Saku 2020 -etäpelikilpailu alkaa nyt!

Saku-foorumi » Interaktiivinen Saku » Viestit 2020 » Saku 2020 -etäpelikilpailu alkaa nyt! « Edellinen Seuraava »

Kirjoittaja Viesti
 

Suomen Amiga-käyttäjät ry
Käyttäjätunnus: saku

Rekisteröity: 4-2013
Perjantaina, 25. syyskuuta, 2020 - klo 16.30:   

Varsinaista Saku 2020 -tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna vallitsevien olosuhteiden vuoksi, mutta jottei perinteinen Saku-viikonloppu jäisi aivan tyhjäksi sormien pyörittelyksi, järjestämme etäpelikilpailun tunnelman piristämiseksi!

Kilpailupelinä toimii suomalaista tekoa oleva Smarty and the Nasty Gluttons, jonka juuret ulottuvat lähes 30 vuoden taakse, mutta joka viimeisteltiin julkaisukuntoon tänä kesänä. Tarinaan pelin taustalla voi tutustua paremmin osoitteessa http://smartygame.fi/

Eikä kilpailua ilman palkintoa! Eniten pistetä kerännyt pelaaja voittaa omakseen uunituoreen "boksiversion" samaisesta pelistä. Fyysiset kopiot pelistä valmistuvat vasta myöhemmin syksyllä, joten voittaja on ensimmäisten joukossa saamassa oman kappaleensa kokoelmiinsa.

Lisäksi arvomme kaikkien osallistujien kesken SkillGrid-pelin CD-version, joka sisältää manuaalin, tarrat levykkeitä varten sekä muuta promomateriaalia. Ja pistetäänpä mukaan vielä lisäksi pelijuliste. Peli toimii AGA-Amigoilla ja CD:ltä löytyvät myös ADF-tiedostot emulaattorikäyttöön tai levykkeille kirjoittamista varten. Kannattaa siis osallistua kilpailuun vaikka pienemmälläkin tuloksella!

Palkinnot toimitetaan voittajille postin kautta mahdollisimman nopeasti.

Itse kilpailupeli toimii lähes kaikilla classic-Amigoilla ja sen voi ladata ADF-tiedostona pelin kotisivuita. Peli on ladattavissa ADF:nä myös kotisivuiltamme, mutta tarjoamme lisäksi WHDLoad-version kovalevyllisille Amigoille.


Kilpailun säännöt:
  • Kilpailu alkaa heti ja päättyy sunnuntaina 27.9.2020 klo 23.59, johon mennessä tulokset on ilmoitettava.
  • Voit pelata niin monta yritystä kuin haluat kilpailuajan puitteissa.
  • Kirjoita tunnistettava nimimerkki pelin päättyessä ja ota kuva kännykällä/kameralla hiscore-listasta (Hall of Fame), joka ilmestyy aloituskuvan jälkeen. Kuvia ei tarvitse esittää välituloksia ilmoittaessa, mutta vaaditaan palkinnonsaajilta lopuksi tai muutoin palkinnot siirtyvät seuraaville.
  • Tulokset voi ilmoittaa Saku-foorumille tähän ketjuun, Facebookiin tai sähköpostilla.
  • Ilmoitathan tuloksia heti suoritusten jälkeen etkä jemmaa ainoaa tulostasi loppuun, että kilpailu pysyy mielekkäänä kaikille! Tuloslistaa päivitetään lähes reaaliajassa viikonlopun ajan.
  • Kaikenlainen huijaaminen on ehdottoman kiellettyä. Älä siis käytä trainereita tms.
  • Pelisuoritus on tehtävä yhdeltä istumalta pelin alusta pelin päättymiseen asti, joten älä käytä minkäänlaisia tallennuspisteitä.
  • Älä myöskään harrasta "lypsämistä", vaan yritä edetä pelissä koko ajan. Pidetään kilpailu reiluna!

Pidetäänpä hauskaa etä-Sakuilun merkeissä ja näytetään parastamme pelin tekijöillekin, jotka ovat innoissaan mielenkiinnostamme! :-)





Tulokset:

1. SunDwn 35530
2. IKE 32600
3. jPV 27380
4. Mipe 24970
5. Hanzu 11800
6. Hooligan 10410
7. jansa 7390
8. Blumenkraft 5830
9. Jyri 3940
10. Antti 3460
11. Tohe 1340


 

Suomen Amiga-käyttäjät ry
Käyttäjätunnus: saku

Rekisteröity: 4-2013
Lauantaina, 26. syyskuuta, 2020 - klo 10.39:   
Ja pienenä vinkkinä alkuun pääsemiseen: tainnuta ylempänä olevia vihollisia ja vieritä ne alempana olevien päälle, jolloin saat avaimen. Kerää viisi avainta päästäksesi seuraavaan kenttään.

Peli ei ole helpoimmasta päästä, mutta tämähän sopii hyvin tällaiseen lyhyeen pelikilpailuun, koska yksi suoritus ei kestä liian kauaa. Eikä tätä kukaan varmaan vielä osaa kovin hyvin, joten kaikilla on mahdollisuus voittoon, vaikkei siltä heti tuntuisikaan :-)

 

Suomen Amiga-käyttäjät ry
Käyttäjätunnus: saku

Rekisteröity: 4-2013
Lauantaina, 26. syyskuuta, 2020 - klo 20.24:   
Eipä maltettu olla pelaamatta hieman vuosikokouksen jälkeen, joten tuloslistaan lisätty nyt vähän pohjatuloksia :-)

 

Hooligan/DCS
Käyttäjätunnus: hooligan

Rekisteröity: 10-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 0.05:   
http://thehooligan.fi/temp/smarty.png

Ennen vietettiin lauantait vähän eri aktiviteeteillä..olenkohan tullu a) nörtiksi b) vanhaksi c) raittiiksi?

 

Hooligan/DCS
Käyttäjätunnus: hooligan

Rekisteröity: 10-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 0.31:   
http://thehooligan.fi/temp/hooligan_score.png

10410 pistettä. Mun tekosyy on aivan susipaska compo pro usb.. siis olen kuitenkin ihan rahaakin tuosta romusta maksanut. Ei pysty edes pelaa, kello 0:30 ja naapurit häiriintyy nappien naksutteluista :-D

 

Janne Sirén
Käyttäjätunnus: jtsiren

Rekisteröity: 9-2010
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 2.13:   
Hooligan/DCS: Tiedän tunteen, vaikka sinänsä pidänkin a.o. ohjaimesta joystickina. :D

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 9.45:   
Joo ei ne uusio-comp prot ole alkuperäisten veroisia... mutta minkäs teet kun ei uusina paljon parempiakaan ole saanut aikoihin. Saati USB:nä...

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 11.13:   
8910... vaikuttaa hyvältä kilpailupeliltä, kun ei yritykset kestä kauaa ja kaikille haastava kuitenkin. Pientä koukutustakin huomattavissa :-) Ei muuta kuin Amigat tahi emulaattorit tulille kaikki!

 

Janne Sirén
Käyttäjätunnus: jtsiren

Rekisteröity: 9-2010
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 11.22:   
Voisikohan tämän pelin nimen suomentaa Älypää ja ilkeät ahmatit...

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 12.00:   
Heh, varmaankin.. ne vihulaiset ovat tosiaan ilkeitä ahmatteja syödessään arvokkaat avaimet.. grr. Eli vinkkinä: ei kannata jättää avaimia lojumaan :-)

 

Ibe U
Käyttäjätunnus: ibe_u

Rekisteröity: 10-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 14.21:   
Ensin peli vaikutti mukavalle, mutta sitten käyrä alkoi kääntymään v*tutuksen puolelle. Ärsyttävin piirre on se, että aivan kuin olisi pieni viive siinä, että ahmatit reagoivat ampumiseen. Tämä n huomaa, jos ampuu lähellä olevaa ahmattia. Toinen ärsyttävyys on se, että jos menee ylös, niin niitä alkaa tippumaan päälle, eikä sille oikeastaan voi mitään.

 

Hanzu
Käyttäjätunnus: hanzu

Rekisteröity: 3-2010
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 16.19:   
Lähdin reisuun ja otin A600 koneen ja ulkoisen Gotek Flashfloppyn mukaan tätä varten.

Peli ei käynnisty. Tulee sateenkaaren väreissä oleva ruutu. Eikä etene mistään napeista.

Ilmeisesti ei tykkää uudemmista Kickstarteista, koska tässä koneessa ei muuta erikoista kuin 3.1.4. Nettisivulla kyllä luki että Jope testannut useissa Amigoissa. Liekö sitten vakioita tai vanha kickstarttisia kaikki.

On tuossa missä olen vierailemassa A500 KS1.3 myös mutta ei nuo vanhat Kickstartit boottaa external disk drive liitännästä. Pitäis avata kuoret.

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 16.28:   
Minulla toimi ongelmitta A500:ssa jossa KS3.1. Tosin sitten kun kokeilin MiSTissä niin ei suostunut inahtamaankaan, vaikka testailin A500:n ja A1200:n kaikissa mahdollisissa variaatioissa.

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 16.42:   
Ibe U: jos ne ahmatit ovat muuna kuin vihreänä, niin pitää ottaa vähän ennakkoa, kun ovat niin nopeita. Päälle tippumista voi vähän tarkkailla, kun oppii katsomaan...

SunDwn: me pelattiin MiST:llä kokouksessa.. ADF ei suostunut toimimaan suorilta myöskään, mutta WHDLoad-versio toimi sillä kuitenkin kovalevyasenuksesta käynnistettynä.

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 18.09:   
jPV: Toivoinkin että WHDLoad-versio toisi muutoksen, mutta sitä ei vielä ollut silloin kun testailin. Pitää nyt ottaa uusintaan :-)

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 18.59:   
Muutaman pelikerran jälkeen oma paras tulos tällä hetkellä on 22850. Katsotaan jos vielä iltasella ehtisi muutaman kerran yrittää.

 

jansa
Käyttäjätunnus: jansa

Rekisteröity: 10-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 19.12:   
Ite viritin Amiga Foreverin ja pelailen sillä. Ei ole joystickiä, joten näppiksellä mennään, vaikka sillä pelaamisessa on omat haasteensa. Vasta 7390 tuloksena, mutta onhan tässä vielä iltaa jäljellä :D

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 20.57:   
Itsekin menen WinUAE + Logitech Rumblepad 2 -kombolla, vaikka noilla antaakin paljon tasoitusta aidolla Amigalla pelaavalle. Varsinkin tuo padi on melko ankea, mutta en jaksa alkaa raivaamaan kaikkea Amigan eteen ja päälle kertynyttä tavaraa pois...

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 21.18:   
No nii, hiljalleen paranee tulokset, 30750 nyt.

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 21.58:   
35460 ja ekaa kertaa Kalinkaliaan.

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 22.03:   
Tulihan sitä säpinää :-)

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 27. syyskuuta, 2020 - klo 22.57:   
35530 taisi jäädä minun parhaaksi tulokseksi tältä illalta, pikkasen paransin vielä :-)

 

jansa
Käyttäjätunnus: jansa

Rekisteröity: 10-2009
Maanantaina, 28. syyskuuta, 2020 - klo 9.10:   
Oma tulos jäi vaatimattomasti tuonne 8430 pisteeseen, mutta väliäkös hällä. Kiitokset kilpailun järjestämisestä. Oli hauska ja hyvä idea ja melkeinpä toivon, että näitä järjestettäisiin jatkossakin vaikka olisikin myös varsinainenkin livetapahtuma.

Peli oli myös oikein osuva valinta. Pidin siitä, ettei ollut mitään aikarajaa, mitä vastaan piti pelata vaan sai rauhassa miettiä tekniikoita ja taktiikkaa. Tuossahan pystyi periaatteessa pelaamaan kahdella hyvin erilaisella tavalla eli joko kerätä nopeasti vain avaimet ja siirtyä seuraavaan kenttään tai sitten keräillä enemmänkin pisteitä ennen siirtymistä. Aika vaikealta peli tuntui, mutta saattaa johtua siitä, ettei sitten ysärin oikein ole tullut mitään pelattua :-) Ja pisteet myös suomalaisuudesta ja ajankohtaisuudesta!

 

Hanzu
Käyttäjätunnus: hanzu

Rekisteröity: 3-2010
Maanantaina, 28. syyskuuta, 2020 - klo 16.36:   
Itsellä meni enemmän pelitestauksen puolelle se mitä jäi aikaa koneongelmien kanssa tappelemisesta ja jotenkin toivoin, että vaikka tuo on jo julkaistu, niin jotain kehitystä voisi vielä tapahtua, jos ei muuten niin sitten aiotun open source meiningin kautta.

Jotenkin tuo kerättävä pisteroina on aika persoonatonta ja saman arvoista. Vaikea hahmottaa saiko mistään mitään erikoiskykyä. Jostain ainakin tuli se parempi salama-ammus pallon sisältä. Pointsit kuitenkin kerättävän tavaran aika uniikin näköisestä pinoutumisesta.

Hahmon ryömintä kahvasta alaspäin vedettäessä oli jotenkin löyhässä käytössä. Sillä pystyi kyllä ohittamaan rullalla olevat viholliset tönäämättä tai kiertaa rullan toiselle puolen kun halusi työntää eri suuntaan, tosin tämä taktiikka oli liian hidasta käyttää, mutta mitään kenttäteknisiä koloja en ehtinyt nähdä, johon olisi ollut pakko mennä ryömimällä. Näkivätkö pidemmälle pääseet?

Sitten nappi pohjassa tapahtuvista kertäkäyttö erikoiskyvyistä: Ensinnäkin tuon käyttö aiheutti tavallaan pausen peliin koska siinä ruudussa pystyi viipymään loputtomiin. Toiseksi liekö bugi vai tahallinen, mutta tuon käyttö antoi suojan vastustajakosketukseen. Kerran yksi vastustaja juoksi lävitseni juuri kun olin tuon käynnistänyt ja selvisin siitä ilman seuraamuksia. Aika ihme logiikka, että idealampun syttyminen suojelee, kun moni muu toimi ei auta.

Peli ei vissiin näppäimistöä tarvitse ollenkaan. Yritin löytää jo C64 peleistä tuttua turn off music nappia ja totesin että en löytänyt mitään näppäintä mikä tekisi mitään, kun high scorekin on pakotettu peliohjaimeen Arcade kone hengen mukaisesti.

Koirakaverin käytöstä en havainnut mitään hyötyä. Enemmänkin se hämäsi kun koira ravasi ympäriinsä saman värisenä kuin medium kyspsynyt vihollinen, niin tulihan tuota rakkia monta kertaa salamoitettua vahingosa. Koira olisi voinut olla vaikka musta, valkoinen tai sininen, niin erottuisi vastustajien paletista tai vaihtoehtoisesti ei olisi pitänyt tehdä ruskeita vastustajia.

Earthquakessa oli bugia, koska sen on kai tarkoitus vetää rullalle kaikki ruudussa sillä hetkellö olevat vastustajat, mutta itsellä kävi ainakin kahdesti niin, että maanjäristyksen ytimessä ollut vihu jäikin normaalitilaan ja tietysti yllätti earthquakeen luottavan pelaajan.

Vauhtikengissä sai muutamia pisteitä kun teilasi vastustajat, mutta olisi vointut edes avaimet antaa palkinnoksi, kun samalla tavalla lentävät siinä törmäyksessä.

Plussaa yllättävän hyvöstä ohjattavuudesta. Vastustajat rullalla eivät aina tarttuneet rullattavaksi ekalla yrittämällä vaan joutui joskus yrittämään toisen kerran ja siihen ei olisi aikaa.

Ärsyttävin pelissä ei ole katosta tippuvat vastustajat (niiden putoamis alueet on muutenkin merkitty vihreillä nuolilla), vaan ne jotka pomppaavat kentän puolivälikorkeudelle mistä lie maan sisästä. Muutenkiin inhoan syvästi pelejä joissa vastustajat spawnaavat jo putsatuille alueille tai viereesi oli sitten kyse retropeleistä tai ihan uusista tuotoksista.

Vastustajan muuttuminen punaiseksi ja nopeaksi tuo mieleen Wizard Of Wor pelin supervauhtiin kiihtyneet vastustajat jotka ovat sankarin ammustakin nopeampia, joten jos olen ne Wizard Of Worissa kestänyt, niin kaipa tässäkin, mutta miksi ihmeessä pelejä ei tehdä ymmärtämään sitä että kun tulitusnappi on pohjassa, niin tulitusta tulee katkeamatta, eihän tuossa tulitusnapin pieksemisessä ole mitään järkeä, uustuotanto joikilla meteli on niin valtava, että ei itseäkään huvita kauaa pelata. Varsinkin kun ammukset ovat loputtomat, niin ei ole estettä tulittaa koko ajan ja sorminivelten ei tarvitse väsyä, nämä pelit kuitenin pitäisi ajatella enemmän tai vähemmän fysiikaltaan jo kulahtaneille pelaajille.

Lisäksi näyttää siltä että 90-luvulta ei ole opittu mitään hardware peliyhteensopivuudesta. Kyllä uusimmalla kickstartilla pitää sentään peli testata eli 3.1.4 ei pitäisi olla este pelaamiseen. Ainakin itsellä se näytti olleen. Aihe on arka sillä itsehän myin jo varhain tappiinsa asten varusteltujen Amigojen ja alkuperäisten pelien epäyhteensopivuudesta johtuen lähes 40 pelin kokoelman pois. Enkä sitä ehkä olisi tehnyt, jos olisin tiennyt että joidenkin vuosien päästä tulee sellaisia tuotoksia kuin WHDLoad. Useimmiten syynä oli pelkkä uudempi Kickstart.

Ihan pienillä muutoksilla tästä voisi tulla yksi suosikki Amiga-pelini vaikka onkin yksinpeli.

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Maanantaina, 28. syyskuuta, 2020 - klo 19.53:   
Whoops, enpä edes huomannut käyttää noita erikoiskykyjä :D Note to self: RTFM

Noilla ois kyllä voinut pariin kertaan pelastaa tilanteen, kun on liikaa vihollisia punaisena...

Varmaan kuitenkin pisteiden kannalta on tehokkainta opetella putsaamaan kentät mahdollisimman nopeasti, että saa maksimi aikabonukset ja lisäelämiä.

Jos kaksi ahmattia teilaa kerralla, niin saa sen salama-aseen. Ja kolmesta vihollisesta pommin. Näitäkin voi ehkä keräillä, kun pyörittelee vihollisia sopivasti kasaan jne.

 

Suomen Amiga-käyttäjät ry
Käyttäjätunnus: saku

Rekisteröity: 4-2013
Maanantaina, 28. syyskuuta, 2020 - klo 21.06:   
Suoritimme virallisen arvonnan...
https://youtu.be/rW1K9_10btU

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Keskiviikkona, 30. syyskuuta, 2020 - klo 23.41:   
Itselleni tämä peli on kyllä yksi vuoden hienoimmista tapauksista, ihan ilman Suomibonustakin. Itse asiassa yllätyin siitä miten kovasti tämä tempasi mukaansa ja aiheuttaa sellaista "vielä yksi yritys" -addiktiota, kun en ole varmaan vuosiin oikein syttynyt perinteisistä tasohyppelyistä. Eihän tämä täydellinen peli ole, mutta hemmetin hyvä kyllä ja onneksi saivat julkaistua.

 

Suomen Amiga-käyttäjät ry
Käyttäjätunnus: saku

Rekisteröity: 4-2013
Torstaina, 1. lokakuuta, 2020 - klo 20.40:   
Viralliset tulokset koostettuna vielä.

Etäpelikilpailun ja boksiversion Smarty and the Nasty Gluttons -pelistä voitti siis SunDwn. Saimme vielä videonkin voittotuloksen syntymisestä! Se löytyy nyt osoitteesta: https://youtu.be/GcppzmkY8wk

Arvonnan ja SkillGrid-pelin bonuksineen voitti Hanzu!

Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistuneille!

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Torstaina, 8. lokakuuta, 2020 - klo 22.29:   
Pahinta kyllä aina jälkikäteen katsoa omia pelisuorituksiaan, kun näkee kaikki virheet mitä teki ja missä ois voinut hoitaa homman paremmin mutta kaikessa hässäkässä ei ehtinyt/hoksannut :-)

 

Janne Sirén
Käyttäjätunnus: jtsiren

Rekisteröity: 9-2010
Perjantaina, 9. lokakuuta, 2020 - klo 21.54:   
Onnea vielä näin perästä, SunDwn! :-)

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Lauantaina, 10. lokakuuta, 2020 - klo 15.05:   
Heh, joo muutamassa kohdassa jäi hätäilyn takia isot helpot pisteet saamatta SunDwn:lta, mutta tärkeintä onkin pitää hauskaa! Ja tässä näkee, että ei me mitään über-pro-pelaajia olla, jos joku ei usko mahdollisuuksiinsa ja uskalla sen takia osallistua :-)

IKE muuten vetäisi niukasti paremman tuloksen silloin, mutta myös niukasti deadlinen jälkeen, joten kärkipaikka ei enää vaihtunut :-)

 

SunDwn
Käyttäjätunnus: sundwn

Rekisteröity: 6-2015
Sunnuntaina, 25. lokakuuta, 2020 - klo 2.46:   
Seuraavassa Amiga Futuressa muuten mitä todennäköisimmin Smarty-arvostelu :-) Olisi ollut jo edeltävässä, mutta peli sattui ilmestymään vähän turhan lähelle lehden deadlinea.

Lisää viestisi tähän
Viestisi:
Käyttäjätunnus: Postitus informaatiota:
Tämä on yksityinen keskustelupalsta. Vain rekisteröidyt käyttäjät ja moderaattorit voivat postittaa tänne.
Salasana:
valinnat: Aktivoi URL:t automaattisesti tässä viestissä
Toimenpide: