Tilausta Amiga-aiheisille artikkeleil...

Saku-foorumi » Uusi sukupolvi: AmigaOS 4 » Yleinen keskustelu » Viestit 2002 » Viestit 04/2002 asti » Tilausta Amiga-aiheisille artikkeleille Suomen PC Formatissa « Edellinen Seuraava »

Kirjoittaja Viesti
 

Jukka O. Kauppinen
Maanantaina, 1. huhtikuuta, 2002 - klo 1.32:   
Otin jonkin aikaa sitten vastaan toimen Kustannus Oy Euromedian julkaisemassa Suomen PC Format -lehdessä. Kyseinen lehti oli aiemmin brittiläisen Future Publishingin PC Format -lehdestä suoraan käännetty, mutta sitä tullaan jatkossa tekemään täysin Suomessa. Ensimmäinen pääasiassa kotomaassa tehty numero tulee ilmestynee huhtikuun alussa.

Vanhana Amigistina ja retrokoneiden harrastajana kaipaisin lehteen myös Amigan historiaa ja nykyisyyttä kaipaavia artikkeleja.

Lehden nimestä huolimatta julkaisu ei ole jatkossa yksinomaan PC:tä käsittelevä.

Sen sijaan että ryhtyisin monen välivuoden jälkeen käyttämään tuhottomasti aikaa Amigan nykytilanteeseen, uusiin käyttöjärjestelmäversioihin ja muihin kotkotuksiin tutustumiseen tiedustelisinkin josko Sakun, jota olin sentään aikoinaan itsekin ideoimassa ja perustamassa, nykyaktiiveista löytyisi kiinnostuneita kirjoittajia. Ja toki myös Amiga-aiheen ulkopuoliset muitakin mikroja koskevat artikkelit käyvät, mikäli myös sellaisten kirjoittaminen sujuu. Julkaistavista artikkeleista maksetaan palkkiot kustantajan normaalin käytännön mukaisesti.

Yhteydenotot sähköpostitse: jukka.kauppinen@euromedia.fi

Hyviä jatkoja,

jok

 

Anu Seilonen
Maanantaina, 1. huhtikuuta, 2002 - klo 17.36:   
Lisätään nyt vielä hämmentyneiden foorumilaisten rauhoittamiseksi, että kyseessä EI ole aprillipila. Toivottavasti lukijoiden joukosta löytyy kirjoittajia, sillä Amigaa ei MikroBitin lisäksi ole juuri valtalehdistössä käsitelty satunnaisia pilkahduksia lukuunottamatta.

 

JPQ
Maanantaina, 1. huhtikuuta, 2002 - klo 18.30:   
No hyvä kuin ole aprilli pila jos olisi ollutkin olisi ollut liian taidon näköinen. Ja mauton. Kunnon pilassa kuten eräässä julkaisussa luki niin pitää olla tekijiä joka paljastaa sen feikiksi. Täällä yksi kirjoittaja joka ylimmälle postitti jo kyselyn kelpaisiko annettu aihe?

 

Jukka O. Kauppinen
Maanantaina, 1. huhtikuuta, 2002 - klo 20.52:   
1.4. sattui päiväksi vain sen takia, että juuri tällöin satuin yökukkuessani lukaisemaan taas sfnet.atk.amigan viestejä, ja huomasin Anun "Saku #39 - 1. tilannekatsaus" -postauksen, mistä tajunnan uumenissa pulppuillut juttutarve muistuikin mieleen.

JPQ, työsähköposteja lueskelen taas arjen koitettua. :)

jok

 

Jon
Tiistaina, 2. huhtikuuta, 2002 - klo 14.39:   
Muutamia aiheita:

AmigaOne ja AmigaOS 4.0
AmigaDE / Amiga Everywhere
Pegasos ja MorphOS

Hmm.. tietenkin olisi hienoa jos valitut palat näistä tulisivat ikäänkuin "konkreettisiksi" asioiksi ennen niistä kirjoittamista. Uutisoidahan voi aina.

 

Jani Kuituniemi
Tiistaina, 2. huhtikuuta, 2002 - klo 17.59:   
Olisi muuten hienoa, jos joku kirjoittelisi artikkelin
"modernista" Amigasta, joku tornikone, pci-paikoilla
ja ohjailemma PPC turbolla ja littunäytöllä jne koska
melkeen kaikki tuntuvat edelleen mieltävän, että Amiga
on se A500:n näköinen ja tehoinen pikkukone.. :)

 

JPQ
Tiistaina, 2. huhtikuuta, 2002 - klo 20.20:   
Jani Kuituniemi: Mikset tee tuollaista juttua itse no arvaan ei ole sopivaa amigaa.

Itse ajattelin tehdä amigan softa esittely jutun jossa pohdin puutteita plus etuja. Itse kirjoitan jutun suhteellisen modernilla amigalla. Tuo hyvä juttu idea jos vain löytyisi tekijä. Minunkin juttuni voi muuttaa ihmisten suhtaumista.

 

KimmoK
Keskiviikkona, 3. huhtikuuta, 2002 - klo 8.54:   
Minulla on yx "heavy duty" luokan artikkeli tekeillä (oikeastaan useampikin), mutta hyviä tapoja noudattaen en kerro tarkempaa ennen kuin artikkeli on vähintään 90% valmis.

Ei kai sille ole mitään rajoitteita jos vaikka sama artikkeli julkaistaisiin sekä Saku:ssa että tuossa PC Format:ssa?

Entäs se mun muinainen ehdotus että Saku lehti annettaisiin ilmestymisensä jälkeen jollekin PC lehdelle liitettäväksi lehden CD:lle?


Onko muuten jossain olemassa indexi/hakemisto Sakussa jo aikaisemmin julkaistuista artikkeleista?

 

JPQ
Keskiviikkona, 3. huhtikuuta, 2002 - klo 12.50:   
KimmoK: hyvä tietää tuosta hyvästä tavasta.....

 

Jani Kuituniemi
Keskiviikkona, 3. huhtikuuta, 2002 - klo 14.27:   
Jcq: aivan oikein, ei ole noin high-end kone mulla,
muuten ehkä olisin voinut moisen kirjoitaa.

 

Janne Sirén
Keskiviikkona, 3. huhtikuuta, 2002 - klo 15.13:   
KimmoK: Jokaisen Sakun mukanahan on lista lehdessä aikaisemmin julkaistuista artikkeleista (Toimituksellist / Aikaisemmat Sakut).

 

KimmoK
Keskiviikkona, 3. huhtikuuta, 2002 - klo 15.32:   
Janne, joo, näkyypi olevan. Enpä muistanut tuota ollenkaan.

Hmmm... tuosta voisi veistää sellaisen listan / tietokannan johon voisi tehdä hakuja & filteroida löydöksiä haluamansa tiedon paikantamiseksi.

Jos vain jollakin on aikaa...

 

Tohtori AivoTurmio
Torstaina, 4. huhtikuuta, 2002 - klo 1.07:   
Kiinnostusta jutun kirjoittamiseen kyllä löytyisi, mutta taitoa ja ideaa tuollaista lehteä varten ei taida löytyä.

Joten samantien kysymys josko olet valmis enemmän kuin puhtaaksi kirjoittamaan jutun ja mikä sellainen sopiva aihe sitten olisi missä ei tarvitsisi mitään kovin nippeli tietoa, eli kelpaavatko esimerkiksi pakinatyyppiset tyyliin: miksi yhä käytän amigaa?

 

Jukka O. Kauppinen / PC Format
Torstaina, 4. huhtikuuta, 2002 - klo 10.09:   
Jeps. Modernista Amigasta, AmigaDE:stä jne olisi hyvin kiinnostavaa julkaista juttua. Joko konkreettista tai sitten "tätä on tulossa" -tyyliin, ennakoiden.

Kimmo, minulla ei ole ongelmia, jos samaa juttua on sekä Sakussa että Formatissa.

Tohtorismies, mieluiten tietysti ottaisin vastaan tekstiä, johon tarvitsee koskea mahdollisimmman vähän :-) Mutta kyllä editointipuukon käytöstä pakinoissakin voidaan keskustella. Kyllä "miksi käytän yhä Amigaa" voisi hyvällä toteutuksella olla aivan ok, kunhan toteutus on sopiva. Ettei mennä jonnekin "säälittävät friikit roikkuvat yhä kiinni Amigassaan" -linjalle.

Voimallisin ja kiinnostavin aihepiiri olisi kuitenkin juuri Amigan huominen. AmigaDE, uudet koneet, visiot ja mahdollisuudet. Foorumeilta ja newsseista olen nyt vähän päivittänyt tietouttani, kun on näitä lehdistötiedotteitakin tullut. Onhan ensi maanantaina painosta tulevassa PC Formatissa (nro 14) Amiga-uutinenkin.

Menestystä,

Lisää viestisi tähän
Viestisi:
Käyttäjätunnus: Postitus informaatiota:
Tämä on yksityinen keskustelupalsta. Vain rekisteröidyt käyttäjät ja moderaattorit voivat postittaa tänne.
Salasana:
valinnat: Aktivoi URL:t automaattisesti tässä viestissä
Toimenpide: