseksi ;)

 

Ex-Amigisti
Maanantaina, 30. heinäkuuta, 2007 - klo 20.39:   
Onko Amiga tullut siis tiensä päähän, kun yhdistystäkin ollaan ajamassa alas? Itse tässä on ollut vasta kehittelemässä ajatusta Amigan paluusta työpöydälle, Pentium 4:en (Intel) rinnalle. Jos ei muusta syystä niin sitten vain "nostalgisista" syistä. Vai joutuneekohan sitä pistämään silppuriin nuo vanhat "Amiga-peliklassikot", joita kiltisti on säilyttänyt kansioissaan tuota historiallista päivää odotellessa. Mutta myönnettäköön se, että yhdistyksen vetäminen on kyllä "byrokraattiselta" kuulostavaa puuhaa, kuten on oman yrityksen pyörittäminenkin (mitä verottaja ja hallitus niin kovasti itkevät työttömien työstettäväksi). Jos ei "vapaaehtoisia" löydy yhdistyksen vetämiseksi edes kiertävällä vuorolla (jos sellainen olisi mahdollista), on kai sitten vain parempi tapailla toisia ICQ:ssa tai ihan jossain muussa. Eipä minua nyt pienimuotoinen jäsenmaksukaan (10-20 euroa/vuosi)juuri pelota liittyäkseni kerhoon, mutta eipä sitä kannata sitten maksaa, jos kerta yhdistys on kohta "kanttu vei". Jäänen siis odottelemaan tulevia kuulumisia ja toivomaan parasta. "PC is nice, but Amiga is a legend"

 

JPQ
Maanantaina, 30. heinäkuuta, 2007 - klo 21.08:   
Ex-amigisti: minusta yhdistystä ei lopettaa vaikka valitettavasti oma jaksaminen sitä tasoa etten voi osallistua tapahtumien järjestämiseen.

 

Arles
Maanantaina, 30. heinäkuuta, 2007 - klo 21.12:   
Huoh...

Janne:
"Toisaalta jos ei löydy sitä
yhtä, kahta henkilöä joka jaksaa nuo pienet muodollisuudet vuoden aikana hoitaa niin toki parempi lopettaa."


Säännöistä:
"Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 2-4 muuta varsinaista sekä 2-5 varajäsentä."


Pienet muodollisuudet, mm:
"Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta."

ja kaikki muukin _pakollinen_ joka löytyy säännöistä:
http://saku.amigafin.org/yhdistys/saannot.html


@JPV: Ei ole mikään ongelma hoitaa pienen piirin tapaamisia ilman järkyttävää vuosittaista yhdistysbyrokratiaa. Kyllä niin pieniä tapahtumakohtaisia rahoja voi pyöritellä ilman yhdistystäkin ja tilojakin saa kivasti hankittua tutun-tutun-tuttujen yms. suhteiden kautta ilmaiseksikin...


@Ex-amigisti:
On tullut tiensä päähän. ICQ:n tilalle viestiisi IRC niin kuvaus lienee osuva.


Summa summarum yhdistyksenä jatkaminen:
Paperityötä, paperityötä, paperityötä, kokousta, kokoustilojen perään itkemistä, luottamushenkilöiden perään itkemistä, paperityötä...... ja kaikki tämä vain byrokratian ilosta jos ei oikeaa toimintaa edes ole.

Toivottavasti talvi-Saku-2007-päätösjuhla ja Saku-lehden juhlanumero vielä tulisivat - nehän olisivat sitä varsinaista yhdistystoimintaa...

t. Arles-isäntä

 

jPV
Maanantaina, 30. heinäkuuta, 2007 - klo 22.33:   
Arles:

Kyllähän se kuitenkin on siitä yhdestä (puheenjohtajasta) kyse tällä kertaa. Hallituksen jäseniä kyllä löytyy, esim. viime vuosikokouksessa löytyi kaksi uutta jäsentä lisää.

Ja sopii vaikka alkaa järjestämään itse sitä Saku 2007:ää ja tilat, jos niitä sieltä löytyy. Täältä päin ei kyllä löydy sopivia tiloja ilman kustannuksia. Oulussa ollaan oltu kyllä aktiivisia viimeaikoina, mutta saisko tuon ison tapahtuman nyt vähän "keskemmälle" Suomea.

Ja mielestäni juuri pienen piirin tapaamisia ei haluttaisi, vaan tilaisuuksia, joihin voi myös muutkin piirien ulkopuolelta osallistua.

 

Janne
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 12.15:   
Arles: On totta että hallitus paperilla vaatii enemmän kuin yhden henkilön, mutta on yhtä lailla fakta että yksi ainut motivoitunut henkilö hoitaisi yhdistyksen lakisääteiset velvoitteet tyyliin kirjanpito/jäsenrekisteri kerran kuussa tunti ja tilinpäätös yksi päivä vuodessa. Toinen välttämätön henkilö on tilintarkastaja jolta vaaditaan se päivä kerran vuodessa. Hallitukseen tarvitaan tietysti muutama muukin, mutta heiltä ei aktiivista panosta vaadita. Hallituksen ei ole pakko kokoontua jos esim. annetaan puheenjohtajalle tilinkäyttövalta tapahtumien rahoitukseen - tilintarkastaja sitten valvoo ettei väriinkäytöksiä ole.

Sitten pitää pistää vuosikokous pystyyn, mutta sekään ei minimissään paljoa vaadi - kutsu sähköpostiin ja kokouspaikan (kerhotila tms.) varaus kerran vuodessa. Vuosikertomukset, pöytäkirjat ja muut syntyy tunnissa parissa edellisen vuoden pohjalta. Syy miksi tiedän että tämä onnistuu yhdellä henkilöllä johtuu siitä että niinhän se yhdistys suurimman osan elostaan on toiminut. :-)

Ongelma on se, että ne jotka tätä kaikkea ovat tehneet vuosien varrella (minä mukaanlukien) ja etenkin Anu joka on tehnyt enemmän kuin oman osuutensa (vielä paljon työläämpää Saku-lehteä päälle) eivät sitä enää jaksa. Tarvittaisiin joku joka haluaisi uutena juttuna ottaa tuon hoitaakseen, joku jolla olisi uutta energiaa.

Kun homman oppii, se ei oikeasti vaadi tuon enempää aikaa jos vain pakolliset halutaan hoitaa - plussana saadaan pidettyä rahaliikenne yhdistyslain puitteissa ja sitä kautta rahoitusta ilmaistapahtumille (vaikka pienillekin). Ilman yhdistystä vähääkään maksavien tapahtumien järjestäminen vaikeutuu suuresti. Ei se mahdotonta ole, mutta vaikeutuu.

Mutta tottakai yhdistyksestä täytyy luopua jos sitä yhtä henkilöä tuota pientä hommaa hoitamaan ei löydy, ei silti niitä pakollisia asioita kannata demonisoidakaan - eivät ne tässä se iso juttu ole. Se mikä oikeasti on iso juttu on jos yhdistys haluaa tehdä jotain isoa kuten tapahtumia tai lehteä, mutta sen rinnalla "paperityöt" on hyvin pientä.

Aikoinaan paperityötkin oli ongelma koska ne oli monta vuotta rästissä. Tuleehan niistä ongelma kun ne kasautuu. Kirjanpitoa osaava henkilö sen sijaan nykytilanteessa kyllä hoitaa kirjanpidon vähäiset tapahtumat, jäsenrekisterin ja tilinpäätöksen noin pieneltä yhdistykseltä todella pienessä ajassa - siis jos on riittävästi sitä taitoa ja motivaatiota hoitaa ne asiat ajallaan etteivät ne kerry ongelmaksi.

Ymmärrän jos kukaan ei halua. Mutta itsekin tätä kaikkea tehneenä uskallaan sanoa ettei se ole kovin suuri homma, jos sen oikein oivaltaa ja sen oikein tekee. Suuri homma oli/on se kun yhdistyksen haluttiin tekevän sitä varsinaista toimintaansa, Saku-tapahtumat ja Saku-lehdet, hankkeet kotisivuilla yms. - ne ovat isoa työtä.

Ideaalista olisikin, että meillä olisi yksi osaava henkilö joka hoitaa yhdistysvelvoitteet mutta EI MITÄÄN MUUTA. Ehkäpä tämä henkilö vaihtuisi myös tiiviimmin kuin nyt, kerran parissa vuodessa tms. Ehkä sellainen pedantti henkilö joka tykkää näperrellä tällaisia. Varsinainen toiminta (lehti, webbi, tapahtumat) olisi muiden hoidettavana. Tällöin yhdistyksen kuorma olisi minimoitu eikä häiritsisi varsinaista toimintaa ja voisimme silti hyötyä yhdistyksen eduista (rahoitus tärkein, PR-etu toinen).

Lyhyesti miten näen yhdistyksen vaatimat KAIKKI työt:

Puheenjohtaja:
- Kerran kuukaudessa katsoo tilitapahtumat, kirjaa uudet jäsenet rekisteriin (vaikka tekstitiedosto) ja päivittää tilitapahtumat kirjanpitoon. Yksi tunti.
- Kerran vuodessa valmistelee tilinpäätöksen kirjanpidon pohjalta. Toimittaa tilintarkastajalle. Yksi päivä.
- Vuosikokouskutsu teko/lähetys ja vuosikertomukset yms. edellisvuoden pohjalta, 1-4 tuntia kerran vuodessa.
- Vuosikokous ja pöytäkirja kerran vuodessa, pöytäkirja edellisten vuosien malliin. Korkeintaan yksi päivä vuodessa.

Tilintarkastaja:
- Tilintarkastus, yksi päivä kerran vuodessa.

Mitään muuta ei tarvita vai mitä unohdin? Ei tuosta kannata sen suurempaa byrokraattista mörköä tehdä, koska ei se sitä ole. Se vaatii vain pedanttia tasaista tekemistä.

 

Jarmo Piippo
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 13.37:   
Lisäksi tietysti pitää puhjoht/sääntöjen/yms. isot muutokset ilmoittaa PRH:lle, ilmoitus on myös maksullinen. Ja pankkitilin oikeuksien vaihto uusille henkilöille, tehtävä paikan päällä. (Ja niitä seuraavia jatkajia pitäisi jaksaa kalastella aktiivisemmin kuin esim. nyt on tapahtunut. :-)

 

Ibe U
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 15.20:   
Hmm Ukaasi tänne ja vaikka amiga.org:iin ja amigaword.netiin ?

Toiminta loppuu jos vastuuta ottavaa henkilöä ei löydy ? 31.12.2007 mennessä ?

Noissa paikoissa pyörii porukkaa jotka ovat lähteneet täältä. Jotkut saattaisivat jopa tulla takaisin, ilma piiri kun ei enään ole niin "kiihkeä"

 

Jarmo Piippo
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 15.34:   
Vuosikokous on sääntöjen mukaan pidettävä syyskuun loppuun mennessä, joten toiminta loppunee silloin, ellei jatkajia ilmaannu. Aikaa on siis alle kaksi kuukautta. Yhdistyksen lakkauttamisesta päättämisen ollessa käsiteltävänä kokouksessa pitää asia mainita myös kokouskutsussa.

 

Janne
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 16.23:   
Kuten ameriikoissa sanotaan, nyt on siis oikea aika astua lautaselle
jos joku haluaa pestin. :) Kiitos Anulle, Jarmolle ja muille Oulun
tiikereille jotka ovat pitäneet yhdistyksen lippua yllä viimevuosina!

 

arles
Tiistaina, 31. heinäkuuta, 2007 - klo 19.42:   
Kannattaa laittaa sen yhdistyksen lakkauttamisen lisäksi syyskokousasioihin "palkitsemiset" -- nykyhallitus (tai vuosikokouksessa jäsenistöltä tuleva ponsi) mahdollistaa varojen käyttämisen esim. muistoesineisiin pitkään puurtaneille.

 

Jarmo Piippo
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 0.00:   
Kiitoksia kaikille homman eteen puurtaneille ja muillekin aktivisteille. :-) Yhdistyksen rahoilla vain ei uskalla noin vain palkintoja työstä antaa, siinä kun on se vaara, että verottaja tulkitsee ne palkaksi, ja yhdistyksen siten työnantajaksi. Tuo kannattaa huomioida viimeiseen asti, vaikka se hieman harmittaisikin.

 

arles
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 7.29:   
Itse asiassa uskaltaa,
kunhan säilyttää kohtuuden.

Mikään ei estä pienten "arvoltaan vähäisten" muistoesineiden hankintaa ja lahjoittamista yhdistyksen varoista. Erityisesti asiassa ei ole mitään väärää jos yhdistyksen jäsenkokous (ei yksin hallitus) asian päättää.

 

Ibe U
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 11.45:   
Yksi ehkä realistisin vaihtoehto olis etsiä jokin SAKU tyyppinen yhdistys/kerho tyyliin Atari / Mac / C64 /retro kone tms jolta kysyisi toimintojen yhdistämistä.

Näin esim tämän foorumin tulevaisuus olsi turvattu.

Pienen googleauksen jälkeen en kyllä löytänyt mitään sopivan läheltä menevää tai elävän oloista.

 

tohe
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 15.00:   
Minusta tuo Jannen ehdotus toiminnan muuttamisesta yleiseen retroiluun on hyvä (varsinkin jollei muita vst. yhdistyksiä löydy).

Voisi kuvitella että tapahtumissakin olisi enemmän uutta (meille kaikille), jos siellä jokin Atari olisi esillä :)

 

hannkesk
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 16.48:   
Mielestäni hyvää yhdistystä ei saa lopettaa.

Suuntaus commodore retroiluun olisi hyvästä!

 

Ibe U
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 17.03:   
hannkesk: totta ongelma on se että kuka alkaa markkinoimaan suunnan muutosta ? kuka hommaa uudet jäsenet, kuka täällä olevista alkaa pyörittämään toimintaa?

Yhdityminen olisi helpoin.

 

arles
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 19.37:   
Ibe U:
Juuri niin, tarvitaan ne aktiivit siihenkin markkinointiin joten päätös voi viedä ojasta allikkoonkin...

Yhdistyminen tarkoittaa päätöksen jälkeen samantyyppistä byrokratiaa kuin lopettaminenkin eli "helppous" lopettamisen ja yhdistymisen osalta on samaa tasoa.

 

TSK
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 23.17:   
Jos nyt sanon oman henk. koht. mielipiteen niin itse en ole kiinnostunut retroilusta. (Mutta ei kai "sota" yhtä miestä kaipaa kun en mikään aktiivikaan ole.) Kerran parissa vuodessa käynnistän VICE:n ja pelaan pari viikkoa jotain vanhaa suosikki-C64-peliä ja sitten se unohtuu taas pariksi vuodeksi.

Voi olla että nämä A.inc:in epäonnistumiset ovat lannistaneet ihmisten Amiga-innostuksen viimeisiä rippeitä että siksi innokkaita jatkajia yhdistyksellekään ei löydy. Mutta jos Anu ei jaksa ja vuosikokouskin on jo syksyllä jolloin jatkamisesta pitää päättää eikä uusia vapaaehtoisia löydy niin ilmeisesti on liian hankalaa yrittää jatkaa yhdistystä eteenpäin jos A.inc-suosta vielä jotain kiinnostavaa vielä joskus löytyisi ???

Mitä jos muutetaan yhdistys AROS-käyttäjien yhdistykseksi ? Ja kun kerran monet haluaa niin se retroilu siihen mukaan vielä ?

 

Ibe U
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 23.19:   
Nyt kun Nordeakin on svedu firma voitaisiin yhdistää vaikka ruotsin vastaavaan.

Sielläkin kun näkyy touhuavan suomalaisia, eli tuskin kukaan "joutuisi" harjoittelemaan ammoin unohtunutta koulu Ruotsia.

 

TSK
Keskiviikkona, 1. elokuuta, 2007 - klo 23.45:   
Pistin ton mun edellisen viestin sen perusteella mitä tänne on viestitelty ketjun loppupuolelle. Vasta ton viestin lähettämisen jälkeen katsoin mikä tämän ketjun aloitus ja aihe on.

"Saku 2007", "Saku-tapahtuman nimellä on tässä männävuosina tituleerattu vaikka mitä vuosikokouksia, mutta totuushan on se, että viimeinen "oikea" tapahtuma järjestettiin vuonna 2001", "Kesä 2007 on tavoite, ja käytännössä se on tämän hallituksen viimeinen hetki järjestää Se Tapahtuma" ja "Kerätään ajatuksia ja ideoita tähän ketjuun. Totuus kuitenkin on, että ellei tapahtumaa nyt saada kasattua, se todennäköisesti jää tekemättä."

Joidenkin ihmisten mielestä Elokuu on vielä kesää eli aikaa ei ole paljon jäljellä. Mutta ilmeisesti mitään ei saada aikaan. Ja ketään ei taida kiinnostaakaan ?! Ja mites tämä ketju kääntyi yhdistyksen lopettamisketjuksi ? Miksei puheenjohtaja ole kopauttanut nuijalla tiukasti pöytään ja käskenyt ihmisiä takaisin ruotuun eli alkup. aiheeseen ! Sorry, itsekin lankesin.

 

Amigisti / Retroilija
Torstaina, 2. elokuuta, 2007 - klo 1.26:   
tämä on vain (nostalgia)amiga käyttäjän mielipide:


Oma mielipiteeni olisi, että Saku siirtyisi "retroilun" panostamiseen jatkossa. Itse en kuulu yhdistykseen (vielä), mutta olisi ikävää, jos amiga kuihtuisi suomesta kokonaan pois, suomessa riittää amigan kannattajia/retroilijoita, jotka mielellään näkisivät amigan nimen jatkossakin. Joten pitäkää ihmeessä yhdistys voimassa jatkossa.

Luulisin, että tälläkin saralla amigasta kiinnostuneita ihmisiä riittää pitämään amigan nimeä yllä, kunhan olisi jonkinlainen "tuki" takana. Eli toivoisin yhdistyksen jatkavan jatkossakin, kaikki näitä sivuja lukevat eivät kuulu yhdisykseen, mutta ovat hengessä mukana.

Lopetuksena sanottakoon, että jos suomessa on niin p"#¤aa amiga-henkeä, että tapellaan siitä jatketaanko yhdityksen hienoa Amiga "perinnettä", vaikkakin se vaatii muutaman henkilön panostusta vai ei, niin kuolkoon amiga pois suomesta, stna. Toivoisin että näin ei kävisi.

 

rrebel
Torstaina, 2. elokuuta, 2007 - klo 5.30:   
No, eikun panostamaan sitten? Vai odotellaanko joskus joku muu sittenkin, tällä(kin) kertaa, sen tekisi?

 

Boogie
Perjantaina, 3. elokuuta, 2007 - klo 0.30:   
Tampere ?
Aika ? - Vuosikokous samaan pakettiin ?

Sen jälkeen voisi vaikka hoitaa sopivan tilan ja tilan mukaan designata mitä sinne tulee.

 

Amigisti
Perjantaina, 3. elokuuta, 2007 - klo 0.42:   
Reroilu on pop, ja se puhuttaa ylelläkin:
http://plaza.fi/edome/uutiset/yle-tuo-retropelit-telkkariin

Tonne vois retrotapahtumasta pistää vinkkiä, jospa sais medianäkyvyyttä.

 

arles
Tiistaina, 21. elokuuta, 2007 - klo 20.32:   
rrebel: Ehkä se Joku Muu voisi ainakin auttaa..

 

rrebel
Keskiviikkona, 22. elokuuta, 2007 - klo 1.21:   
arles: Joku Muu on minunkin Paras Kaverini <3

 

joku jossakin
Keskiviikkona, 22. elokuuta, 2007 - klo 19.30:   
Olkaa varovaisia tuon "Ei kenenkään homma" kokeilujen kanssa, koska ainakin eräässä kirjassa, jonka ratkaisu oli 42, kerrottiin että siten saatiin vielä nopeampi avaruusalus toteutettua kuin äärettömän epätodennäköisyys generaattorilla.

 

Marvin
Maanantaina, 27. elokuuta, 2007 - klo 0.06:   
Paljonko on 6*7?

Lisää viestisi tähän
Viestisi:
Käyttäjätunnus: Postitus informaatiota:
Tämä on yksityinen keskustelupalsta. Vain rekisteröidyt käyttäjät ja moderaattorit voivat postittaa tänne.
Salasana:
valinnat: Aktivoi URL:t automaattisesti tässä viestissä
Toimenpide: