Suomen Pelimuseo 2016 VIP-ilta kuvia

Saku-foorumi » Vapaa sana » Viestit 2016 » Suomen Pelimuseo 2016 VIP-ilta kuvia « Edellinen Seuraava »

Kirjoittaja Viesti
 

Hanzu
Käyttäjätunnus: hanzu

Rekisteröity: 3-2010
Sunnuntaina, 4. joulukuuta, 2016 - klo 0.42:   
Ei välttämättä lopullinen kuvien sijoutuspaikka, mutta toistaiseksi täältä löytyy:
http://relay.pp.fi/images/album/SUOMEN%20PELIMUSEO/2016_12_02%20VIP-ILTA/

Nimesin osan kuvista siten että nimi vähän kuvaa mitä olen kuvassa halunnut kuvata.

Muutama sana muutenkin VIP-illasta.

Alkupuheista parasta viihdettä tarjosi Housemarguen CEO Ilari Kuittinen (tietääkseni ei sukua minulle, mutta never say never) hauskalla huulenheitollaan.

Ydinryhmän ja Mikko Heinosen puheenvuorosta mieleenpainuvin hetki oli viimeiset kiitossanat. Näin se vaan on, että lähimmät ovat ne joille isoin kiitos kuuluu.

Sitten mentiin itse pelimuseon puolelle kierrokselle.

Joukkorahoituksen lisäksi oma panos painoittui vain omien pelikone ja peli aiheisten kuvien lainaamiseen museon skannattavaksi ja oli mukava bongata niitä heti kierrosten alussa nähtävillä olevissa kansioissa runsaasti.

Itse pidin eniten ns. pelihuoneista joissa ajan henkeä pyrittiin luomaan autenttisella rekvisiitalla ja joissa saa pelata vapaasti. Tosin koneet ovat jossain määrin sisuksiltaan FCPGA pohjaisia, kun eiväthän aidot koneet joka päiväistä pelaamista kauaa kestä.

Pelikonsoliseinällä harmittelin Amiga CD32 puuttumista ja pelikonepeijooni Mikko Heinonen sattui sen kuulemaan. Hän selitti että (esittelyseinän) ei ole tarkoutus olla kattava. Olenhan itsekin pelikonekeräilijä ja meillä oli tietysi eri näkemys Amiga C32 merkittävyydestä, mutta jälkeen päin ajattelin että kun kyse SUOMEN pelimuseosta niin Amiga C32 ei ole kyllä täällä näytellyt merkittävää roolia, kuten ei muuallakaan vaikka keräilijänä arvostan sitä korkealle yli useiden seinällä olevien yli sekä arvoltaan että klassisuudeltaan.

Olisi ollut mukava jutella usemman kanssa siellä, mutta suurin osa niistä jotka jotain jostain tiesivät olivat aika tiiviisti piiritettynä koko ajan ja itse en tykkää jonotella juttelemisen takia. Grendelin kanssa oli varmasti antoisimmat keskustelut, jonka jälkeen vasta tulin ajatelleeksi että tämä tosiaan on Suomen Pelimuseo mikä mielestäni tarkoittaa sitä että se on nimen omaan suomalaisten pelien museo ja vähemmän pelikonemuseo tai kansaivälisten pelien museo vaikka paikalla noita ei mitenkään suomalaisia kolikkopelejä ja rekvisiittapelejä pelibokseja on.

Sociable Soccer näytti hyvältä mutta se todella oli Early Access sanan pahimmassa merkityksessä. Mukana ollut kaverini kävi sitä pelaamassa ja tuli pari omaa maalia kummallisella tavalla josta kaverini kertoi pelin jälkeen että pallo lähti omaa maalia kohti vaikka ohjasi ohjaimella nimen omaan pois päin maalita. Mielestäni pelin balanssi siihen miten maalivahti toimii on huono. Kumpikaan pelaajista ei onnistunut tekemään maalia vastustajan verkkoon. Maalivahdit ovat ihan liian hyvä läheltäkin tulevien laukauksian torjumisessa ja umpisurkeita omista pelaajista lähtevien pallojen torjumiessa. Statistiikka kertoo omaa kieltään:
http://relay.pp.fi/images/SUOMEN%20PELIMUSEO/2016_12_02%20VIP-ILTA/2016_12_02_06980Sociable%20Soccer%20Early%20Access%20tournamernt.JPG

Turnauksen jälkeen kuunneltiin ja katseltiin Oskill8 musisointia aikamme, kunnes lähdimme Blast From The Past (2016) jatkoille, joista ei valitettavasti ole kuvia koska siellä järkkärikuvaamiseen olisi pitänyt olla pressikortti ja kännykkäkin unohtui narkikkaan.

Jatkoista oli niukasti tietoa, menin sinne vain siksi että siitä luki "Pelimuseon jatkoilla KLUBI TÄYTTYY AIDOISTA MENNEIDEN VUOSIKYMMENTEN PELIKONEISTA, jotka on kunnostanut Pelimuseonkin kolikkopelit kunnostanut Reprocade Oy". Tässä oli selkeä informaatiolapsus, koska ensinnäkin Pelimuseon kolikkopelit ovat pelattavissa ilman kolikkoja ja nämä taas oli ei vaan kunnostettu vaan viritetty toimimaan euroilla, joita minulla ei tietenkään muovirahan käyttäjänä ollut yhtään mukana. Kaverin rahoilla pelattiin kuitenkin yksi erä Bubble Bobble Arcade(?) versiota. Ei kyllä ollut hauskempaa kuin Amiga tai C64 version pelaaminen, koska ensinnäkin otukset vapautuvat kuplista huomattavasti noita minulle tuttuja versioita nopeammin ja en tykkää ohjainsysteemissä jossa ensinnäkin tikku on vasemmalle kädelle ja oikealla kädellä käytettävn kuplintanapin lisäksi on älytön hyppynappi, kun kaiken järjen mukaan hyppy pitäisi suorittaa vääntämällä tikusta ylös.

Jatkojen musiikki oli ihan ok, mutta olisi ollut sietämättömällä voluumilla ilman korvatulppia ja en todellakaan jaksa tuijottaa yksinään huojuvaa konemusiikin soittajaa kahta tuntia ja lyhyempkin setti olisi riittänyt. Moni ympärilläni viihtyi paremmin koska pelasi kolikkopelejä, flipperiä tai kuten useimmat räpläsi kännykkäänsä. Itse yrtin moneen kertaan laskea montako laitetta hänellä on lavalla. Sain tulokseksi 11 telineissä olevaa ja vielä muutama räkissä oleva päälle, joista oli vakea erottaa mikä on erillinen laite ja mikä ei ja joita ei käytetty itse soittamiseen.

Itselle joukkorahoittajana oli tärkeää tuo että voin vuoden verran mennä tuonne ilmaiseksi pojan kanssa.

Niille jotka eivät ole joukkorahoittaneet tuossa olennasta tietoa:
http://vapriikki.fi/vieraile/#aukioloajat-ja-paasymaksut

Jä tässä sieltä pari tärkeintä poimittuna:

"Valokuvaaminen näyttelytiloissa on sallittu ilman salamaa. Kuvia saa jakaa sosiaalisessa mediassa"

"Vapriikin piha-alueella on maksuton asiakaspysäköinti. Pysäköintiin oikeuttavan luvan erikoisluvan saa infopisteestä."

 

jPV
Käyttäjätunnus: jpv

Rekisteröity: 6-2009
Keskiviikkona, 7. joulukuuta, 2016 - klo 19.07:   
Kiitos raportista, hienoja kuvia!

Mikko Heinonenhan on kaiken muun lisäksi myös amigisti, että varmaan kyllä sinällään arvostaakin CD32:ta :-)

 

Hanzu
Käyttäjätunnus: hanzu

Rekisteröity: 3-2010
Torstaina, 8. joulukuuta, 2016 - klo 0.19:   
Luulin että nämä eivät ketään kiinnosta kun ei tullut mitään palautetta. :-)

Niin kaipa noilla peijooneilla on kokoelmassa usempiakin noita, mutta en minäkään itse eniten arvostamaani konetta veisi museon seinälle jossa se ei tee mitään. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni tuon seinän koneista on oikeasti toimiva.

Omista kuvistani vielä että lainasin useita kuvia Vapriikki-museoon skannattavaksi ja sain ne takaisin. Niitä on vajaa 30 ja ovat olleet nähtävillä täällä http://siiri.tampere.fi/ kun laittaa hakusanaksi Kuittinen

Siiriin skannatuissa kuvissa on paljon kattavammat kuvatekstit kuin museon kansioissa, joissa ei juurikaan kommentoida mitä kuvassa tapahtuu.

Flux on ollut tähän asti ainoa jolle olen tuota kuvalinkkiä jakanut.

Onko joku muu huomannut nuo kuvani tuolla Siiri palvelussa ennen tätä?

Kannattaa myös hakea muidenkin kuvia hakusanoilla Amiga, Commodore, Atari, Sinclair, Amstrad ja mitä nyt keksitkin.

 

TSK
Käyttäjätunnus: tsk

Rekisteröity: 4-2010
Torstaina, 8. joulukuuta, 2016 - klo 2.29:   
Kiitokset kuvista ja selostuksesta !

 

Timo S
Käyttäjätunnus: stude

Rekisteröity: 9-2012
Sunnuntaina, 11. joulukuuta, 2016 - klo 13.12:   
Jees, hienoja kuvia, sekä vanhat että tuoreet! Omasta arkistosta tuli todettua että eipä ole kameraa tullut nuoruusvuosina paljoa käytettyä...

Lisää viestisi tähän
Viestisi:
Käyttäjätunnus: Postitus informaatiota:
Tämä on yksityinen keskustelupalsta. Vain rekisteröidyt käyttäjät ja moderaattorit voivat postittaa tänne.
Salasana:
valinnat: Aktivoi URL:t automaattisesti tässä viestissä
Toimenpide: