A500:n levyasemaongelma

Saku-foorumi » Classic Amiga » Yleinen keskustelu » Viestit 2017 » A500:n levyasemaongelma « Edellinen Seuraava »

Kirjoittaja Viesti
 

pullasuti
Käyttäjätunnus: pullasuti

Rekisteröity: 9-2017
Sunnuntaina, 1. lokakuuta, 2017 - klo 11.34:   
Onpas tässä nyt viikon päivät tullut painiskeltua murheenkryynin kanssa. Amiga 500 tuli kotiutettua retroilua varten, ja sen ohessa läjä levyjä, joiden toimimattomuuden kuittasin iällä/viruksilla/ties millä. Myöhemmin kuitenkin vaikutti siltä, että satunnaisesti levyt lähtivätkin toimimaan täysin ongelmitta. Ei tyyliin juu/ei/juu/ei, vaan jos buuttasi, toimi mukisematta. Yritin puhdistella sisäisen levyaseman lukupäät isopropanolilla, joka tuntui ensin auttavan (WB1.3 lähti jopa Kickstart -ruudusta eteenpäin kertaalleen), mutta lopulta tulos oli aika nollatasolla.

Eilen päätin heittää vanhalla asemalla vesilintua, ja kolvasin PC:stä Samsungin korppuaseman tilalle, ja nyt tuntuikin olevan jo paljon parempi tuuri, koneen lataillessa aiemmin toimimattomia levykkeitä. Vaan siihenpä sitten jäätiinkin, ja nyt olen todennut että toimivuus on lähes 1:1 koneen originaaliaseman kanssa. Levy sisään, kolme samanlaista rutkausta ja Kickstartin ruutua tuijotellaan.

Olen myös epätoivoissani koettanut eri kaapelia, putsannut kaapelin ja virtapiuhan kontaktit ja käynyt piirinpaineluruljanssin läpi. Vaan ei muutosta. Kone ei meinaakaan ladata levykkeitä, ja sitten joskus taas potkaisee yllätyskorpun käyntiin kuin tyhjää vain.

Tarkoitus olisi hommailla Gotekki koneeseen, kunhan lähistöltä sellaisen bongaan, mutta tietysti mielessä on kysymys, että mitä jos raudan puolesta on jotakin hämminkiä, ja myös USB-tikulta ladattaessa kone ei pysty juttelemaan levyemun kanssa.

Olisiko mitään tiedonjyvää tapaukseen?

 

Ibe U
Käyttäjätunnus: ibe_u

Rekisteröity: 10-2009
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2017 - klo 10.14:   
Oma kokemukseni noista korppuasemista on sellainen, että minulla ei ole ainuttakaan toimivaa. Putsaaminen ei auta mitään, tai ainakaan putsaus korpun ajaminen. Useammin se tuottaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä.

Suosittelen Gotekin hommaamista.

Gotekki 14€
OLED näyttö 4€
Ohjelmointiin tarvittava USB piuha 3€
Kolmas nappula 1€ (ei pakollinen)

Hintaa tulee 21-22€ jos itse ohjelmoi gotekin ja laittaa siihen Flash Floppy firmiksen. Oled näytön pystyy laittamaan olemassa oleviin piuhoihin, eikä kolvailua yms tarvita.

Oled näytöllä / Flash Floppy firmiksellä pääsee siihen tilanteeseen, että selector image ei tarvita, ellei erityisesti sitä halua käyttää.

 

Hanzu
Käyttäjätunnus: hanzu

Rekisteröity: 3-2010
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2017 - klo 10.51:   
Itsellä ei ole kokemusta että tämän kaltainen ongelma voisi olla emolevyn raudan aiheuttamaa, mutta jos jollain muulla on niin voinee siitä kertoa. CIA piirien vaihto ristiin ei lienee haitanne kokeilla.

Jos levyt ovat olleet säilytyksessä olosuhteissa joissa ne ovat altistuneet lialle, kosteudelle tai homeitiöille, niin uskoisin että tuollainen toimii ja ei toimi voisi olla mahdollista kun levyn epäpuhtaudet seilaavat siellä levykekuoren sisässä paikasta toiseen. Eikös ne levykkeiden preservoijat ole purkaneet levykuoria pois ja pyyhkineet koko sisälevyn pinnan isopropanolilla ennen preservointia. Jos levyt osavat saatuneet, voisin kuvitella että lika siirtyy myös uuteen asemaan. Jos levykkeitä on syytä epäillä, Vesaliasta:
http://www.vesalia.de/e_floppydisks.htm
ja Ebaystä saa vielä uusia DD korppujakin.

PC korppuasema modauksissa pitää olla varma että on ottanut sieltä aidon ready signaalin eikä vaan jotain joka tekee melkein saman niin että asema toimii, mutta ei kuitenkaan ihan täysin.

Jos itse ostaisin korppuaseman, ostaisin sen täältä:
http://amigastore.eu/en/476-internal-floppy-disk-drive-for-amiga-500.html

tai ehkäpä sittenkin ottaisin modaamattoman laadukkaan PC korppuaseman ja pistäisin sen perään Ian Stedmanin V2.5 Floppy Drive Adaptorin joka maksaa reilu 17 euroa postikuluineen.
http://www.ianstedman.co.uk/Sales/sales.html
Itsellä olen ostanut noita aikaisempia versioita 3 kpl. Pitää vaan tarkistaa että aseman takana on tilaa tuolle töröttää paikallaan, ulkoisissa korppuasemissa ei yleensä ole.

Toisaalta kokonaisia testattuja koneitakin saa halvalla:
https://www.tori.fi/vi/40668628.htm

Gotek on aina hyvä hankinta vaikka korppuasema ja korput pelaisivatkin. Sen voi myös laittaa ulkoisen levykeaseman koteloon, jolloin sitä on nopeampi käyttää myös mahdollisissa muissa Amigoissa.

Viruksiakin olen löytänyt muilta kauppojen yhteysessä saamilta vanhoilta levykkeillä yllättävän paljon. Käsittämättämät read/write errorit ja disk-validator ilmoitukset voivat johtua niistä. Itse suosin VirusZ III tarkastajaa.
http://www.vht-dk.dk/amiga/download.htm ainakin sillä vaan pitää tarkastaa joka korppu kolmeen kertaan sillä eli ensin se katsoo bootblockin automaattisesti ja odottaa käyttäjän tuomiota, sitten pitää ajaa sektoritarkastus ja jos korpulla myös näkyviä filejä eli ei ole täysin träkkikoodattu niin sitten päälle vielä tiedostotarkastus.

 

pullasuti
Käyttäjätunnus: pullasuti

Rekisteröity: 9-2017
Maanantaina, 2. lokakuuta, 2017 - klo 11.55:   
Jeps, Gotek & TTL-piuha ovatkin toivon mukaan huomenissa perillä, joten se selvittää ainakin että onko pulmaa syvemmällä raudassa.

PC-aseman modailu pitäisi olla tehty ihan säännönmukaisesti, mutta tuo Stedmanin adapteri vaikuttaisi kyllä ihan näppärältä vehkeeltä vastaisuuden varalta. Eihän näistä mekaanisista vehkeistä henno tyystin erota.

Tarkoitus oli aluksi tehtailla korput uusiksi (ennen kuin pystyn tarkastamaan tuon perintöboksin paremmilla työkaluilla) adf-imageista ja omassa säilytyksessä olleista "hyvistä" levykkeistä, mikä toistaiseksi on kuitenkin aiheuttanut ongelmia, sillä en pääse buuttaamaan heikossa hapessa olevalla WB1.3-korpulla Workbenchiin sarjaporttiyhteyden muodostamista varten :-)

Uusi konekin on hankitalistalla, mutta ajattelin että en luovuta tämän kapistuksen kanssa, ja seuraava hankinta on sitten mallia 1200.

Lisää viestisi tähän
Viestisi:
Käyttäjätunnus: Postitus informaatiota:
Tämä on yksityinen keskustelupalsta. Vain rekisteröidyt käyttäjät ja moderaattorit voivat postittaa tänne.
Salasana:
valinnat: Aktivoi URL:t automaattisesti tässä viestissä
Toimenpide: